Pilliinpuhaltaja on henkilö, joka paljastaa saamansa tiedon jostain väärinkäytöksestä. Sofi Oksasen Puhdistus osoittaa, että pilliin viheltäminen onnistuu myös kauno-kirjallisuudessa. Toisaalta Oksasen aihe ei ole mitään uutta, mutta hän tuo häpeällisen salaisuuden suuren yleisön tietoon ja onnistuu siinä hyvin. Aiheen yleispätevyyden voi todeta itse katsomalla elokuvan The Whistleblower (2010). Aina pilliinpuhaltaja ei saa kunniaa, mutta Oksasen Puhdistus kahmi kirjallisuuspalkintoja, ja otan nyt kolmen palkinnon perusteluista kustakin yhden seikan omaan tekstiini.
Finlandia-palkinto 2008: ”osoittaa romaanimuodon ehtymättömän elinvoiman”. Pidin kirjan rakenteesta, joka hyppi ajasta ja ihmisestä toiseen. Toimiakseen tällainen rakenne vaatii taitoa, mutta siinä on vaarana sortuminen kikkailuun, kuten tässäkin kirjassa kävi. Pääosin kuitenkin onnistunut ratkaisu, joka piti kirjan jäntevänä.
Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2009: ”peloton romaani”. Samaa mieltä tästäkin. Minuun teki vaikutuksen loputon säilykkeiden tekeminen, jota välillä rikottiin ihmisoikeuksia polkemalla. Lukijan uppoutuessa kotitöihin seuraavassa luvussa rauha rikotaan sellaisella tekstillä, jonka törkeys lyö silmille.
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2010: ”tarkka ja kouraiseva kieli”. En voi kuvitella katsovani tätä teatteriesityksenä, sillä se ei voi tehdä oikeutta kirjan kielelle. Yksityiskohtien kuten pään asennon tai kaunan tunteen kuvaaminen onnistui hyvin ja tällaista tekstiä oli kirja täynnä. Kiinnitin huomiota myös lukuisiin yksityiskohtiin, joiden takana on paljon taustatyötä.
Miksi en antaisi viittä tähteä kun Puhdistus on viiden tähden arvoinen kirja. Luin tämän vasta nyt (viimeisenä suomalaisena kirjallisuusharrastajana?) ja se tapahtui oikeaan aikaan. Toisaalta alan olla jo sen verran kyllästynyt Itämeren kiertomatkaani, että taidan oikaista ja ottaa matkustajalautan Tallinnasta Tukholmaan.
Identiteetin rakennusaineet: Sukupuoli.
Itämerellisyyden merkit: Itämeri politiikan näyttämönä. (taas, enkö keksi mitään muuta)
Nimi: Puhdistus
Kirjailija: Sofi Oksanen
Kustantaja: WSOY (2008, 2010)
Mian arvio: *****
Hävettää myöntää. En ole vieläkään lukenust Puhdistusta. Mutta löytyy lukulistalta.
VastaaPoistaYmmärrän tietyn leipääntymisen Itämereen. Itselläni on monta kutkuttavaa kirjaa odottamassa. Eivätkä liity mitenkään Itämereen. Saattaa olla edessä pieniä reitinvaihdoksia täälläkin.
Ja minä kun luulin olleeni ainoa! Oikeastaan tämä oli hyvä lukea rauhassa, nyt kun suurin hypetys on ohi eikä Puhdistusta tule joka tuutista.
VastaaPoistaItselläni tulee jokin vastareaktio, jos teosta hehkutetaan kaikkialla. Näin se vain on. Mutta kyllä tämä silti pitää lukea, kun on ilmeisen erinomainen teos.
VastaaPoistaPuhdistus on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Pidin myös Oksasen kahdesta aiemmasta romaanista, mutta Puhdistuksessa hänen hienovarainen kuvauksensa, kielen kauneus ja sydäntäsärkevä, rohkea tarina kohtaavat muodossa, jollaisesta ansaitaan palkintoja. Ja ihan tosissani uskallan povata Oksaselle Nobel-palkintoa, jos vastaavia romaaneja tulee vielä muitakin.
VastaaPoistaEn ole nähnyt Puhdistusta teatterissa, mutta toivon saavani siihen mahdollisuuden. Tekstihän on alunperin näytelmä, ja kohtauksissa, esimerkiksi Aliiden ja Zaran tapaamisessa ja keskusteluissa, on paljon draamallisuutta.
Kärpäsen surina on harvoin yhtä puhuttelevaa!
Totta, kohtauksissa on paljon draamallisuutta. Tarkennukseksi sanon, että en voi kuvitella katsovani oikein mitään teatteriesityksenä. Viimeksi olen ollut teatterissa opiskeluaikana Asteriinan kanssa, ja siitä on parikymmentä vuotta.
VastaaPoistaJa vielä tämän päivän lehdestä. Päiväkodin työharjoittelija pilliinpuhaltajana: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102014602729_uu.shtml
Tilaisuus nähdä Puhdistus teatteriesityksenä tuli nopeammin kuin odotinkaan. Tarton Vanamune-teatteri tuli Turkuun esittämään "Puhastus"-näytelmän kahtena iltana lokakuun lopussa, ja onnistuin saamaan liput, jotka myytiin loppuun.
VastaaPoistaNäytelmä oli todella vaikuttava, jotenkin enemmän juuri siksi, että näyttelijät olivat ihan oikeasti virolaisia ja puhuivat viron kieltä (esitys oli tekstitetty). He olivat kokeneet historian ja uuden ajan todellisuuden, ja osasivat esittää sen katsojille riipaisevasti.
Olin tyytyväinen että olin lukenut kirjan etukäteen. Juonen karmivat käänteet eivät tulleet yllätyksinä, eivätkä iskeneet aivan niin pahasti palleaan kuin muuten olisi tapahtunut. Tunnelma oli niin tiivis ja ahdistava, että huomasin toivovani että sisaren kirjeet olisivat aitoja ja lopussa kaikki puhkeaisivat tanssiin ja lauluun. Näytelmän loputtua yleisö oli pitkään aivan hiljaa, kunnes aplodeerasi seisaallaan.
Upea esitystapa oli se, että nuori ja vanha Aliide olivat lavalla yhtä aikaa, ja nuorempi välillä puhutteli vanhusta suoraan: "tämä oli ainoa mahdollinen tapa toimia". Katsoja näki ironian näiden tekojen ja vakuutteluiden välillä.
Näytelmässä oli läsnä kaikki, mitä kirjassakin, ja jäinkin ihmettelemään miten paljon enemmän kirjassa joutuu selittämään taustoja ja tunnelmia, jotka teatterissa voidaan esittää katseilla (esimerkiksi kohti kellarin ovea) ja kahvikuppien kolistelulla. Yleensähän näytelmässä (kuten elokuvassakin) joudutaan lyhentämään hurjasti, mutta Oksanen on toiminut tässä toisin päin. Ja onnistunut silti loistavasti! Mikä kirjailija!