Taiteiden synteesi

En ole juuri ennättänyt lukea kirjoja helmikuussa, kun olen katsellut iltaisin elokuvia. Tuntuu siltä, että "vain" elokuville annettu aika on jotenkin hukkaan heitettyä verrattuna oikean kirjallisuuden lukemiseen, mutta juuri katsomani Oscar-ehdokas "The Artist" pisti miettimään tätä.

Mikä muu taiteenlaji yhdistää niin monia muita taiteita samaan elämykseen? Missä muussa voi henki salpaantua kuvan, kerronnan ja musiikin yhteisvaikutuksesta? Missä muussa taiteenlajissa tarvitaan jopa satoja ihmisiä tuomaan oma taiteellinen panoksensa yhteiseen, upeaan lopputulokseen? Mikä muu taide-elämys on niin helposti saatavilla, ympäri maailman ja yhtä riippumaton kielestä, kulttuurista taikka koulutustasosta - elokuvia katsotaan kaikkialla, myös siellä, missä ei tulla koskaan näkemään taidegallerioita tai oopperaproduktioita, eivätkä tytöt käy koulua.

Parhaissa elokuvissa jokainen näkymä on kuin kaunein valokuva tai pysäyttävin maalaus (esimerkiksi Terrence Malickin "Tree of Life" tai Krzysztof Kieślowskin "Kolme väriä: Sininen"). Juoni saattaa olla yksinkertainen taikka kertoa Nobel-voittajan tarinan, mutta elokuvan keinoin, jolloin draaman kaari on kriittisempi kuin uskollisuus itse tarinalle (kuten "Kummisetä", "Apocalypse Now" taikka "Stand by Me"). Musiikki voi olla korviahivelevää ja elää aivan omaa elämäänsä elokuvan ulkopuolellakin (kuten Ennio Morriconen musiikki "Once Upon a Time in Americasssa" tai Nino Rotan "Kummisetä" tai John Williamsin "E.T."). Näyttämötaiteen huiput esiintyvät meille, jotka pääsemme hyvin harvoin Broadwaylle tai West Endiin, saati Bolshoi-balettiin tai Metropolitan-oopperaan. Maailman parhaat ohjaajat, näyttelijät, käsikirjoittajat, editoijat, lavastajat, puvustajat, muusikot jne. tekevät yhteistyötä, jonka lopputuloksen lähes kuka tahansa voi nähdä muutamalla kolikolla.

Siinä on maailmankylää kerrakseen! Pikkuriikkisellä Seychellien saarella vietimme iltaa nuoren sveitsiläisen pariskunnan kanssa ja kävi ilmi, että he eivät olleet koskaan kuulleet elokuvasta "The Sound of Music". En millään uskonut tätä todeksi ja väitin, että kuka tahansa (muu) tuntisi elokuvan. Ja kun kysyin asiaa paikalliselta tarjoilijatytöltä, tämä puhkesi lauluun, pyöri kuin nunnatyttö Maria niityllä, ja keittiöstä tulivat työntekijät tanssimaan ja laulamaan pöydillä. Tai no niin, näin olisi käynyt tarinan elokuvaversiossa, mutta todellisuudessa tarjoilijatyttö oli aivan yhtä pöyristynyt kuin minäkin: kaikki maailmassa tuntevat elokuvan "The Sound of Music".

Ja miten yllättävää ja tehokasta onkaan, kun elokuvasta puuttuu jotakin siihen perinteisesti kuuluvaa. Kuten ääni (kuten Oscar-suosikissani Michel Hazanaviciuksen "The Artistissa")! Tai lavasteet (kuten Lars von Trierin "Dogville" ja "Manderlay"). Joka tapauksessa nykyelokuvassa on aivan liian vähän tanssia ja laulua!

Parhaimmillaan näin lukutoukan näkökulmasta elokuva voi myös herättää kiinnostuksen lukemiseen (Harry Potterit ja Sormuksen herrat) tai tuoda suuren yleisön tietoisuuteen jo unohtuneet kirjat (kuten ajankohtaiset Sherlock Holmesit tai John le Carrén tuotannon). Ja aivan sama, onko jonkun mielestä lempikirjailijani teos parempi kirjana vai leffana, kunhan tutustuu siihen itse! (Jännittävää Oscar-yötä kaikille elokuvafaneille!!)