Olen miettinyt, millä kirjalla aloittaisin. Pähkäily oli päättyä samoin kuin aasilla, joka kuoli nälkään ruuan keskelle, koska ei osannut päättää, mistä heinäpaalista söisi ensin. Ehkä sellainen kohtalo kyti mielessäni kun pidin kahvitaukoa kirjahyllyjen keskellä. Tauolla surffailen netissä, mutta nyt otin käteeni MITÄ-MISSÄ-MILLOIN 1985:n (Otava 1984). Siitä löytyy vähän kaikkea, vähän niin kuin netissä surffailisi.
Kirjan alkupuolella on uutiskatsaus, joka ei sitten kuitenkaan kata kyseistä vuotta vaan edellisen vuoden syyskuusta (tässä 1983) elokuuhun (tässä 1984). Tämä siksi, että Kansalaisen vuosikirja ehtisi aina joulumarkkinoille. Eikä siinä mitään, määrittäväthän syksyn kirjamessut ja joulumyynti kirjabisneksen sykliä tänäkin päivänä. Sen sijaan vuosikirjojen samoin kuin tietosanakirjojen ja sanakirjojen paikka tällä kentällä lienee muuttunut. Paperille painettu tieto ei ole enää samalla tavalla arvokasta kuin ennen.
MMM 1985:n uutiskatsausta selaillessani palasin siihen aikaan, kun suurvallat boikotoivat toistensa olympiakisoja. Los Angelesin olympialaisten avajaisissa stadionille liiteli avaruusmies selkään kiinnitetyn suihkumoottorin avulla. Se oli uskottavampi tulevaisuuden skenario kuin se, että lukisimme joskus kirjoja ja lehtiä sähköisesti.
MMM:n loppupuoli koostuu laajemmista artikkeleista koskien ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Niistä saa hyvän yleiskuvan lukemalla Vuoden sanoja. Ne ovat paljon esillä olleita sanoja, jotka kuitenkin ovat niin uusia, että ne pitää selittää lukijalle. Tässä esimerkkejä vuodelta 1984: break dance; femakko; itsemurhaterrorismi; metsäkuolema; naisnäkökulma; naispappeus; pehmo; poreallas; tila-auto; vauvahieronta. Politiikassa yleistyivät erilaiset ydinsotaan liittyvät sanat, jotka tuntuvat nyt yhtä todellisilta kuin War Games -elokuva.
Kirjan alkupuolella on uutiskatsaus, joka ei sitten kuitenkaan kata kyseistä vuotta vaan edellisen vuoden syyskuusta (tässä 1983) elokuuhun (tässä 1984). Tämä siksi, että Kansalaisen vuosikirja ehtisi aina joulumarkkinoille. Eikä siinä mitään, määrittäväthän syksyn kirjamessut ja joulumyynti kirjabisneksen sykliä tänäkin päivänä. Sen sijaan vuosikirjojen samoin kuin tietosanakirjojen ja sanakirjojen paikka tällä kentällä lienee muuttunut. Paperille painettu tieto ei ole enää samalla tavalla arvokasta kuin ennen.
MMM 1985:n uutiskatsausta selaillessani palasin siihen aikaan, kun suurvallat boikotoivat toistensa olympiakisoja. Los Angelesin olympialaisten avajaisissa stadionille liiteli avaruusmies selkään kiinnitetyn suihkumoottorin avulla. Se oli uskottavampi tulevaisuuden skenario kuin se, että lukisimme joskus kirjoja ja lehtiä sähköisesti.
MMM:n loppupuoli koostuu laajemmista artikkeleista koskien ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Niistä saa hyvän yleiskuvan lukemalla Vuoden sanoja. Ne ovat paljon esillä olleita sanoja, jotka kuitenkin ovat niin uusia, että ne pitää selittää lukijalle. Tässä esimerkkejä vuodelta 1984: break dance; femakko; itsemurhaterrorismi; metsäkuolema; naisnäkökulma; naispappeus; pehmo; poreallas; tila-auto; vauvahieronta. Politiikassa yleistyivät erilaiset ydinsotaan liittyvät sanat, jotka tuntuvat nyt yhtä todellisilta kuin War Games -elokuva.
Kirjallisuuden kannalta kiinnostavia olivat George Orwellin 1984 (1948) sekä sellaiset uutuudet kuin Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja Umberto Econ Ruusun nimi. Olen lukenut aikoinaan nämä kolme ja ainoa mieleeni jäänyt on Ruusun nimi, tai oikeastaan siitä tehty elokuva. Jos nämä eivät tehneet vaikutusta ensimmäisellä kerralla, niin kannattaako niihin palata. Luetteko te kirjoja uudelleen ja jos, niin mitä kirjoja?
Muistan nuo MMM:t lapsuudenkodin kirjahyllystä. Niitä taidetaan edelleen tehdä?
VastaaPoistaNuo ajankohtaiset sanathan ovat edelleen ajankohtaisia. Ainakin itsemurhaterrorismi, tila-auto, vauvahieronta, femakko ja naispappeus esiintyvät ihmisten puheissa edelleen. Ne ovat siis vakiintuneet.
Ruusun nimi on jäänyt mullakin mieleen. Aloitin sen lukemisen joskus uudestaan, mutta sitten se taisi jäääd kesken. Samoin kävi Econ Foucaultin heilurille, joka jäi yhteen lukukertaan. Aika vähän on sellaisia kirjoja, joita lukee toisen kerran. Itse palaan Tolkieniin ja Ruohometsän kansaan silloin tällöin uudestaan. Ja nyt tulee tietysti luettua tietyt lapsuuden klassikot uudestaan pojalle.
