Kirja käsittelee äärimmäisen hienosti sattumaa ja kaaosta. Mikä merkitys onkaan täysin sattumanvaraisella askeleella taaksepäin? Miten yksi ainoa valokuva voi suistaa toisen elämän kaaokseen? Onko meidän lopulta aina kannettava vastuu tekemistämme valinnoista? Entä löydämmekö aina edestämme sen minkä olemme kuvitelleet jättävämme taakse? Olisiko joku elossa, jos olisin valinnut toisin? Entä olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt?
Taistelumaalarin toinen kantava teema käsittelee ihmisyyttä. Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun yhteiskunnan kulissit revitään väkivaltaisesti alas ja näyttämölle astuu kaoottinen, anarkistinen ja säännötön sota? Pérez-Reverten näkemys on lohduton. Sodan kaaoksessa ihmisestä nousee esiin peto. Ihmisyys näyttäytyy millinohuena pintakerroksena, jonka alla elää primitiivinen kauhutekoihin kykenevä eläin. Ehkä Pérez-Reverte tietää mistä puhuu työskenneltyään 21 vuotta sotakirjeenvaihtajana. Sodat lienevät kaikkialla samanlaisia. Ihmisyydelle ei näytä olevan luotien keskellä tilaa. Jos ei tapa, menettää pelin ja kuolee. En haluaisi uskoa tähän. Ihmisyydelle on pakko olla tilaa sodassakin. Emmehän me ole petoja. Emmehän?
Kolmas teema käsittelee vastuuta, objektiivisuutta ja etäännyttämistä. Sotavalokuvaaja on kuin äärimmäinen luontokuvaaja, joka ei puutu kuvattavan kohteen elämään, koska totuuteen ei saa vaikuttaa ja objektiivisuus tulee säilyttää. Savannilla impalaa kappaleiksi repivän leijonan sijaan sotavalokuvaaja valokuvaa askeleen päästä, kun ihminen repii kuvainnollisesti toisen ihmisen palasiksi. Suljinnnopeus, valoitus ja klik. Yksi otos juuri ennen kuin sodassa vastakkaisella puolella oleva ihminen lysähtää maahan teloittajansa edessä. Katse on tärkein. Ja sitten toinen otos juuri teloituksen jälkeen. Ja sitten kuvatoimistoon, josta kuvat leviävät ympäri maailmaa lehtiin ja muistuttavat meitä lukijoita siitä, että kaiken coca-colan, burberryn ja ruusunpunan lisäksi maailmassa on todellista ja syvää pahuutta. Ja sitten palkintoa hakemaan. Vuosi toisensa jälkeen. Sodasta toiseen. Mikään ei muutu. Ihminen ei muutu. Mutta voiko sotaa valokuvata ilman, että sota jossain vaiheessa saavuttaa etääntyneen valokuvaajan ja sulkee hänet kaaottiseen syleilyynsä? Voiko sodan jättää taakseen? Ja kenties keskeisempänä kysymyksenä, mikä on valokuvaajan vastuu kuvattavistaan? Objektiivinen, itsensä etäännyttänyt valokuvaaja ei voi olla vaikuttamatta kuvattaviinsa.
Vuonna 2006 kirjoitettu kirja on Pérez-Reverten yhdestoista suomennettu teos. Olen lukenut näistä seitsemän. Pidän Pérez-Reverten tyylistä, joskin Rummunkalvo oli jostain syystä junnaava ja hienoinen pettymys. Taistelumaalari palautti uskoni kirjailijaan. Yöpöydälle siirtyykin seuraavan kirjan jälkeen Pérez-Reverten Etelän Kuningatar. Odotan siltä paljon.
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjailija: Arturo Pérez-Reverte
Nimi: El pintor de batallas (2006)
Suomenkielinen nimi: Taistelumaalari
Suomentaja: Satu Ekman
Kustantaja Suomessa: Like (2007)
Lempeästi hullu arvio: *****
Pérez-Reverte kuuluu minunkin lempikirjailijoihini, mutta tämä kirja on minulta vielä lukematta. Pitäisikin tarttua tähän viimein. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Tämä kirja kannattaa lukea. Se on ehkä juoneltaan hieman epätyypillinen Pérez-Reverte. Mutta hieno kirja kaiken kaikkiaan. Ja ajatuksia herättävä.
VastaaPoistaVoi, tämä on niin hieno!! Ja monenlaisia ajatuksia herättävä, todellakin. Toistaiseksi ainut lukemani kirjailijalta, mutta toivottavasti ei kovin pitkään! :)
VastaaPoistaOlet löytänyt yhden ehdottomista suosikkikirjailijoistani! Taistelumaalari oli mahtava teos ja minullekin sen teemat tulivat mieleen tuon Saigonista Bagdadiin kirjan yhteydessä. Pitäisikin lukea tämä kirja uudestaan, koska siitä on jo aikaa, kun sen ensimmäisen kerran luin. Rummunkalvosta pidin myös paljon, mutta on totta että se on vähän junnaavampi kuin esimerkiksi tämä Taistelumaalari.
VastaaPoistaEtelän kuningatar on ehdoton suosikkini Perez-Reverten kirjoista! Ja kun luet sitä, pääset tutustumaan blogger-profiilini alter egoon :) Sieltä tulee innoitukseni tähän nimimerkkiin..
Lisäksi suosittelen Flaamilaista taulua. Merikartta oli vähän puiseva minun makuuni ja Yhdeksäs portti liian mystinen. Sitten on vielä Alatriste-sarja, josta on muuten tehty kohtuullisen mukiinmenevä espanjankielinen elokuvakin (nimiosassa Viggo Mortensen). Niin ja onhan vielä Miekkamestari, joka oli myös ihan ok, muttei mitenkään erikoinen.
En tiedä mikä tuossa Etelän kuningattaressa kolahti. Ehkä se oli vain päähenkilö, jonka luonteeseen samaistuin niin totaalisesti. En siis väitä, että olisin itse kuten hän, mutta pystyin ymmärtämään sitä ajatusmaailmaa.. Ehkä siksi myös kirja on yksi parhaista koskaan lukemistani ;)
Satu
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Taistelumaalari on hieno teos. Kannattaa ehdottomasti tarttua myös muihin Pérez-Reverten kirjoihin.
Teresita
Pérez-Reverte on mahtava kirjailija. Vaikka Rummunkalvo oli jotenkin pettymys, on Pérez-Reverte yksi ehdottomia suosikkikirjailijoitani. Taistelumaalari muistutti minua taas siitä, miten erinomainen kirjailija onkaan kyseessä.
Olen lukenut Etelän kuningatarta, Merikarttaa ja kahta viimeisintä Alatristea lukuunottamatta kaikki suomennetut teokset. Miekkamestari taisi olla ensimmäinen ja se innosti minut kirjailijan pariin. Yhdeksännestä portista tykkäsin tosi paljon -tykkään mysteereistä ja mystisyydestä ;). Flaamilainen taulu oli hyvä, mutta sitten Rummunkalvoon väsyin. Alatristet ovat mainioita, Dumas-henkisiä seikkailuromaaneja. Alatriste-elokuva oli ihan ok. Roman Polanskihan teki elokuvaversion Yhdeksännestä portista.
Parempi puolisko on kehunut kovasti Etelän kuningatarta ja se siirtyykin yöpöydälle tuota pikaa. Hauska kuulla, että blogger-profiilisi taustalla on innostus Pérez-Reverteen ja että jaamme tämän innostuksen!