Tuku tuku lampaitani

Tämän kirjan luettuaan ei enää koskaan katso lampaita viattomin silmin. Lammas saattaa olla itse paholainen tai pyrkiä maailmanvalloitukseen. Onko se sittenkään eläin ollenkaan, vai onko sen sisällä ihminen? Tai pyrkiikö lammas ihmisen sisälle, ohjailemaan tätä korruptioon ja häikäilemättömyyteen? Vai onko se vain viattomuuden menettämisen symboli tai intohimoisen etsinnän kohde?

Haruki Murakamin A Wild Sheep Chase (suomennettu nimellä Suuri lammasseikkailu) on japanilaiskirjailijan kolmas romaani ja ensimmäinen, joka on käännetty. Kirja päättää "Rotan trilogian", mutta Murakami pitää ensimmäisiä osia heikkoina. Kirjalle on myös jatkoa, Dance, Dance, Dance, jossa samat päähenkilöt kohtaavat.

Kirjassa nimettömäksi jäävä kolmekymppinen PR-firmassa työskentelevä mies ajautuu erikoiseen takaa-ajoon, jossa hänellä on kuukausi aikaa löytää yksi tietty lammas Japanista. Kirjaa on kuvailtu salapoliisiromaaniksi (lähtöasetelma kieltämättä muistuttaa Film Noiria), myyttiseksi ajojahdiksi Moby Dickin tapaan ja Japanin 1900-luvun sotien ja rappion allegoriaksi. On myös arveltu, että eri henkilöt kuvaavat päähenkilön eri puolia. Minulla on kirjasta kuitenkin oma näkemykseni.

Kirjassa ei nimetä päähenkilön lisäksi juuri muitakaan henkilöitä. Hänen elämänsä naiset ovat "Se-tyttö-joka-makasi-kaikkien-kanssa", "Ex-vaimoni" ja "Tyttöystäväni". Hänellä on myös "Bisnespartneri" ja "Kissa". Ja hän etsii siis "Lammasta". Mielestäni tämä nimettömyys merkitsee irrallisuutta, ajelehtimista, jota päähenkilö on elämässään harrastanut. Hän ei ole oikein kiinnittynyt mihinkään, eikä hänellä ole tavoitteita eikä unelmia. Nuoruusajan kavereille sentään on nimet: "Rotta" ja "J", ja nämä osoittautuvatkin olleen hänen merkittävimmät ihmissuhteensa. Kun hän joutuu selviämään vaikeista tehtävistä, erikoisista olosuhteista ja kummallisista kokemuksista, hän löytää päämääränsä ja osaa toimia oikein. Eräänlainen kasvukertomus siis, hyvin surrealistinen sellainen, mutta kuitenkin. Ja se lammas? En tiedä. Söpö sorkkaeläin, johon liitettynä järjettömätkin ideat tuntuvat jotenkin maanläheisiltä?

Kirja sai minut kohottelemaan kulmakarvojani monessakin kohdassa, mutta Murakaminkin maassa maan tavalla. Kirjailijan teoksissa rytmillä on suuri merkitys ja hänen kielensä on aina upeaa. Erityisen eksoottisesti ja maalailevasti hän kuvailee lunta eri olomuodoissaan, kaukana Japanin pohjoisosan vuoristossa. Näin keskikesän aikaankin tämä herättää suomalaisessa kaipuun talveen ja sen maiseman kuulauteen. Kirjassa sataa kovaa, rakeista lunta, läpinäkymätöntä, tarttuvaa räntää, hiljaista, rauhallista ja pörröistä lunta.

The following day, my eleventh, was bright and clear. The prodigal sun bided its time, leaving the pasture a patchwork of snow, which gleamed in the sunlight. The snow that had collected on the roof's gables came sliding down in would-be icebergs that broke up on the ground with an unnerving thud. Melting snow dripped outside the windows. Everything sparkled. Each droplet clinging to each tip of every oak leaf shone.

Länsimaisessa perinteessä lampaat liitetään nukahtamiseen. Minulle tämä kirja oli mitä mahtavinta unilääkettä. Pari-kolme sivua illassa ja nukahdin Kindle kädessä. Ikävä kyllä tarina ei oikein pitänyt minua otteessaan; en tiedän oliko nukahtelu syy vai seuraus, mutta kyllä tästä ne kaikki tutut Murakamin elementit löytyvät, miellyttävässä ja pohtimaan pistävässä muodossa.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Haruki Murakami
Kirjan nimi: 羊をめぐる冒険 Hitsuji o meguru bōken
Kustantaja: Kodansha (1982)

Englanninkielinen nimi: A Wild Sheep Chase
Kääntäjä: Alfred Birnbaum
Kustantaja: Kodansha International (1989)

Kirja on myös suomennettu, kommenttejani suomennoksesta täällä.

Asteriinan arvio: ***