Kirjahullun lukeminen on ollut viime aikoina yskivää. Pitäisihän tällä lukukokemuksella olla toki selvää, ettei lukemisesta saa kauheasti irti, jos ei jaksa keskittyä lukemaansa. Kielen hienoudet, syvemmät tasot ja metatason kritiikki menevät hieman yli hilseen, jos kirjaa lukee puoliksi pilkkien ja vain toista silmää auki pitäen. Ja niin siinä sitten käy, että Philip Rothin kaltaisen mestarin hienostuneimmat nyanssit jäävät eittämättä huomaamatta ja sitä huomaa hyppivänsä tiettyjen kuvailevien jaksojen yli ja tarkkaavansa, että koska tämä luku oikein loppuu ja pääsee nukkumaan. Nolottaa, sillä Rothin Ihmisen tahra olisi ansainnut huomattavasti virkeämmän lukijan.
Rothin kirja kertoo Coleman Silkistä, professorista ja yliopiston dekaanista, jonka elämää hallitsevat isot ja vähän vielä isommat salaisuudet. Colemanin elämä on oikeastaan yhtä suurta valhetta. Coleman valehtelee paitsi läheisilleen ja työyhteisölleen, myös itselleen. Tai ei Coleman suorastaan valehtele. Hän vain jättää kertomatta asioita, koska kukaan ei kysy häneltä suoraan. Kun Colemanin suurin valhe paljastuu lukijalle, on lukijan pakko hieraista silmiään. Sillä niin suuresta ja perimmäisestä asiasta on kyse. Roth onnistuu pudottamaan lukijansa tuoliltaan ja Colemanin persoonan ristiriitaisuus paljastuu valheen syvyyden auetessa kuilun lailla. Colemanin tahra on täynnä kohtalon ironiaa.
Colemanin kertomatta jättämistä peilataan kiinnostavasti aikansa suurimpaan valehtelujuttuun eli Clintonin seksiskandaaliin. Ja samalla maalataan kuvaa ihmisyydestä, rasismin rumuudesta ja amerikkalaisuudesta. Valehteleeko ihminen, jos jättää olennaisia asioita kertomatta itsestään? Voiko valheella olla moraalinen oikeutuksensa? Kenen tahrasta on oikeastaan kyse? Rothin kirjassa yksittäisen ihmisen valhe paljastaa lopulta amerikkalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakennetun tahran, jota ei niin vain pestä pois.
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjailija: Philin Roth
Nimi: The Human Stain
Kustantaja: Houghton Mifflin (2000)
Lempeästi hullu arvio: ****
Täällä toinen keväästä voipunut lukija. Kun aurinko paistaa ja kaikki päivät tulee riekuttua, iltaisin nukahdan kesken puolen tunnin komediasarjan. Saati että katsoisin elokuvan ja vielä sen perään lukisin kirjaa.
VastaaPoistaMutta kirjoitit niin kiintoisan arvion Rothin teoksesta, että onhan se luettava.
Jotenkin sitä on tällä hetkellä ihan pihalla, eikä pysty keskittymään mihinkään kovin vaativaan.
VastaaPoistaMutta tämä kirja oli oikein hyvä paneutumattakin.