Ultrakirjailijan myhäelmä

Lempeästi Hullu suositteli juoksuhullulle Haruki Murakamin muistelmateosta "What I Talk About When I Talk About Running". Teos oli jo lukulistallani odottamassa, aihepiirinsä, mutta myös nerokkaan nimensä vuoksi: Raymond Carverin novellikokoelma "What We Talk About When We Talk About Love" teki minuun suuren vaikutuksen teini-iässä. Murakami on minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta "Kafka on the Shore" odottaa lukuvuoroaan listallani (tämänkin kirjan nimi on erittäin houkutteleva).

Teos on hyvin erilainen kuin odotin. Murakamia pidetään Erittäin Tärkeänä Kirjailijana, hänen romaanejaan on palkittu ja käännetty ympäri maailmaa. Odotin seestyneen kirjailijan koottuja ajatuksia juoksemisesta, kirjoittamisesta ja elämästä. Kirja on kuitenkin ennemminkin hajanaisia myhäelmiä ja muisteloita juoksemisesta ja kaikesta sen ympäriltä. Lisäksi kirjailija suhtautuu itseensä ja sanoihinsa hämmästyttävän vaatimattomasti ja varoo laukomasta absoluuttisia totuuksia. Näin, vaikka hän on kirjoittanut 12 romaania, juoksee joka päivä kymmenen kilometriä ja on osallistunut paitsi ultramatkoille, myös triathloneille. Tällaiselta henkilöltä olisin paitsi odottanut saavani ohjeita, myös toivonut niitä.

Juoksuhullulle on toki hyvin lohduttavaa kuulla, että maratonilla myös ultrajuoksijaan sattuu. Ja että myös huippukirjailija joutuu tekemään lujasti töitä tekstiensä eteen. Ja että kuuttakymppiä lähestyessään voi vielä olla avoin uusille, innostaville tavoitteille ja haasteille, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Mutta mitä kirjasta jäi käteen?
* Maratonien juoksemisessa ja kirjailijan ammatissa yhteistä on sisäinen motivaatio, tavoitteet, jotka eivät ole mitattavissa rahalla tai palkinnoilla (näitäkin toki voi harvoille olla tarjolla, mutta ne eivät ole ne aidoimmat insentiivit).
* Onnekkaita eivät ole ne, jotka voivat syödä mitä tahansa lihomatta, tai kirjailijat, joilla on synnynnäinen lahja tuottaa tekstiä. Onnekkaita ovat ne, jotka joutuvat tekemään töitä ylläpitääkseen kuntoaan ja kirjallisia taitojaan: vanhetessaan he ovat todennäköisemmin edelleen hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin ammatillisestikin, sillä he eivät ole koskaan tottuneet pääsemään helpolla.
* Kirjailijan tärkeimmät ominaisuudet ovat lahjakkuus, keskittyminen ja kestävyys. Kahta jälkimmäistä voi harjoittaa, samoin kuin lihaksiakin, treenaamalla päivittäin. Murakami sanoo oppineensa enimmän osan kirjoittamisesta juoksemalla päivittäin.
* Suurin osa juoksijoista ei juokse elääkseen pidempään, vaan eläkseen täysillä. Itsensä loppuun asti väsyttäminen omien rajojen mukaisesti on juoksemisen syvin olemus, ja elämän metafora. Ja Murakamille myös kirjoittamisen.
* Kirjoittaminen vaatii tietynlaisen myrkyn kaivamista syvältä sisimmästä, ja jaksaakseen tällaista työtä pitkään, täytyy olla muutoin erittäin terve.
* Ultramaratonin (100 kilometriä) juokseminen antaa uusia elementtejä itsetuntemukseen: näkemys omasta elämästä, sen värit ja muoto, muuttuvat.
* Kipu on kestävyysurheilun edellytys. Jos kipua ei olisi, kuka ikinä vaivautuisi osallistumaan triathlonille tai maratonille, jotka vaativat niin paljon aikaa ja energiaa? Juuri kipu on se syy, koska haluamme ylittää kivun ja kokea todella elävämme. "Pain is inevitable, suffering is optional."
* Kirjailijan toive hautakiven tekstiksi: "At Least He Never Walked".

Murakamin kuvaus kivuliaista kilometreistä ja maaliinpääsyn helpotuksesta on hyvin osuvaa, myös surkealle harrastelijalle, joka häviää maratonilla kuusikymppisille juoksijoille. Samoin hänen ajatuksensa juoksemisen tuomasta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista, ja siitä, miten juoksijan identiteetti muokkaa ihmisen koko elämää. Kirjan suurin anti minulle oli kuitenkin Murakamin ajatusten, asenteen ja elämänfilosofian esittely, ja kiinnostukseni hänen romaanejaan kohti kasvoi entisestään.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Haruki Murakami
Nimi: What I Talk About When I Talk About Running
Kustantaja: Knopf (2007)

Asteriinan arvio: **