torstai 3. marraskuuta 2011

Suuren Muutoksen kynnyksellä


Kirjahullu on lomalla. On ollut jo yhden kokonaisen päivän. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että toinen kaksijalkainen ilmoitti  kevätkaudella halukkuudestaan liittyä perheeseemme. Otimme anomuksen ilolla vastaan ja viimeinen suora ennen maalilinjaa on nyt käsillä.

Edellisestä kokemuksesta viisastuneena kirjahullu ei aio lomallaan hötkyillä, suursiivota tai tehdä ylipäätään mitään tuskanhikeä nostattavaa. Suuren Muutoksen kynnyksellä on parempi löhötä, lukea, nukkua, kuunnella BBC:n podcastejä sekä tyydyttää kutomisvimmaansa kuin hoitaa tekemättömiä ja sinänsä yhdentekeviä asioita pois alta. Omalle itselle saati nukkumiselle kun ei ole kohta aikaa.

Tuttavallisesti  mm. ”Bonukseksi”, ”Topioksi” ja ”Fucukseksi” nimetty potkunyrkkeilijä ei ole ilmoittanut tarkkaa saapumispäivämääräänsä, joten lepoloman pituus on täydellinen arvoitus. Toiveissa on, että tapaamme toisemme kasvokkain joulukuun alussa, mutta ensimmäisen kaksijalkaiseni kanssa tapaamisajankohtamme siirtyi sovitusta kahdella viikolla eteenpäin. Muistan olleeni tästä ajoituksen huomattavasta epätarkkuudesta hieman käärmeissäni, varsinkin kun tuleva tapaamisemme aiheutti kuumeista kärsimättömyyttä paitsi itsessäni, myös lähipiirissä. Olen tällä kertaa esittänyt mahaani vienon toiveen, että viettäisimme ensimmäisen yhteisen joulumme kotona, emmekä sairaalassa, mutta toistaiseksi mahani ei ole kommentoinut toiveeseeni mitenkään, paitsi kasvamalla entisestään ja lisäämällä potkujen voimaa ja osumistarkkuutta.   

Joten jos lounaisrannikolta ei kuulu vähään aikaan mitään, tiedätte että kirjahullu on elämänsä toisessa Tärkeässä Tapaamisessa ja palaa kirjahulluutensa kanssa blogosfääriin myöhemmin. 

2 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea loppurutistukseen ja sitä edeltävään voimienkeruuseen!

    Itse olen äitiyskuplan toisessa päässä, valmiina palaamaan omaksi itsekseni ja työelämään joulukuun alussa. Ihmiskroppa hormoneineen on ihmeellinen: valmistaa äitiyteen väsyttämällä fyysisesti jo etukäteen, sitten antamalla voimia tosikoitokseen ja alkuhämärään, kunnes pitkällisen symbioosin päätteeksi sitä onkin jo valmis antamaan sen kaikkein rakkaimpansa jonkun toisen hoteisiin, riemunkiljahdusten kera.

    Älä ole liian kunnianhimoinen lukuvalintojen kanssa, nyt on aika antaa myös aivojen levätä ja lukea vähän kevyempää.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa maailmaan, Bonus-serkku!

    VastaaPoista