perjantai 18. helmikuuta 2011

Kohti vääjäämätöntä


Luen paljon, mutta suurin osa lukemistani kirjoista ei jätä sen suurempaa muistijälkeä. Kazuo Ishiguron vuonna 2005 kirjoittama kirja ”Never Let Me Go” jättää. Joulun alla lukemani kirja pyrkii mieleeni edelleen, vaikka olen lukenut tusinan verran kirjoja jo sen jälkeen.

Never Let Me Go on surumielinen kuvaus maailmasta, joka muistuttaa omaamme. Hailshamin ulkopuoliselta maailmalta suljetussa sisäsoppilaitoksessa valmistetaan lapsia kohti aikuisuutta sekä kohti vääjäämätöntä kohtaloa valvojina ja lopulta luovuttajina.  Päähenkilö Kathy H. kuvaa aluksi lapsuuttaaan sisäoppilaitoksessa ja lopulta aikuisuuttaan laitoksen ulkopuolella. Ystävyys Ruthin ja Tommyn kanssa on kirjan keskiössä.  Kirjaa luonnehtii hämmennys tulevasta, epätoivo ja hyväksyntä, hapuileva tunne-elämä sekä ulkopuolisen maailman vieraus.

Dystopiaksi luonnehdittu Never Let Me Go ei ole perinteistä scifiä.  Jos nyt perinteistä scifiä on olemassakaan. Itse vierastan kirjallisuuden luokittelua lajityyppien mukaan. Moni erinomainen scifiksi luokiteltu kirja jää valitettavan monilta tieteisleiman vuoksi lukematta. Perinteisen, vakavan kirjallisuuden ystäviä avaruusoopperaksi mielletty scifi ei kiinnosta. Ahdaskatseisuutta, väärinymmärrystä, vai peräti epäluuloa? Olisi kenties hedelmällisempää ettemme enää tästä lähin puhuisi tieteiskirjallisuudesta tai kaunokirjallisuudesta, vaan määrittäisimme mieluummin kirjallisuutta akselilla kiinnostava - epäkiinnostava. Akselin ääripäitä kun löytyy kummastakin.

Japanissa syntyneen, mutta englanniksi kirjoittavan Kazuo Ishiguron kieli on kaunista ja harkittua, enkä ihmettele, että teos päätyi sekä Booker - että Arthur C. Clarke -ehdokkaaksi. Teoksella"Pitkän päivän ilta" (Remains of the Day) kuuluisuuteen ponnahtaneen kirjailijan teoksiin kannattaa muutenkin tutustua, jos ei niihin ole jo tarttunut. Itse aion ahmaista tulevaisuudessa ainakin Ishiguron kirjaan ”Me orvot” (When we were Orphans, 2000). Ja ”Pitkän päivän ilta” kannattaa lukea. Ehdottomasti.

Never Let me Go on muuten sittemmin päätynyt elokuvaksi. Viime keväänä valmistunut elokuva herättää minussa ristiriitaisia tunteita, vaikka en ole sitä nähnytkään. En tiedä haluanko pilata voimakasta lukukokemusta katsomalla elokuvatoteutusta, joka tuskin lunastaa odotuksiani.
  
Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Kazuo Ishiguro
Nimi: Never let me go (2005)
Suomenkielinen nimi: Ole luonani aina
Suomentaja : Helene Bützow
Kustantaja Suomessa: Tammi (2005)

Lempeästi hullu arvio *****

10 kommenttia:

  1. Katsoin juuri tämän elokuvan. En ole lukenut kirjaa, enkä tiennyt mitä odottaa. Luulin monta kertaa ymmärtäneeni väärin, mitä elokuvassa tapahtui, mutta en sitten tainnutkaan ymmärtää väärin. Entä ymmärsinkö oikein?

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän kommnettisi hyvin, vaikka en ole elokuvaa nähnytkään. Itsellänikin oli koko ajan kirjaa lukiessani epäuskoinen olo. Ja tämä olo jäi päälle pitkäksi aikaa. Perusjuoni on edelleenkin hyvin häiritsevä. Ja vieläkin sitä miettii, että ihan oikeastiko?

    Mutta vaikka tiedätkin perusjuonen suosittelen lukemaan kirjan, koska lukijaa ei tavallaan pidetä jännityksessä loppuun asti, vaan teema tuodaan esille ihan alusta asti. Lukiessani en tosin meinannut millään suostua uskomaan, että tässä tosiaan puhutaan siitä mistä puhutaan. Uskoisin, että kirja kantaa, vaikka olisi nähnyt elokuvan ennen lukemista.

    VastaaPoista
  3. Voisin lukea sen kirjan, mutta en ihan heti. Tarina oli nimittäin sen verran häiriintynyt, että tarvitsen vähän hengähdystaukoa.

