Eräässä arvostelussa kirjoitettiin, että Magrisin Tonava tuo mieleen Egon Friedellin suurteoksen Uuden ajan kulttuurihistoria, jonka subjektiivisuutta ja runollista mielikuvituksen lentoa täydentää suurenmoinen oppineisuus. Tämä näkyy Tonavassa niin, että Magrisin kohtaamien ihmisten mielialat tai iän näkyminen naisystävän kasvoilla sekoittuvat ihmeellisiin pohdintoihin Straussin valssin, tietokoneen ja avaruuden suhteesta. Ihmeellinen pohdinta vain siksi, että Tonava kaunoinen soi Stanley Kubrickin elokuvassa Avaruusseikkailu 2001.
Kun edellä kuvattua subjektiivisuutta ja runollista mielikuvituksen lentoa täydentää suurenmoinen oppineisuus, saadaan satoja sivuja tekstiä, joka vilisee nimiä ja osoitteita. Alma Mahlerista ja seurapiireistä ei sanaakaan, sen sijaan loputonta hyppimistä paikasta ja ajatuksesta toiseen. Magris viljelee keittiöpsykologiaa sekä merkkihenkilöitä että itseään kohtaan. Enkä tarkoita keittiöpsykologiaa hyvällä, käytännöllisellä tavalla vaan loputonta spekulaatiota historian henkilöiden motiiveista ja jaarittelua omista tuntemuksista.
Kirja poukkoilee luvusta ja aiheesta toiseen. Yksi luku voi olla pituudeltaan viisi riviä tai viisi sivua. Pitkiä, koukeroisia lauseita lukiessani kadotin usein ajatuksen. Kun luin lauseen uudestaan, huomasin, että samoin oli käynyt kirjailijalle itselleen.
Kirja pähkinänkuoressaKirjailija: Claudio Magris
Nimi: Danubio (1986)
Suomenkielinen nimi: Tonava
Kustantaja: WSOY (2000)
Mian arvio: *
Epälemättä kirjoittajalla on ollut vaan käsittämättömän paljon sanottavaa, mutta tietysti olisi toivottavaa, että myös lukija pysyisi kärryillä. Hyvälle kustannustoimittajalle ja punakynälle olisi ilmeisesti ollut taas käyttöä.
VastaaPoista