sunnuntai 28. elokuuta 2011

Ennen oli naiset rautaa

Mikrohistoria tarkoittaa naisten ja muiden vähäosaisten historiaa, mutta Margaret Thatcheria on vaikea sovittaa siihen viitekehykseen. Thatcher oli Iso-Britannian pääministerinä koko 1980-luvun, ja hänen tielleen osuivat sellaiset tapahtumat kuin Falklandin sota ja IRA:n pommi-isku konservatiivipuolueen kokoukseen. Ammattiyhdistysliike mitteli turhaan Thatcherin kanssa, mikä näkyi yhteiskunnassa monella tavalla.

Luin kiinnostuneena, mitä kaksi Suomen Lontoon suurlähetystön työntekijää kertoo tästä ajasta. Lasse Lehtinen toimi suurlähetystössä lehdistö-virkamiehenä ja kirjoitti kirjan Minä ja Thatcher. Lehtinen kirjoittaa, että ihminen tekee työstään näköisensä, enkä voi olla miettimättä, että tässä työssä Lehtinen oli mies paikallaan. Se näkyy myös kirjassa, jossa käsitellään englantilaista elämänmenoa monelta kantilta.

Tämä Lehtisen kirja on kestänyt paremmin aikaa kuin aikaisemmin arvostelemani. Poissa ovat kiusalliset suomalaispoliitikkojen mainosiskut, tilalle on tullut kasapäin hauskoja viittauksia englantilaisiin kirjailijoihin ja lehtimiehiin. Poliittinen analyysi EU:n ja jäsenvaltioiden suhteesta on yllättävän ajankohtainen. Thatcher suhtautui skeptisesti Euroopan yhdentymiseen ja tarinan mukaan hän paukutti käsilaukullaan kokouspöytää ja vaati rahoja takaisin. Tarinasta en tiedä, mutta Britannialle on myönnetty jäsenmaksualennus ja muitakin etuja.

Lehtisen kirja on omistettu ”Suurlähettiläälleni”. Sattumalta minulla oli tämän suurlähettilään, Ilkka Pastisen muistelmakirja hyllyssäni, joten luin siitä Britanniaa käsittelevän osuuden. Pastinen harrastaa kuivaa huumoria ja itseironiaa, mikä tekee kirjasta sympaattisen. Kuten se, että viimeinen luku oli omistettu koiralle. Olen joskus lukenut Pastisen muistelmat kokonaan, enkä silloin ymmärtänyt niistä paljoakaan. Tällaiset kirjat vaativat aika hyvää käsitystä ulkoasiainhallinnosta, jotta ne avautuisivat.

Margaret Thatcheria olisi helppo vihata ja pilkata, mutta sekä Lehtisen että Pastisen eduksi on sanottava, että kumpikaan ei hauku Thatcheria. Molemmat tarkastelevat Thatcherin päätösten vaikutuksia. Nyt on tekeillä elokuva, jossa Meryl Streep näyttelee Rautarouvaa samanlaisin liioittelevin elkein kuin keittokirjailija Julia Childia. Trailerin perusteella Streepin tyyli sopii Thatcheriin kuin olkatoppaukset 1980-luvulle.

Kirjat pähkinänkuoressa


Nimi: Minä ja Thatcher
Kirjoittaja: Lasse Lehtinen
Kustantaja: WSOY (1989)

Mian arvio: ***


Nimi: Yläkerran ylhäisyys
Kirjoittaja: Ilkka Pastinen
Kustantaja: Otava (1994)

Mian arvio: asian harrastajille

1 kommentti:

  1. Muistan tämä Lehtisen kirjan kannen lapsuudenkodin kirjahyllystä. Ja muistan lukeneeni takakannenkin, mutta kirjaa en kuitenkaan aikoinani lukenut. Aika harvassa ovat sellaiset kirjat, jotka kestävät aikaa. Ehkä Lehtinen on tavoittanut kirjassaan jotain olennaista englantilaisesta elämänmenosta. Jotain ajatonta kenties.

    Rautarouva on ristiriitainen hahmo. Katsoin taannoin tuon mainitsemasi Thatcher-elokuvan trailerin. Brittilehti Guardianista luin arvion, että muuten hyvä, mutta liian ironinen ote, kuulemma.

    "Humour was one of her achilles heels. In fact, it was a whole bloody leg."

    Tässä vielä linkki artikkeliin, jos kiinnostaa:
    http://www.guardian.co.uk/film/filmblog/2011/jul/07/meryl-streep-iron-lady-margaret-thatcher?INTCMP=SRCH

    VastaaPoista