Kirjahullu lukee äitinä luonnollisesti myös iltasatuja ja nauttii näistä hetkistä. Lapselle lukeminen on useimmiten leppoisaa puuhaa. On mukavaa käpertyä yhdessä pomppusänkyyn satupeiton alle ja uppoutua tarinoiden maailmaan. Ihmettelijöille tiedoksi: pomppusänky on edellisiltä asukkailta peritty lähes iskemätön runkopatja, joka toimittaa sohvan ja pomppualustan virkaa. Pomppusängyssä saa pomppia vapaasti. Muualla ei saa. Rajanvedosta tosin keskustellaan toistuvasti, koska pomppimisella on kielloista huolimatta taipumus levitä pomppusängystä muihin äärimmäisen kiellettyihin kohteisiin kuten sohvalle, nojatuolille ja pyhistä pyhimpään eli vanhempien sänkyyn. No sivupompuista takaisin asiaan eli iltasatuihin.
Tällä hetkellä pomppusängyssä luetaan vanhaa Grimmin satukirjaa. Siis sellaista noin vuonna 1960 painettua versiota. En yleensä kannata sensuuria lastenkirjoissa, mutta onkohan tässä poliittisen korrektiuden läpitunkemassa maailmassa mahdollista olla sensuroimatta jatkuvaa väkivaltaa, tappamista ja muita melko brutaaleja yksityiskohtia. Vai mitä mieltä olette murhanhimoisista tädeistä, jotka haluavat tappaa kasvattityttönsä ihan tuosta vaan tai pullonhengistä, jotka odottavat pääsevänsä pullosta ulos, jotta voivat sitten katkaista vapauttajansa kaulan. Tai muista vankilaan kuuluvista tapauksista, joita tässä kirjassa vilisee. Saavathan nämä epäinhimillisiin tekoihin kykenevät olennot useimmiten ansionsa mukaan, mutta silti. Eihän tällaisia juttuja voi lukea sensuroimatta alle kouluikäiselle lapselle? Yöunethan näistä menee, jos näitä suoraan lukee. Onneksi saduista voi helposti nipsaista pahimmat raakuudet pois, jolloin jäljelle jää kirjallinen ei-ylenpalttisen pelottavia ja aika kekseliäitä iltasatuja.
Yksi mutta tässä kaikessa tosin on. Minulle taidettiin lukea Grimmin iltasadut ilman ennakkosensuuria, enkä vielä tähän ikään päästyäni ole löytänyt itsestäni kovinkaan murhanhimoisia piirteitä. Aamun lehteä lukiessani haluaisin tosin toistuvasti katkaista kauloja, mutta eipä taida olla Grimmin veljeksiä syyttäminen talouskriisistä, poliitikkojen piittaamattomuudesta tai maailmanmenon mahdottomuudesta.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Grimmin satukirja
Kirjailijat: Grimmin veljekset
Julkaisuvuosi: Tämä painos joskus 1960-luvulla
Meillä ovat vielä Tuhkimo ja Peppi Pitkätossu kovaa kamaa. Siis äidille. Olin jo päättänyt olla sensuroimatta kaunokirjallista tekstiä, mutta en halua että yöunet menevät. Tuhkimossa aluksi oikaisin perhesuhteet ja äitipuolen ilkeyden, mutta nyt kun tarina on jo tarpeeksi tuttu, olen päässyt lähes sensuroimattomaan versioon. Mutta Peppi, huh. Pepin anarkia on valloittavaa, mutta 3-vuotiasta mietityttää kovasti miksi Peppi on ihan yksin, missä Pepin äiti ja isä ovat, mikä on lastenkoti. Ja kyllä, olen hypännyt yli neekeri-sanan. Vaikka en siten tekisikään oikeutta Astrid Lindgrenille.
VastaaPoistaMeillä on Grimmeistä lyhennettyjä, kuvitettuja versioita, mutta olen niitäkin vielä säästellyt.
Mutta kauan ei enää voi sensuroida, muistan lukeneeni itse koko paksun Peppi-kirjan 6-vuotiaana (kesällä mummolassa Liperissä, jossa sain valita haluamani kirjan kirjakaupassa; ihania muistoja). Niin ja jos jossakin kohdassa oikaisee, on parempi muistaa se seuraavalla kerrallakin...
Totta, tämä oikaisemisen ja siivoamisen tie johtaa väistämättä ongelmiin, kun lapsi oppii itse lukemaan. Mutta toistaiseksi on ihan pakko hiukan sensuroida. Täälläkin siivottiin Tuhkimoa. Ja Lumikissakin oli ihan pakko oikaista pahan äitipuolen murhanhimoa. Ja Punahilkan kohdallakin jouduin muistaakseni lieviin siivouspuuhiin. Pepissä hyppäsin minäkin n-sanan ylitse. Ei voinut mitään.
VastaaPoistaGrimmin saduthan perustuvat vanhoihin kansansatuihin ja veljekset tekivät aikoinaan suuren siivoustyön itsekin. Voi vain arvella kuinka brutaalia menoa saduissa oli ennen Grimmejä.
Löysin kirjastosta Kristiina Rikmanin uudelleen suomentaman version Peppi Pitkätossusta (WSOY, 2007), ja tämä on aivan loistava! On helpompi lukea lapselle kun ei joudu selittämään jokaista sanaa (rihmarulla, virkkoa=sanoa, jne.), mutta toki oma nostalgiansa tästä uupuu. Aivan mahtavasti on ohitettu tuo ongelmallinen n-sana: Pepin isä on hottentottikuningas! Ainoa miinuspuoli minusta on uusittu kuvitus: eihän Peppi voi olla Samun ja Sallan näköinen (Lauren Childin käsialaa kaikki).
VastaaPoistaMeillä on myös tuo uusi käännös ja tykkäsin siitä, vaikka tuo mainitsemasi nostalgiahan siitä puuttuu. Mutta kuvituksesta en tykännyt minäkään. Kyllä Ingrid Vang Nymanin kuvitus on se ainoa oikea.
VastaaPoistaKlassiset sadut kuten Punahilkka ja Lumikki saattavat vaipua unholaan, mikäli on uskominen tuoreeseen tutkimukseen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan monien vanhempien mielestä perinteiset sadut ovat liian pelottavia lapsille, eivätkä he lue niitä. (IL 15.2.2012)
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/perhe/2012021515205561_pr.shtml