Rakasta työtäsi niin kuin perhettäsi

Useampi kaverini linkitti Facebookissa ajatuksia tästä kirjasta. Päätin kurkata alkusanoja Kindlellä, ja olin niin otettu kirjoittajan viisaudesta, kirjan ajatusten yksinkertaisuudesta mutta syvällisyydestä ja sen sanojen koskettavuudesta, että luin koko kirjan. Sen jälkeen olen siteerannut ja referoinut sitä moneen otteeseen lähipiirilleni. Tämä kirja kertoo sen, miksi yritys, jossa olen töissä, ei enää ole alansa ykkönen, yhtä lailla kuin sen, miksi minun pitää omassa henkilökohtaisessa elämässäni ottaa tästä opiksi. Kirja, joka puhuu arvoista, perheestä ja elämän peruskysymyksistä bisnesmaailman termein on ainakin kiinnostava, mutta itselleni tämä on antanut eväitä niin lastenkasvatukseen kuin omien päämäärieni pohdintaan.

Kirjalla on kolme kirjoittajaa: Clayton Christensen, kuusikymppinen Harvard Business Schoolin professori ja vakaumuksellinen kristitty, hänen oppilaansa James Allworth, nuori juuri valmistunut ekonomi ja ateisti, sekä Harvard Business Journalin toimittaja Karen Dillon, jotakin tältä väliltä. He puhuvat Christensenin äänellä, mutta ovat yhtä kaikki kukin olleet vaikuttamassa ajatuksiin ja sisältöön. Kirja sai kimmokkeen syöpään sairastuneen Christensenin jäähyväissanoista vastavalmistuneelle vuosikurssille. Hänen viestinsä voi kiteyttää seuraavasti: "Find a job that you love, and you'll never work a day in your life."

Moni vastavalmistunut päättää ensin ottaa vastaan työpaikan, jonka avulla hän pääsee jaloilleen ja saa maksettua opintolainat, ja aikoo vasta sen jälkeen suunnata unelmiensa uralle. Kuinka ollakaan, aika kuluu, perhe kasvaa, tiettyyn elintasoon tottuu, eikä suunnanvaihto enää olekaan niin yksinkertaista. Niinpä suuri osa tietystä vuosikurssista päätyy katkeroitumaan työlleen, tekemään huonoja valintoja ja jopa haitallisia sellaisia, vain noudattamalla luomaansa strategiaa ja tätä kautta ajautumalla vaikeuksiin.

Kuinka sitten valita oikea työpaikka? On olemassa hygieniatekijöitä ja aitoja motivaatiotekijöitä, eikä näitä pidä sekoittaa keskenään. Hygieniatekijät (status, palkka ja bonukset, maine ja mammona, työilmapiiri, johtamistapa) eivät vaikuta työtyytyväisyyteen lainkaan: ne vaikuttavat työtyytymättömyyteen ja siihen, onko sitä vai ei. Sisäiset motivaatiotekijät (haasteellinen työ, arvostus, vastuu, henkilökohtainen kasvu) ovat niitä, jotka saavat heräämään aamulla innoissaan, tekemään työtä vaikka palkatta (vapaaehtoistyö) tai antamaan kaikkensa organisaation eteen.

Yrityksen tärkeimmät kapasiteetit ovat resurssit (ihmiset, varat, taidot), prosessit (toimintatavat, oppimismallit, johtamistavat) ja prioriteetit (tärkeimmät tehtävät, tuotteet, arvot). Jolleivät nämä ole kohdallaan, yritys ei voi nousta alansa kärkeen. Yllättäen nämä ovat myös tärkeimmät asiat mitä vanhempien tulee antaa lapsilleen: resursseja ovat esimerkiksi taidot, kokemukset, ihmissuhteet, prosesseja tavat käyttää taitojaan ja ominaisuuksiaan, prioriteetteja arvot, joiden perusteella valintoja tehdään. Nykyvanhemmat saattavat syytää lapsilleen resursseja yltäkylläisesti, mutta ulkoistaa opetuksen siitä, miten näitä resursseja käytetään (prosessit ja prioriteetit). Ilman kykyä käyttää taitojaan oppimaan uutta, syventyä aitoon kiinnostuksen kohteeseen tai uskallusta ottaa vastaan uusia haasteita, nuoret eivät pysty menestymään tulevaisuudessa.

Kirjassa puhutaan myös kulttuurista, siitä, miten yrityksissä ajetaan tietyt toimintamallit sisään niin, että kaikki työntekijät osaavat tehdä oikeanlaisia päätöksiä omissa työtehtävissään. Työpaikan kulttuuri saattaa esimerkiksi määrittää sen, miten asiakkaiden valituksia käsitellään, millaisia toimintamalleja käytetään projektien venyessä, minkälaista toimintaa palkitaan, jne. Myös perheisiin syntyy kulttuuri, väistämättä. Kaikilla perheillä on omat toimintamallinsa ruokailuissa, toisten ihmisten kohtelussa, tai vaikkapa silloin, kun lapset riitelevät ja toinen tulee kertomaan sisaruksen kiusaavan. Lapset omaksuvat tämän kulttuurin, olipa se toivottua ja suunnitelmallista tahi ei. Siksi olisi tärkeää miettiä millaisen kulttuurin perheeseensä haluaa, mitkä ovat ne asiat, joista ei lipsuta, sen mukaan, miten toivoo lasten käyttäytyvän myös silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla.

Lopuksi kirjassa kehotetaan pohtimaan tarkkaan sitä, minkälainen ihminen itse haluaa olla. Sitä, minkä mukaan elämäänsä arvottaa. Minkälaisia ominaisuuksia toivoisi itsellä olevan (kuva siitä, kuka haluaa olla), sitoutuminen tähän tavoitteeseen sekä mittarit, minkä mukaan voi elämäänsä mitata.

Pidän siitä, että asioita yksinkertaistetaan. Elävä elämä ei koskaan toimi kuten teoriat, mutta teoriat ovatkin pohdittavaksi ja vertailtaviksi, jopa kumottaviksi tarkoitettuja. Silloin kun teoria on kauniin yksinkertainen, toistettava ja vielä siirrettävissä eri elämänaloille, siinä kiteytyy jotakin olennaista maailmasta. Ja tässä tapauksessa bisneksen teoriat kertovat hienosti myös siitä, miten menestyä oman elämänsä yrityksissä, niiden kaikkein tärkeimpien asiakkaidensa kanssa.

Harvard Business Review on julkaissut artikkelin, johon kirja perustuu.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: How Do You Measure Your Life?
Kirjoittajat: Clayton Christensen, James Allworth, Karen Dillon
Kustantaja: Harper Business (15.5.2012)

Asteriinan arvio: ****