Kirjakylpy

Kirjahullu rakastaa kirjoja, mutta haluaisitko sinä kylpeä kirjoissa? Taiteilija Vanessa Mancini vie lukuhetken uudelle tasolle.

Kiinnostuitko? Lue lisää Bookshelf-blogista.

Supersalapoliisin paluu

”Sherlock on viilee”, sanoo kirjahullun puoliso, kun kuulee, että pitäisi kirjoittaa Sherlock Holmesista jotain. Conan Doylen luoma Holmes on todellakin viileä ja edelleen moderni. Kirjahullulla on hyvin läheinen suhde Sherlock Holmesiin paitsi kirjojen myös television ja elokuvien kautta. Sherlock Holmes on kuin vanha ystävä, jonka luokse voi palata aina, kun pettyy lukemiinsa kirjoihin tai väsyy television tarjontaan. Ja onhan Sherlockissa toki mihin palata. Conan Doyle kirjoitti kaiken kaikkiaan neljä Holmes-aiheista romaania ja 56 novellia. Ja elokuviakin on pitkälti yli toistasataa. Ja tv-sarjoja useita.   

Sherlock Holmes-mannasta voi nauttia tällä hetkellä sekä elokuvateattereissa että televisiossa. Robert Downey jr:n esittämä katu-uskottava supersankari on hiukan epäortodoksinen Sherlock, jos tulkintaa vertaa Jeremy Brettin neuroottiseen neroon tai Basil Rathbonen klassiseen Sherlockiin. Mutta Sherlockin moniulotteinen hahmo kestää myös uudelleentulkinnat. Esimerkiksi BBC toi supersalapoliisin pari vuotta sitten menestyksekkäästi nykyaikaan. Benedict Cumberbatchin moderni Holmes ratkoo rikoksia Watsoninsa kanssa varsin ansiokkaasti älypuhelinten ynnä muiden teknisten innovaatioiden avulla. Aikahyppy toimii loistavasti, sillä Holmesin kylmänviileä asenne ja tunnekylmyys on kuin tehty 2000-luvulle.

Mutta että ihan uusi Sherlock Holmes-seikkailu? Kyse ei ole Conan Doylen kadonneesta käsikirjoituksesta, vaan Anthony Horowitzin kirjoittamasta uudesta Sherlock Holmes seikkailusta. Horowitzin House of Silkillä on virallinen leima, sillä se on kirjoitettu Conan Doylen perikunnan luvalla. Mutta onko se Holmesia? Voiko Conan Doylen tyyliä jäljitellä? Tarinasta ei mitenkään erityisesti huomaa, ettei se ole Conan Doylen käsialaa. 

House of Silk on kohtuullisen toimiva Holmes-seikkailu, jossa liikutaan viktoriaanisen Lontoon pimeillä kujilla, tutustutaan vankilalaitokseen ja oopiumluoliin sekä selvitetään holmesmaisen monimutkaista mysteeriä. Holmes jää kuitenkin yllättävien juonenkäänteiden vuoksi hiukan sivuosaan, eikä mestarietsivän terävästä päättelystä pääse nauttimaan riittävästi. Tohtori Watson kuljettaa kertomusta tuttuun tapaansa ja tarinassa tavataan myös komisario Lestrade ja aina yhtä salaperäinen Mycroft Holmes. Horowitzin tapa käsitellä henkilöitään poikkeaa hiukan Conan Doylesta. Hahmot näyttäytyvät jotenkin inhimillisempinä ja syvempinä. Esimerkiksi tohtori Watsonin persoonaan ja henkilöhistoriaan avataan uusia ovia. Sama pätee komisario Lestraden hahmoon, joka on tarinassa hiukan keskeisemmässä roolissa kuin Conan Doylen seikkailuissa.

Ei. Kirjahullu ei valita, jos Horowitz kirjoittaa vielä joskus lisääkin näitä seikkailuja, kunhan muistaa ottaa seuraavalla kerralla Holmesin ihan kunnolla tarinaan mukaan.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: House of Silk

Kirjalija: Anthony Horowitz

Kustantaja: Little, Brown & Company (2011)

Lempeästi hullu arvio: ***+

It´s Dickens time

Kävin tänään Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ja siellä oli pöytä täynnä Charles Dickensin kirjoja. Jos tuottelias Dickens joutui kärsimään oman aikansa kehnosta tekijänoikeuslainsäädännöstä, niin ainakin hänen 200-vuotisjuhlistaan otetaan kaikki irti myös kaupallisesti. Se on ihan oikein. Kirjallisuutta on aina syytä hehkuttaa, kun siihen on tilaisuus.

