Takana loistava menneisyys

Miika Nousiaisen Maaninkavaara on tragikoominen ja absurdi kuvaus perheenisästä, joka ottaa suomalaisen kestävyysjuoksun alennustilan henkilökohtaisesti. Kestävyysjuoksun peruskallio on vankka, mutta nykyjuoksussa ei ole potkua. Onneksi Martti Huttusella on missio. Hän aikoo nostaa kestävyysjuoksun taas kunniansa päiviin ja tuottaa uuden Paavo Nurmen. Mutta ei se helppoa ole. Nykynuoret eivät nimittäin osaa juosta. Juoksu kun ei ole aina mukavaa, sen Martti tietää. Se vaatii työtä, hikeä ja tuskaa. Ja nykynuoret ovat löysiä ja selkärangattomia vätyksiä, jotka pelaavat sählyä, syövät sämpylöitä ja juovat limpparia. Eivät edes viitsi juosta koulumatkojaan, kun tulee hiki. Sen Martti on huomannut, kun kerran koulun talonmiehenä työskentelee. Kukaan ei ole valmis näkemään vaivaa. Omistautumaan juoksulle. Uhrautumaan Suomen kunnian vuoksi. Paitsi Martti ja Martti Huttusen perhe.

Mikä on muille harrastus, on Huttusille elämäntapa. Se on Huttusten perheen motto. Martti valmentaa poikaansa Jarkkoa seuraavaksi Lasse Vireniksi, mutta poika katoaa yllättäen kilpailumatkalla. Surun keskellä Martin usko suomalaiseen kestävyysjuoksuun on koetuksella ja matka masennustilaan on lyhyt. Martti masentuu, uppoaa suruunsa. Miten käy nyt suomalaisen kestävyysjuoksun? Martin tytär Heidi päättää pelastaa valmentajaisänsä nöyryytykseltä ja juoksee. Ja tosissaan juokseekin. Heidi juoksee ilman kenkiä pakkasessa, nukkuu magneettirummussa ja alistuu isänsä valmennettavana ennennäkemättömään rääkkiin. Kaverit saavat jäädä ja koulukin kärsii, koska isä on saatava taas ennalleen. Oikeasti Heidi haluaisi viettää normaalia yläasteikäisen elämää. Ja pyrkiä taidelukioon. Ja rakastua. Mutta sitä Martti-isä ei voi ymmärtää, koska kaikki paitsi juokseminen on hölynpölyä. Kysykää vaikka Kaarlo Maaningalta. Tai Virenin Lasselta. Ne sentään tietävät.

Nousiaisen Maaninkavaaraa lukiessaan ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Martti-parka kun on sen verran pihalla, että hirvittää. Kuten Nousiaisen Vadelmavenepakolaisessakin, pääosassa on fanaattinen yksinäinen mies, jolla on missio. Ja ongelmiinhan siinä ajaudutaan. Teksti on lakonista ja osuvaa. Suorastaan hulvatonta. Martin juoksufantasiat ovat vertaansa vailla. Ja Heidin epätoivo ja turhautuminen isänsä masennustilan ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden edessä mainiota luettavaa. On tässä kirjassa myös vakavampi taso. Lapsen menettäminen lienee traagisinta mitä elämässä voi tapahtua. Ja surustahan tässä kirjassa on loppujen lopuksi kyse. Eikä surua voi juosta pakoon, vaikka kuinka yrittäisi.

Moskovan kisojen maskotti Miska oli Jarkon lempilelu. Pienenä Jarkko ei koskaan nukkunut ilman sitä.

Viimeksi eilen siitä puhuttiin. Sirkka sanoi, että se säästetään. Minä olisin heittänyt pois. Kipeitä muistoja riittää muutenkin. Miska tuo tuplakivun. Maskotissa on muistot Jarkosta ja kestävyysjuoksun kuolemasta. Niistä kisoista tuli viimeiset mitalit, Kaarlo Maaninka toi.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Miika Nousiainen

Teoksen nimi: Maaninkavaara

Kustantaja: Otava (2009)

Lempeästi hullu arvio: ****