Päähenkilö, minäkertoja on Irma: keski-ikäinen ja -pituinen baskeripäinen täti, joka on elämästä hieman syrjässä. Ainoa ihmiskontakti on aikuiseen poikaan, ja sekin melkoisen satunnainen. Yhtäkkiä Irma huomaa soittelevansa tuntemattomien ihmisten ovikelloja ja jotta ei tulisi heitetyksi ulos, sanoo tekevänsä taloustutkimusta. Kysymykset hän keksii itse ja huomaa kyllä jossakin vaiheessa niiden olevan melkoisen kummallisia.
"Mitä mieltä olette pähkinöistä? Mitä kukaan voi vastata sellaiseen kysymykseen? Jokseenkin samaa mieltä?"
Ovien takaa löytyy tavallisenkummallisia ihmiskohtaloita, joista Irma sitten kantaa huolta ja keksii yhä uusia tekosyitä mennä tapaamaan heitä. Eihän siitä hyvää seuraa. Tai no, hieman sitäkin, mutta aikamoiseen hernerokkaan Irma itsensä ajaa. Hänen kohelluksensa on välillä ääneennaurattavan hauskaa, välillä myötähäpeä on niin suurta, että on luettava sormien raoista. Kerava on Irmalle kuin huume, eikä hän pysty pysymään sieltä poissa vaikka tietää että ehdottomasti pitäisi.
Rimmisen kieli on kekseliästä ja osuvaa, olematta lainkaan itsetarkoituksellista tai rasittavaa.
"Kun sammutin koneen ja nostin katseeni, pimeältä ruudulta katsoivat jotenkin säikähtäneet, pahanteosta yllätetyt kasvot. Pakotin itseni sänkyyn. Uni tuli joskus aamuyöllä ja oli niin koinsyömää, että repeili itsekseen muutaman minuutin välein."Ei-vielä-mummoikäinen päähenkilö on loistavan itseironinen ja kuvailu hänen päänsä sisällä käyvästä muhinasta on upeaa. En missään nimessä samastunut häneen, mutta kieltämättä keski-ikää kai vähitellen lähestyvänä (kröhöm) ja pienten lasten äitinä tunnistan sen, että vain seisoa toljottaa marketin riisihyllyn edessä ilman mitään tajua siitä, mitä kotiin pitäisi kantaa.
Ja miksi se nimi tuntuu niin vastenmieliseltä? Nenäpäivän väkinäinen hilpeys ärsyttää ja Irman mielipide niin sanotusti osus ja uppos. No, ainakaan en omista baskeria.
"- - radiossa toitotettiin aamusta alkaen sitä julmetun nenäpäivää, sitä oli pärryytetty nyt sen verran että pakkohan siinä oli ymmärtää että jonkin lajin hyväntekeväisyydestä oli kysymys, en vain ymmärtänyt että millaisesta tarkkaan ottaen; mielelläänhän sitä olisi jotenkin osallistunut, mutta mistään ei käynyt ilmi että ketä tai mitä sillä kaikella nyt autettiin. Eikä minusta sitten lopun perin ollut edes selvittämään koko asiaa, tyydyin vain johonkin voimattomaan, tylppään pahastumukseen, ajattelin että vanha kunnon nälkäpäivä oli korvattu jollain pirskatin nenäpäivällä, että niinkö se nyt sitten oli, nykymaailmassa, ettei edes nälästä saanut puhua vaan kaiken piti olla silkkaa lystinpitoa."
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjailija: Mikko Rimminen
Nimi: Nenäpäivä
Kustantaja: Teos (2010)
Asteriinan arvio: ****
( ) Jokseenkin samaa mieltä.
VastaaPoista(X) Jokseenkin eri mieltä.
( ) En osaa sanoa.
En päässyt edes puoliväliin, kun minua alkoi ärsyttää Irman ovikelloja soitteleva olemus ja Rimmisen kieli, jossa kaikkea kuvataan kahdella tai kolmella adjektiivilla. Näin alleviivataan Irman jahkailua ja Rimmisen sanavarastoa. Tavalliset ja oudot sanat sekoilevat keskenään, ja välillä huilataan Irman ja Rimmisen ajatuksia toistamalla tyhjänpäiväisyyksiä:
”Piti nousta. Piti nousta ja lähteä. Nousta piti ja lähteä, ja kyllähän siinä noustua tuli ja lähdettyäkin, ei vaan taaskaan tiennyt että minne siinä nyt oli meneminen.”
Suorasukaisen Härkösen jälkeen tämä kirja on väärä valinta. Yleensä luen joka toisen kirjan englanniksi, jotta voin aloittaa suomenkielisen kirjan avoimin mielin. Niin olisi pitänyt tehdä myös tällä kertaa.
Irma todellakin on härkösläisen naisen vastakohta. Hänen höpinänsä oli mielestäni hupaisaa ja suloistakin, mutta ei sitä toki kovin pitkään kestäisi ennen kuin hermot menisivät.
VastaaPoista