    Elokuva tapahtui idyllisessä englantilaisessa ympäristössä ja melko verkkaisesti. Yritin monta kertaa selitellä mielessäni yksityiskohtia parhain päin, sillä olisin halunnut nauttia elokuvasta.

    Pohdintasi tieteiskirjallisuudesta on kiinnostavaa. Kuinka paljon tiedettä kirjassa saa olla ennen kuin sen lajityyppi muuttuu tylsäksi tieteiskirjaksi? Entä lisätäänkö joihinkin kirjoihin tiedettä vain siksi, että siitä tulisi vakavammin otettavaa? Olen lukenut (vahingossa) hyviä jännäreitä, joissa tiede on niin hyvin punottu juoneen, ettei sitä huomaa. Toisaalta joissakin kirjoissa tiede on ollut selvästi päälleliimattua.

    VastaaPoista
  4. Sama juttu. En halunnut uskoa. Koitin olla ajattelematta tai ajatella parhain päin. Ihan loppuun asti.

    Jonkin verran tieteiskirjallisuutta lukeneeni, olen sitä mieltä, että päälleliimatun tieteen aistii heti. Suurin osa hyvistä tieteisjutuista on sellaisia, ettei tiedettä huomaa sen kummemmin. Tarinat, teemat ja hyvin kehitellyt henkilöhahmot ovat yhtä tärkeitä scifeissä/tieteiskirjoissa kuin perusfiktiossakin. Onnistunut scifi/tieteiskirjallisuus ei poikkea hyvästä kaunokirjallisuudesta mitenkään, paitsi että sijoittuu tulevaisuuteen tai rinnakkaiseen todellisuuteen.

    Kirjallisuus voi olla hyvää tai huonoa sijoittui tarina sitten menneisyyteen, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Moni loistava tarina jää lukematta, jos tuijottaa liikaa aikaperspektiiviä tai välttää tarttumasta kirjaan tieteisleiman vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Elokuva teki vaikutuksen myös Uuden Suomen kriitikkoon:

    Mark Romanekin ohjaama briljantti filmatisointi Katzuo Ishiguron menestysromaanista ”Ole luonani aina” vavisuttaa katsojan ajatuksia ja tunteita pitkäksi aikaa, tohtisinko sanoa: ”munaskuita myöten”. (US 5.5.2011)

    VastaaPoista
  6. Huh.

    Huh. Mikä kirja.

    Todellakin vavisuttava, häiritsevä, koskettava ja briljantti. Vetää lähes sanattomaksi. Pari päivää meni niin etten lenkille päässyt kun kaikki liikenevä aika oli annettava kirjalle. Nyt en voi ihan heti lukea mitään, pakko antaa ajatusten hetken hengähtää.

    Kertojan tapa kertoa tarinaa kuin kaverille pohdiskellen on loistava, tyyliin "kerron tästä enemmän ihan kohta, ensin on pakko kertoa tämä juttu". Toinen hämmästyttävä piirre on kertojan vahva tilannetaju ja tunnelman aistiminen. Tunnelma kavereiden kesken muuttuu lausahdusten myötä, tahallisesti tai vahingossa, kuten kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä. Tätä on vain harvinaista hahmottaa niin tarkkanäköisesti.

    Aion ehdottomasti katsoa leffan (etenkin jos sitä noin kehutaan), mutta en ihan heti. Haluan ensin sulatella omia mielikuviani tapahtumista.

    Ja jos 'tieteiskirjat' ovat näin hyvin kirjoitettuja ja näin syvältä luotaavia, ei ihminen muuta tarvitsekaan! Ishigurot tulevat lukulistalle aivan varmasti. Kiitos tästä vinkistä!!

    VastaaPoista
  7. Tämä kirja jää mieleen pitkäksi aikaa. Palaan mielessäni kirjan tunnelmiin vieläkin, vaikka lukemisesta on jo yli puoli vuotta.

    VastaaPoista
  8. Katsoin elokuvan. Ei ollut yhtä hätkähdyttävä kuin kirja, mutta onnistunut toteutus silti. Ja plussaa siitä, ettei loppua latistettu amerikkalaisen onnelliseksi.

    VastaaPoista
  9. Ehkä elokuva (tässä tapauksessa) ei voi tehdä niin hyvää vaikutusta kun tietää etukäteen mistä on kysymys. Minä katsoin elokuvan asiasta mitään aavistamatta ja vieläkin ihmettelen, miten yritin mielessäni selittää esille tulevia outouksia parhain päin.

    VastaaPoista
  10. Uskon, että elokuva toimii todella hyvin, jos ei ole lukenut kirjaa. Elokuva oli paljon parempi kuin odotin.

    VastaaPoista