Anastasian ja kruununperijä Alexein maalliset jäännökset löytyivät vuonna 2007. Venäjän Prinsessa Ruusunen oli nukkunut melkein 90 vuotta metsäkuopassa, mutta prinssin suudelma ei herättänyt häntä henkiin. Yksi arvoitus oli viimein ratkennut: kukaan tsaariperheen viidestä lapsesta ei ollut päässyt pakenemaan teloitusta. Toisaalta kaikki eivät edelleenkään usko, että 2007 löydetyt luut kuuluisivat Tsaari Nikolain II:n lapsille. Hovineiti Anna Virubovan muistelmat eivät ota asiaan kantaa, sillä hänet erotettiin tsaariperheestä vallankumouksen aikana. Se pelasti hänen henkensä ja mahdollisti muistelmien kirjoittamisen myöhemmin maanpaossa Suomessa.
Virubovan muistelmat ovat hämmästyttävää luettavaa. Ne kertovat ajasta sata vuotta sitten ja maailmasta, joka oli ympäröivästä yhteiskunnasta irrallaan. Aivan kuin tsaariperhe hoveineen olisi elänyt jonkinlaisessa rinnakkais-todellisuudessa. Kuvaukset juhlista ja loistosta ylittävät Disneyn animaatiot, mutta kiinnostavinta kirjassa on kuvaus kulissien takaa. Keskittyminen perhe-elämään etäännytti keisariparin muusta suvusta, mutta ei suojannut heitä juonitteluilta. Ongelmia olisi kuitenkin ollut tarpeeksi ilman pahoja puheitakin.
Perheen silmäterä oli neljän tyttären jälkeen syntynyt kruununperijä Alexei. Hän sairasti harvinaista perinnöllistä verenvuototautia. Keisarinna Alexandra, Iso-Britannian kuningatar Viktorian tyttärentytär, oli yksi niistä kuninkaallisista äideistä jotka levittivät tämän taudin Euroopan hallitsija-suvuille. Keisarinna etsi epätoivoisesti apua pojalleen, jota sen ajan lääketiede ei pystynyt auttamaan. Kuvaan tuli mystikko ja ihmeparantaja Rasputin, jonka asema hovissa oli aivan muuta kuin raa-raa-rasputin, rakastaja rasputin.
Historiankirjat kertovat Romanovien 300 vuotta hallinneesta suvusta varmasti kattavammin, mutta Virubovan muistelmat avaavat ikkunan kadonneeseen maailmaan. Lukuisat intiimit valokuvat keisariperheestä ovat harvinaista dokumentointia. Subjektiivisuus ei ole tässä heikkous vaan antaa läheisen kuvan ihmisistä, joiden valtaa joskus pidettiin jumalallisena. Sellaisesta vallasta oli vaikea luopua, kunnes sekin aika tuli. Virubovan muistelmia on täydennetty kertomalla hänen hiljaisesta loppuelämästään Suomessa ja kirjan kiinnostavista syntyvaiheista.
Identiteetin rakennusaineet: Kun itse on Suomen suuriruhtinas, Venäjän keisari ja Puolan kuningas, ja kun vaimo on saksalainen prinsessa ja äiti tanskalainen prinsessa, niin Itämeren kierros on melkein siinä.
Itämerellisyyden merkit: ”Usein yksin istuessani unohdan hetkeksi surumielisyyden ja hymyilen – haikeasti, kun ajattelen niitä onnellisia kesiä, jotka vietin Suomen saaristossa keisarillisten seurassa.”
Nimi: Keisarinnan hovineiti
Kirjailija: Anna Virubova (toimittanut Irmeli Viherjuuri)
Kustantaja: Otava (1987)
Mian arvio: ****
Luin lapsena suurella mielenkiinnolla Valittujen Palojen "Uskomatonta mutta totta" -kirjaa, jossa kerrottiin kaiken muun mielenkiintoisen ohella myös viimeisen keisariperheen kohtalosta ja spekuloitiin Anastasian mahdollista henkiinjäämistä. Nyttemmin, kun maalliset jäännöksetkin ovat jo löytyneet, mieltä on jäänyt vaivaamaan keisariperheen ja erityisesti keisariperheen lasten brutaali loppu.
VastaaPoistaEn edelleenkään ymmärrä tarvetta teloittaa koko perhe. Toisaalta puolisoni luettua otteita Robert Servicen ilmeisen hyvin kirjoitetusta Lenin-elämäkerrasta en kauheasti ihmettele, että perheelle kävi niin kuin kävi. Lenin ei ollut miehistä niitä empaattisimpia, vaan pikemminkin kylmän laskelmoiva, vallankipeä teknokraatti, joka olisi tappanut vaikka oman mummonsa, jos se olisi edistänyt valtaanpääsyä.