Oi maamme Suomi

Johan Ludvig Runebergin "Vänrikki Stoolin tarinat" kertoi Suomen sodan sankareista. Albert Edelfelt piirsi kuvituksen 1898-1900 ilmestyneeseen painokseen, josta nostan esiin tutun avausrunon Maamme (Vårt land) sekä siihen kiinteästi liittyvän kuvan. Tämä aihe, korkealta nähty järvimaisema, tulee usein vastaan paitsi suomalaisessa maalaustaiteessa myös Matkailun edistämiskeskuksen julisteissa.

Kyseinen kuva on analysoitu puhki Ville Lukkarisen ja Annika Waenerbergin kirjassa "Suomi-kuvasta mielenmaisemaan". Luen silloin tällöin Lukkarisen ja Waenerbergin Suomen kansallismaisemia käsittelevä kirjaa, sillä siinä yhdistyvät kaksi kiinnostukseni kohdetta: Suomi-kuva ja taidehistoria. Kirja on monitieteellinen, mikä ei tarkoita muutamaa vaan muutamaa kymmentä näkökulmaa. Se on liikaa ainakin minulle. Kuten Runebergin torttu, tämä kirja olisi parempi, jos siitä jättäisi osan aineksista pois.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Suomi-kuvasta mielenmaisemaan - Kansallismaisemat 1800- ja 1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa

Tekijät: Ville Lukkarinen ja Annika Waenerberg

Kustantaja: Karisto (2004)

Mian arvio: **

Unohtumattomia sanoja

Joskus vuosia sitten oli Valituissa paloissa tarina pikkupojasta, joka antoi läheiselleen lahjaksi upean simpukankuoren. Hän oli kävellyt kotisaarensa toiselle puolen, tunteja, löytääkseen tämän täydellisen lahjan. Kun lahjan saaja liikuttui valtavan kauniista simpukasta, mutta ihmetteli miten pitkän matkan poika oli joutunut kulkemaan, poika vastasi: "vaiva myös lahja". Näitä sanoja käytetään perheessäni usein: kun annetaan pieni, mutta merkityksellinen lahja, taikka sitten sen vastakohta. Pikkupojan sanat ovat kuitenkin jääneet elämään.

Eilen sain kaverikutsun Facebookissa vanhalta opiskelukaveriltani. Olimme hyvät ystävät 90-luvun alussa, mutta tiet veivät maailmalle ja kadotimme yhteyden. Olin valtavan innoissani kuullessani vanhasta ystävästäni, ja hän vastasi intooni sanoen "bliss". Ja mitä muistoja tuo sana toikaan mieleeni! Jollakin englantilaisen kirjallisuuden kurssilla meidän piti lukea Katherine Mansfieldin novelli "Bliss", ja vieläkin muistan sen ihmeellisen, rauhallisen, lähes unenomaisen tunnelman, joka päähenkilöllä siinä oli.

Joitakin sanoja vaan ei unohda, ja toivon että omat ja läheisteni lapset saavat itselleen unohtumattomia sanoja myös. Tänä jouluna teinkin kummilapsilleni lahjaksi runopussit. Itse asiassa vihaan ompelua, mutta tässä tapauksessa myös vaiva oli lahja. Olin saanut lorulistan kaveriltani, mutta en pitänyt siitä, että niissä ei ollut kirjoittajien nimiä. Kaikkien lorujen kirjoittajat eivät toki ole tiedossa, mutta kyllä suomalaisten lasten pitää kuulla Kirsi Kunnaksesta, Aale Tynnistä, Marjatta Kurenniemestä ja muista! Kaivoin siis meidän runokirjoistamme lyhyitä runoja, jotka printtasin ja leikkasin kuviosaksilla irti. Ja laitoin siihen pussiin.