Mikähän tuossa Ecossa on? Ruusun nimi on yksi harvoista kirjoista, jonka olen lukenut toistamiseen sitten lapsuuden (Pikku naisia jatko-osineen tuli ahmittua yhä uudestaan ja uudestaan). Foucaultin heiluristakin tykkäsin, kovasti. Mutta Eilisen päivän saari tökkäsi pahasti. Ihan kirjaimellisesti. Yritin väkisin lukea sitä - aloitin aina uudestaan, mutta tarina ei vaan lähtenyt lentoon. Ja ihan oikeasti en lukenut mitään muuta kirjaa puoleen vuoteen, kun itsepäisesti yritin saada tämän kahlattua läpi.
VastaaPoistaEi onnistunut. Otin opikseni ja päätin, että maailmassa on liian paljon kirjoja ja liian vähän aikaa tuhlattavaksi sellaisiin, joista en pidä, ja sittemmin olen uskaltanut jättää muitakin kirjoja kesken.
Joskus selailen joitakin lempikirjojani, ihan muistin virkistykseksi. Ja erilaisia oppaita ja tietokirjoja toki, kun tämä elämä ei ole vielä aina ihan täydellisesti hallinnassa.
Minullakin oli sama ongelma Eilisen päivän saaren kanssa. Että tökkikin pahasti. En meinannut millään saada sitä luetuksi. Taisi viedä useamman viikon ja lopulta luin sen lopulta harppoen läpi. Tämä piinallinen kokemus romutti suhteeni Ecoon, enkä ole tarttunut Econ uusimpiin teoksiin. Jännä juttu, koska Ruusun nimi ja Foucaultin heiluri tekivät todella suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaMe olemme siis kaikki kolme törmänneet tähän tylsään Edellisen päivän saareen. Sain sen luettua läpi, kun asetin itseni fyysisesti sellaiseen tilanteeseen, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Luin sitä junamatkoilla, yksin kahvilassa, haaksirikkoutuneena autiolle saarelle jne. Kirjan loppu tuntui ihan hyvältä, vaikka jälkeenpäin ajateltuna kyse taisi olla vain helpotuksesta, että kirja loppui.
VastaaPoistaTämän blogin avulla voimme säästää toisiamme uusilta edellisenpäivänsaarilta ja jakaa löytämiämme ruusunnimiä.
Ja vielä kommentti lapsuuden klassikoihin.
VastaaPoistaMinulla on lapsuudesta jäljellä Disney-kuvitettu Grimmin sadut, joista muistin kuvat, vaan en tekstiä. Erään kerran tarkoitus oli lukea iltasatua lapsille. Kas näin: Koska Hannun ja Kertun vanhemmat olivat niin köyhiä, heidän piti myydä lapsensa noidalle ruuaksi. Eivät he sitä toki mielellään tehneet, mutta joskus pitää vaan laittaa suu säkkiä myöden. Nälkiintyneet sisarukset olivat liian laioja paistiksi, jote noita piti heitä häkissä ja lihotti. Kun aika koitti, kävikin niin kivasti, että lapset onnistuivat työntämään noidan uuniin ja sulkemaan luukun.
Lopetin sadun ääneen lukemisen jo ensimmäiseen lauseeseen. Ilmeisesti vanhat satukirjat pitää esitarkastaa ennen kuin niitä uskaltaa ääneen lukea. (Muuten, voisimme kirjoittaa blogiin välillä myös lastenkirjoista?)
Grimmin saduista innostuneena luin Graig Russelin dekkarin Brother Grimm (2006). Se kertoo sarjamurhaajasta, joka tekee hirmutöitä Grimmin satujen tyyliin. Täytyy sanoa, että lastenkirja oli jännittävämpi. Luin vielä toisen dekkarin Eternal (2007) samalta kirjailijalta. Myös siinä häiritsi kirjoittajan läpinäkyvä yritys rakentaa päähenkilöstä myyntivalttia tyyliin "taas uusi Pää Henkilö -dekkari!". Kannattaisi tutustua Liza Marklundin dekkareihin, jotka ovat niin hyviä, että niitä lukee päähenkilö Annika Bengtzonista huolimatta.
Lastenkirjoissa on aikamoista brutaaliutta. Grimmin sadut ovat tässä suhteessa varmaan ihan omaa luokkaansa. Meillä on kirjahyllyssä Hanhiemon Satuaarre, jossa suden vatsa aukaistaan parissakin sadussa ja peikko pukataan jokeen kuolemaan ynnä muuta valoisaa. Pikkuriikkisen näitä tulee moderoitua, tuntuu vähän hurjalta lukea tällaista tekstiä ihan suoraan. Toisaalta meille näitä on taidettu lukea ihan sellaisenaan?
VastaaPoistaLuemme tällä hetkellä Pekka Töpöhäntää, joka ei ole pahimmasta päästä. Mutta on siinäkin aika hurjia teemoja: suorastaan kiduttavaa, toistuvaa kiusaamista ja nolaamista sekä kaikenlaisia pahiksia gangstereista tanskalaisiin natseihin. Ja mainitaanpa siellä se poliittiisesti epäkorrekti n-sanakin muutamaan kertaan.
Tuhkimossakin on ilkeä äitipuoli ja sisarpuolet, ja parasta on saada itselleen se prinssi?! Jos ei ole raakuutta, on ikäviä asenteita, joita en haluaisi tyttärelleni opettaa. Ainahan voi muunnella lukemaansa, ongelmana vaan se, miten muistaa satu "oikein" seuraavalla kerralla!
VastaaPoista