sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Itämerta myötäpäivään. Etappi X: Meri antaa, meri ottaa.


Merenkuningas-kirja tarkastelee tanskalaisen kalastajakylän elämää kylän mahtimiehen kautta. Miehen katse on kuin lyönti, mutta hyvällä päällä ollessaan hän istuu äänettömänä vieraansa kanssa. Siis mikäli vieras on mieluinen, muilla ei ole taloon edes asiaa. Mahtimies omistaa elämänsä elannon hankkimiseen ja vaimo ja tytär omistavat elämänsä isännän palvelemiseen. Nykypäivän lukijalle nämä motiivit eivät aukea, sillä saavutuksista iloitaan vasta haudassa jos sielläkään.

Kaikkien kyläläisten elämä on karua. Kun sääli on sairautta ja muut tunteet heikkoutta, niin syntymän tai kuoleman hetkellä ei ole tapana turhia melskata. Tietenkin joku kaupunkilainen saattaa olla niin heikkoluonteinen että valittaa näissä tilanteissa, mutta se aiheuttaa vain häpeää kuulijoissa. Samoin on ilon laita. Kun eräs kyläläinen keksi alkaa pitää majataloa kaupungista tuleville kylpylävieraille, uudet ja vanhat arvot törmäävät. Tämä tilanne kuvaa hyvin koko tarinaa:

Vieraiden ehtiessä tienpolveen, missä ajotie kääntyi rantaan, ja pysähtyessä katsomaan välkkyvää, päivänkilossa kimmeltävää merta heidän ilohuutonsa raikuivat yli koko kylän. Kyläläiset ymmärsivät kyllä noiden ihmisten riekkuvan tuolla tavalla iloissaan, mutta että meri saattoi herättää tuollaista ihastusta, se veti naaman vakavaksi. Mitäpä merestä lähti muuta kuin ruokaa ja harmia ja vastusta!

Kyläläiset itse uivat ainoastaan silloin kun putosivat veneestä. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen Saariston Maija. Mahtoiko hän koskaan mennä uimaan ihan vaan uimisen ilosta? Tanskalainen  ja suomalainen entisajan kalastajakylä ovat niin samanlaisia, että otan identiteetin ja Itämeren ainekset Lempeästi hullun edellä mainitusta blogitekstistä. Tämän kirjan myötä olen kulkenut takaisin Itämeren kiertomatkan alkupisteeseen, joten minun osaltani matka päättyy tähän.

Identiteetin rakennusaineet: itsehillintä, arjen onni, jumalanpelko, yksinäisyys, yhteisöllisyys, peräänantamattomuus, elämän ja luonnon kunnioitus, nöyryys
 
Itämerellisyyden merkit: jatkuva, pieksevä tuuli, saariston karu kauneus, armottoman kaunis meri


Kirja pähkinänkuoressa:

Nimi: Merenkuningas
Kirjailija: Harry Søiberg
Alkuperäinen nimi: Søkongen
Suomentaja: Lauri Hirvensalo
Kustantaja: WSOY (1945)

Mian arvio: **

torstai 20. joulukuuta 2012

Itämerta myötäpäivään. Etappi IX: Hausfrau.

Heinrich Böllin kirja selvittää nelikymppisen, aistillisen Lenin vaiheita toisesta maailmansodasta 1970-luvulle. Lenin yksityiselämää penkoessa piirtyy kuva myös monista muista ihmisistä ja saksalaisesta yhteiskunnasta, joten kirjan nimi, ”Nainen ryhmäkuvassa”, on osuva. Ehkä kirja oli  ilmestyessään rohkea ja ajankohtainen, mutta ei ole enää. Kirja on tehty sisällöltään ja tyyliltään jonkinlaisen raportin muotoon. Lenin asioista haastatellaan tuttavia ja kieli on teeskennellyn asiallista. Liiallinen sulkeiden ja ajatusviivojen käyttö ei jaksa kauaa naurattaa. Blogia kirjoittaessa tekee mieli heittäytyä kulloisenkin kirjan, kuten näytelmän tai kirjeromaanin, tyyliin, mutta tällä kertaa en viitsi.

Ainoa kiinnostava kohta kertomuksessa oli toisen maailmansodan päättyminen ja se, minkälaisessa tilanteessa erilaiset ihmiset olivat silloin. Sota ei ollut mustavalkoinen edes Saksassa. En tiedä, yrittääkö Böll kirjoittaa saksalaiselle yhteiskunnalle vastuuvapautta Lenin kautta, Lenin, joka kaikista sotaan liittyvistä vaikeuksista huolimatta oli niin tietämätön ympäröivästä maailmasta, että halusi sodan lopulla lainata kielletyn kirjailijan teoksen:

Leni jälleen kirjastossa, missä muuan virkailija vielä oli työssä, hänen onnekseen melko järkevä vanhahko nainen, joka repi tilauslipun, vei Lenin heti syrjään ja nuhteli häntä samalla tavalla kuin ylinunna --. Leni oli kuitenkin jälleen sitkeä. Vanhahko kirjastovirkailija ilmeisesti huomasi, että hän ei ollut provokaattori, vei hänet syrjään ja selitti hänelle tarkasti ja yksityiskohtaisesti, että Kafka oli juutalainen ja kaikki hänen kirjansa kiellettyjä ja poltettuja ja niin edelleen, ja varmasti Leni pisti väliin kaiken kumoavan huomautuksensa: ”Entä sitten?”, jolloin tuo nainen tässä myöhäisessä vaiheessa perusteellisesti selitti hänelle, mikä oli natsien suhde juutalaisiin -- ja Leni oli kauhistunut tullessaan luokseni. Hän oli vihdoinkin käsittänyt jotakin asioista.

Identiteetin rakennusaineet: Baltiasta saakka kirjojen yhteinen nimittäjä on ollut toinen maailmansota ja tämä aihe alkaa käydä melko tylsäksi.

Itämerellisyyden merkit: Itämeri ei ole kaikille rantavaltioille yhtä tärkeä. Kirja tapahtuu Reinin rannalla ja muistuttaa siitä, että Saksa sijaitsee keskellä Eurooppaa ja sillä on intressejä moneen suuntaan.

Kirja pähkinänkuoressa:

Nimi: Nainen ryhmäkuvassa
Kirjailija: Heinrich Böll
Alkuperäinen nimi: Gruppenbild mit Dame (1971)
Suomentaja: Kai Kaila
Kustantaja: Otava (1972)

Mian arvio: *