Luin Asteriinan vinkistä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren (ym.) kirjan Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Jo ensimmäisellä sivulla oleva itsetunnon määritelmä oli ylivoimainen, mutta onneksi kirja on kannustava: Vanhemmuus on siitä armollista, että jatkoaikaa annetaan koko ajan, ja aina on mahdollista ryhtyä korjaamaan eilisen erehdyksiä. Toisaalta tulee mieleen, olemmeko me tavalliset vanhemmat oikea kohderyhmä alati tarkkailemaan ja parantamaan omaa vanhemmuuttamme, kun yhteiskunnassa on todellista pahoinvointia lapsiperheissä. Lastenpsykiatri törmää sellaisiin tapauksiin ja käsittelee niitä myös tässä kirjassa. Näin ollen kirjan esimerkit vaihtelevat laidasta laitaan.
Minä olen ollut (millä kriteerillä tahansa mitattuna) huono äiti ja hyvä äiti. Cacciatoren kirjan luettuani huomaan tehneeni paljon oikein vain sillä perusteella, että ajattelin mistä itse olen pitänyt lapsena. Ne eivät ole kovin kummoisia asioita kunnes ne selitetään psykologian kautta. Monet näistä asioista liittyvät kirjassa esitettyihin itsetunnon rakennusaineisiin kuten näkemykseen omasta merkityksestä, kehosta ja ympäristöstä. Toisaalta olen nyt, lasten aloitettua päivähoidossa, törmännyt siihen, että itsetunto rakentuu myös vuorovaikutuksessa muiden kuin omien vanhempien kanssa.
Vanhemmat pääsevät jo pitkälle neuvolasta saatavilla Mannerheimin lastensuojeluliiton esitteillä. Ne ovat täynnä asiaa ja yllättävän hyvin kirjoitettuja. Cacciatoren kirja ei suinkaan ole turhaa luettavaa, mutta samanlaisiin ajatuksiin hyvästä elämästä törmää monessa paikassa. Lopuksi siteeraan suurta ajattelijaa eli Finnmatkojen mainoksen tekijää:
Elämme keskimäärin 29 000 päivää, niistä 10 000 kulutamme nukkuen, 9000 päivää teemme töitä, noin 2000 päivää vietämme tv:n edessä, tietokoneesta puhumattakaan. Jotkut istuvat satoja päiviä autossa, ja miten monet päivät karkaavat meiltä vain tekemättä mitään. Ennen kuin huomaatkaan, päiväsi ovat kuluneet. Käytä ne siis harkiten, koska elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä vaan ikimuistoisia hetkiä.
Toivottavasti suurin osa hetkistä on hyviä.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa
Tekijä: Raisa Cacciatore ym.
Kustantaja: WSOY (2008)
Mian arvio: ***
Kiitos muistutuksesta! Oma versioni tästä kirjasta on ollut lainassa puolitoista vuotta, taitaisi olla hyvä aika pyytää se takaisin. Itsetunnon rakennusaineita kun on välillä hyvä kerrata, lasten kasvaessa haasteetkin muuttuvat.
VastaaPoistaJotkin asiat ovat itsestään selviä, mutta silti voi tehdä ajattelemattomuuksissaan hullusti. Pitäisi olla selkäytimessä, että kun lasta menee hakemaan hoitopaikasta, keskittyy vain häneen, eikä yritä samalla osallistua puhelinkokoukseen. Tai kun lapsi tulee kotiin, häntä menee avosylin vastaan, eikä juuri sillä hetkellä hämmennä kastiketta. Silti olen tyytyväinen että (esimerkiksi) näistä muistutetaan, sillä vaikka lapset elävät hetkessä, aikuisella on monesti kymmenen rautaa tulessa ja kaksitoista ajatuksissa.
En ole tätä lukenut, mutta noita mainitsemiasi MLL:n oppaita kylläkin. Olen samaa mieltä MLL:n oppaista, ne ovat hyvin kirjoitettuja ja asiallisia. Menenköhän ihan metsään, kun väitän, että Cacciatore on osallistunut niidenkin kirjoittamiseen?
VastaaPoistaItse koitan olla läsnä ja osoittaa kiinnostusta lastani kohtaan. Välillä tämä läsnäolo tosin unohtuu arjen paineissa. Uskoisin, että moni vakava ongelma olisi pitkälti ehkäistävissä, jos vanhemmat ja lapset viettäisivät enemmän aikaa yhdessä. Enkä tarkoita nyt mitään elämyksellistä vauhtilomaa kerran vuodessa, vaan tavallista arkea joka päivä. Vaikkapa sen yhteisen aterian merkeissä.
Sain muuten vinkin yhdestä kasvatusoppaasta, jota en ole itse ehtinyt vielä lukemaan, mutta jonka pitäisi olla ihan luettava tapaus: http://hidastaelamaa.fi/2010/09/arjen-mullistava-opas-vanhemmille/