tiistai 28. helmikuuta 2012

Vanhan miehen vaimoksi

Kun Joukahainen oli hävinnyt kilpalaulannan ja uponnut suohon, hän lupasi
sisarensa Ainon Väinämöiselle. Aino ei kuitenkaan innostunut ajatuksesta.

Olisiko Pohjolan tyttärissä vaimoainesta? Kanteleen soitto ei riitä,
vaan pitää tehdä kaikenlaista neidon saamiseksi. Kalevala kertoo näistä käänteistä.

3 kommenttia:

  1. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalassa on tästä hieman erilainen tulkinta. Kirjassa Aino jahtaa Väinämöistä ja Väinämöinen pakenee veteen.

    Hauska kirja muuten ja mukava keino tutustuttaa jälkikasvu kansalliseepokseen.

    VastaaPoista
  2. Minä puolestani ajattelin hankkia Kalevalan Aku Ankka -version "Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita".

    VastaaPoista
  3. Hups, Kalevalan päivä sujahti ohi lähes huomaamatta. Jos minä sitten vaikka tarttuisin Arto Salmisen teokseen "Kalavale. (Kansalliseepos.)".

    VastaaPoista