Oma suosikkini runopussin runoista:

MYYRÄ JA LEHMÄ
Myyrä on ahkera pieni mies.
Ei se pelkää vaivaa.
Sillä on kourat kuin lapiot.
Laidunmaata se kaivaa.
Myyrä lehmälle selittää:
Pian kuluu kesä.
Lähdet talveksi navettaan.
Minun on tehtävä pesä.
-Aale Tynni-

3-vuotiaan tyttäreni suosikki:

UGALABUGALA
Jos viidakossa torilla sua vastaan juoksee gorilla,
lyö kerran rintarumpua tai raavi vatsakumpua.
Jos tilanne on tukala – huuda ugalabugala!
-Vesa Löhönen-

Sanoilla on suuri voima. Käytä niitä harkiten.

Minä rakastan taidetta enemmän kuin ihmisiä

Minä rakastan taidetta enemmän kuin hyviä tekoja, enemmän kuin omaisiani ja ystäviäni. Aamutunnit, jotka omistan taiteelle, ovat elämäni parhaat tunnit.

Näin kirjoitti ja eli elämänsä Ilja Repin. Löysin sattumalta Tito Collianderin kirjoittaman elämäkerran Repinistä. En odottanut kirjalta paljoa, mutta laajaan aineistoon pohjautuva kertomus vei mennessään. Tässä ei ollut kyseessä irrallisista palasista koostettu tilkkutäkki vaan sujuva ja yhtenäinen ajankuva kiinnostavasta ihmisestä ja maailmasta.

Repin maalasi monta kuvaa Tolstoista

Taidehistorian harrastajat saavat kirjasta hyvän käsityksen Venäjän taide-elämästä, erityisesti Pietarin Taideakatemian vaikutuksesta ja sitä vastaan kapinoimisesta. Suurimman vaikutuksen minuun teki Repinin voimakas sisäinen kutsumus ja loputon harjoittelu. Mestariteokset eivät syntyneet tyhjästä. Suuria tauluja tutkittiin ja maalattiin kuukausia, vuosia.

Collianderin kirja on kohteelleen lempeä. Vaimon kannalta Repin oli hankala tuuliviiri, mutta itselleen hän oli uskollinen. Tai ainakin hän oli uskollinen juuri sillä hetkellä vallassa oleville tunteilleen. Koska myös Repinin mielipiteet vaihtelivat, häntä oli hankala käyttää lyömäaseena taidesuuntien välisissä kiistoissa. Kaikki pyrkivät hyötymään hänestä menestyksen vuosina, mutta myös silloin kun hän oli vanha höppänä.

Kaikki hänen ympärillään tyhjenee: seinät, kaapit ja laukut. Käsi ojentuu jo siihen, mitä hän jättää jälkeensä, se vaihdetaan rahaksi ja annetaan sen mennä. Mitä häneltä on sattumalta jäänyt varustamatta nimimerkillä, pannaan hänen eteensä, ja hän kirjoittaa siihen mekaanisesti nimensä ja unohtaa... Jostakinhan täytyy myöskin hänen ja hänen tyttärensä elää. He ovat hyväuskoisia ja palvelusintoisia välittäjiä tulee ja lähtee pois. Hän ei huomaa, miten hänet revitään pala palalta rikki jo hänen eläessään.

[Luonnoskirjat] joutuvat nyt kauppaan, ellei kokonaisina, niin lehti lehdeltä. Kuten lehdet putoavat puusta ja hajaantuvat tuulen ajelemina, niin nuo lehdet lentävät Ranskaan ja Amerikkaan, Saksaan, Englantiin ja Ruotsiin, yli koko maailman. Kaikki ne ovat imeneet elämää samasta tuhlailevasta sydämestä.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Ilja Repin
Kirjoittaja: Tito Colliander
Suomentaja: Lauri Kemiläinen
Kustantaja: Tammi (1947)

Mian arvio: ****

Kirjastolaitoksesta

Jos kirjastolaitosta ei olisi keksitty, sitä varmaan pidettäisiin nykyään liian kalliina ja turhana sosiaalisen tuen muotona. Ja kyllähän sitä sellaisena taidetaan joissakin piireissä pitää nytkin. Ainakin Turussa ja Tampereella, joissa olen kirjastokeskustelua seurannut, on lakkautettu paljon pieniä sivukirjastoja ja vielä olemassaolevat tuskailevat surkuhupaisten määrärahojensa kanssa.

