Kirjastolaitoksesta

Jos kirjastolaitosta ei olisi keksitty, sitä varmaan pidettäisiin nykyään liian kalliina ja turhana sosiaalisen tuen muotona. Ja kyllähän sitä sellaisena taidetaan joissakin piireissä pitää nytkin. Ainakin Turussa ja Tampereella, joissa olen kirjastokeskustelua seurannut, on lakkautettu paljon pieniä sivukirjastoja ja vielä olemassaolevat tuskailevat surkuhupaisten määrärahojensa kanssa.

Käyn omassa kunnankirjastossamme parin kuukauden välein. Kävisin useamminkin, mutta aukioloajat ovat kertakaikkisen omituiset ainakin perheille, joissa on pieniä lapsia. Jos kävisin useammin, olisivat lainaamani kirjat paremmin kierrossa, mutta nyt tyydyn lainaamaan vähemmän haluttuja teoksia ja uusimaan lainani kuukauden välein netissä (mikä loistava palvelu!).

Kirjastomme on kaksikielinen ja ruotsinkielisiä kirjoja taitaa olla enemmistö. Sen lisäksi siellä järjestetään satutunteja (kertoisinko mitä mieltä olen niiden ajoituksesta? Päiväunet, ihmiset!), kirjailijatapaamisia, luentoja ja kursseja. Kirjastolla on kiitettävä kokoelma myös äänikirjoja ja aikakauslehtiä. Ja kirjastontädit palvelevat aina ystävällisesti kummalla kielellä tahansa. Lisäksi kesäkuukausina toimii saaristossa kirjastovene!

Paitsi että kirjastossa on ihana kiireetön tunnelma ja että siellä asiakkaat hymyilevät toisilleen (kirjanystävä, sinäkin!), käynti on aina seikkailu ja avain uusiin mahdollisuuksiin ja maailmoihin. Usein minulla on lista kirjoista, joita etsin, mutta yleensä mukaan tarttuu jotakin aivan muuta. Tänään menin hakemaan Ilmari Kiannon "Punaista viivaa", josta itselläni on vain näköispainos vuodelta 1909, enkä jaksa lukea tekstiä, jossa s näyttää f:ltä, k näyttää t:ltä ja y näyttää n:ltä. Kianto löytyi, mutta samalla nappasin mukaan Anna-Leena Härkösen kirjan "Ei kiitos", joka oli aivan hyllyn päässä ja sen vierestä Annika Idströmin "Veljeni Sebastianin" (josta meillä on ollut keskustelua Muistan aina -tekstin kommenteissa). Ja kun näin lainaustiskin vieressä Murakamin kirjan "IQ84" ruotsiksi, keksin tarkistaa suomenkielisen hyllyn, josta löyi "Suuri lammasseikkailu". Lapsillekin löytyi Myyrä-kirja ja Sanna-kirja matkaan, ja miehelle työmatkoille uusi äänikirja (olikohan joku Harjunpää). Vain koira jäi tällä kertaa osattomaksi kirjaston iloista (ja toivottavasti näin pysyykin).

Kiitettävästi kirjastontädit myös nostavat esille eri teemoja ja uutuuksia, ja näistä hyllyistä voi tehdä yllättäviä löytöjä. Tällä kertaa teemana oli presidentinvaalit, mutta vanhojen presidenttien teoksia ja elämäkertoja en sentään innostunut lainaamaan, vaikka vaalitunnelmissa olinkin (Kianto kainalossa ja kävin samalla reissulla äänestämässä ennakkoon yläkerrassa).

Olemme keskustelleet lempikirjakaupoistamme ja maailmasta löytyy vielä upeampia kirjastoja. New York Public Library on tuttu monista elokuvista (esim. The Day After Tomorrow ja Sex and the City) ja on livenä aivan yhtä vaikuttava.

Kotimaisista kirjastoista ehdoton suosikkini on Metso Tampereella, upean arkkitehtuurinsa (Reima Pietilä 1986), erinomaisen sijaintinsa ja valikoimansa vuoksi.

Komein kirjasto, jossa olen käynyt on ehdottomasti Yalen yliopiston harvinaisten kirjojen kirjasto (Beinecke Rare Book and Manuscript Library).

Yalen pääkirjasto (Yale Sterling Library) toki näyttää ulkoa ja sisältä katedraalilta, mutta harvinaisia kirjoja, esimerkiksi Gutenbergin alkuperäistä raamattua, säilytetään todellakin niiden ansaitsemalla tavalla, sekä valolta että kosteudelta suojattuina.

Omat kirjastomme kaipaavat sekä määrärahoja että kävijöitä, joten muistuttaisin kaikkia käyttämään lähikirjastoa ja sen palveluita, opettamaan lapsille miten upea asia ovat niin kirjat kuin kirjastokin ja myös sen, ettei kaikkea tarvitse itse omistaa. (Meidän kirjastostamme saa lainata myös frisbee golf -kiekkoja, joilla voi pelata vastapäisessä puistossa!)