Käyn omassa kunnankirjastossamme parin kuukauden välein. Kävisin useamminkin, mutta aukioloajat ovat kertakaikkisen omituiset ainakin perheille, joissa on pieniä lapsia. Jos kävisin useammin, olisivat lainaamani kirjat paremmin kierrossa, mutta nyt tyydyn lainaamaan vähemmän haluttuja teoksia ja uusimaan lainani kuukauden välein netissä (mikä loistava palvelu!).

Kirjastomme on kaksikielinen ja ruotsinkielisiä kirjoja taitaa olla enemmistö. Sen lisäksi siellä järjestetään satutunteja (kertoisinko mitä mieltä olen niiden ajoituksesta? Päiväunet, ihmiset!), kirjailijatapaamisia, luentoja ja kursseja. Kirjastolla on kiitettävä kokoelma myös äänikirjoja ja aikakauslehtiä. Ja kirjastontädit palvelevat aina ystävällisesti kummalla kielellä tahansa. Lisäksi kesäkuukausina toimii saaristossa kirjastovene!

Paitsi että kirjastossa on ihana kiireetön tunnelma ja että siellä asiakkaat hymyilevät toisilleen (kirjanystävä, sinäkin!), käynti on aina seikkailu ja avain uusiin mahdollisuuksiin ja maailmoihin. Usein minulla on lista kirjoista, joita etsin, mutta yleensä mukaan tarttuu jotakin aivan muuta. Tänään menin hakemaan Ilmari Kiannon "Punaista viivaa", josta itselläni on vain näköispainos vuodelta 1909, enkä jaksa lukea tekstiä, jossa s näyttää f:ltä, k näyttää t:ltä ja y näyttää n:ltä. Kianto löytyi, mutta samalla nappasin mukaan Anna-Leena Härkösen kirjan "Ei kiitos", joka oli aivan hyllyn päässä ja sen vierestä Annika Idströmin "Veljeni Sebastianin" (josta meillä on ollut keskustelua Muistan aina -tekstin kommenteissa). Ja kun näin lainaustiskin vieressä Murakamin kirjan "IQ84" ruotsiksi, keksin tarkistaa suomenkielisen hyllyn, josta löyi "Suuri lammasseikkailu". Lapsillekin löytyi Myyrä-kirja ja Sanna-kirja matkaan, ja miehelle työmatkoille uusi äänikirja (olikohan joku Harjunpää). Vain koira jäi tällä kertaa osattomaksi kirjaston iloista (ja toivottavasti näin pysyykin).

Kiitettävästi kirjastontädit myös nostavat esille eri teemoja ja uutuuksia, ja näistä hyllyistä voi tehdä yllättäviä löytöjä. Tällä kertaa teemana oli presidentinvaalit, mutta vanhojen presidenttien teoksia ja elämäkertoja en sentään innostunut lainaamaan, vaikka vaalitunnelmissa olinkin (Kianto kainalossa ja kävin samalla reissulla äänestämässä ennakkoon yläkerrassa).

Olemme keskustelleet lempikirjakaupoistamme ja maailmasta löytyy vielä upeampia kirjastoja. New York Public Library on tuttu monista elokuvista (esim. The Day After Tomorrow ja Sex and the City) ja on livenä aivan yhtä vaikuttava.

Kotimaisista kirjastoista ehdoton suosikkini on Metso Tampereella, upean arkkitehtuurinsa (Reima Pietilä 1986), erinomaisen sijaintinsa ja valikoimansa vuoksi.

Komein kirjasto, jossa olen käynyt on ehdottomasti Yalen yliopiston harvinaisten kirjojen kirjasto (Beinecke Rare Book and Manuscript Library).

Yalen pääkirjasto (Yale Sterling Library) toki näyttää ulkoa ja sisältä katedraalilta, mutta harvinaisia kirjoja, esimerkiksi Gutenbergin alkuperäistä raamattua, säilytetään todellakin niiden ansaitsemalla tavalla, sekä valolta että kosteudelta suojattuina.

Omat kirjastomme kaipaavat sekä määrärahoja että kävijöitä, joten muistuttaisin kaikkia käyttämään lähikirjastoa ja sen palveluita, opettamaan lapsille miten upea asia ovat niin kirjat kuin kirjastokin ja myös sen, ettei kaikkea tarvitse itse omistaa. (Meidän kirjastostamme saa lainata myös frisbee golf -kiekkoja, joilla voi pelata vastapäisessä puistossa!)