Emma Donoghuen Room on erikoinen teos. Sitä on vaikea olla lukematta. Kirja on yhtä aikaa koskettava, pelottava ja sydäntä särkevä kertomus pienestä Jackista ja hänen äidistään.
Viisivuotias Jack asuu äitinsä kanssa huoneessa. Huone on noin 11 neliötä ja siinä on pieni kattoikkuna. Huone on Jackin koti ja maailma. Huoneessa on lattia, pöytä, sänky, vessa, matto, katto, kymmenen kirjaa, televisio ja muutama lelu. Matossa on tahra, koska Jack syntyi matolle. Ja huoneessa on ovi, joka on lukittu. Ovi aukeaa öisin, mutta Jack nukkuu yönsä vaatehuoneessa, koska ovi tuo avautuessaan Old Nickin. Old Nick ei ole Jackin ystävä, vaikka Jack ei oikein ymmärrä, mitä Old Nick tekee äidille öisin. Äiti ei pidä yhtään Old Nickistä. Äitiin sattuu välillä ja joskus äiti on niin kipeä, että hän on poissa, eikä puhu Jackille ollenkaan.
Jack tietää sen mitä äiti on kertonut ja mitä televisiosta on oppinut. Televisio on Jackille tärkeä, mutta sitä ei saa katsoa liikaa, koska siitä tulee tyhmäksi. Eikä mainoksia saa kuunnella koskaan, koska niistä tulee tosi tyhmäksi. Kun käy ilmi, ettei äiti ei ole aina asunut huoneessa, Jack on hämmentynyt. Äiti tietää ulkomaailmasta ja on tavannut muita ihmisiä ennen huonetta ja Old Nickiä. Huone on Jackin maailma ja televisiossa on se toinen. Jack epäilee ulkomaailmaa, koska sitä ei voi nähdä, eikä tuntea. Ulkomaailman voi kuitenkin juuri ja juuri haistaa ovesta tulevasta yöilmasta. Ja joskus ulkomaailmasta tulee pieniä vieraita, hämähäkkejä tai hiiriä.
Donaghuen Room on kerrottu Jackin näkökulmasta ja juuri tämä tekee kirjasta poikkeuksellisen toimivan trillerin. Jackille on ulkopuolisen silmiin kammottavalta vaikuttava tilanne on normaali, koska Jack ei ole muunlaista elämää koskaan kokenut. Jackille huone on kaikki. Se on turvallinen satama, jossa asuu maailman paras toinen ihminen, äiti. Mutta huoneessa on myös vaaroja, koska ovesta voi öisin tulla maailman pelottavin ihminen, Old Nick. Ja ulkomaailmassa on tuntemattomia asioita. Siellä ei ole ehkä ollenkaan turvallista, liekö edes olemassakaan.
Donaghuen kerronta on koukuttavaa, eikä Jackiin voi olla ihastumatta. Tämä viisivuotias, suloinen pikkupoika katselee maailmaa uteliaasti ja pohdiskellen. Jack leikkii, kysyy ja ihmettelee. Ja äiti kuuntelee, vastaa, rohkaisee ja rakastaa lastaan. Äiti on samanaikaisesti haavoittuva ja vahva pienen lapsen äiti, joka on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen Jackia. Äidille Jack on tärkein asia maailmassa, mutta äiti tietää, että Jackin ja äidin on päästävä ulos huoneesta. Kukaan ei voi asua yhdessä huoneessa koko elämäänsä, vaikka haluaisikin. Ei edes Jack.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Room
Kirjailija: Emma Donoghue
Kustantaja: Picador (2010)
Lempeästi hullu arvio: ***1/2
Tartuit sitten tähän kirjaan?!! Kindle ja Amazon ovat ehdottaneet tätä minulle pitkään, mutta olen todennut aihepiirin aivan liian ahdistavaksi.
VastaaPoistaPidän kirjoista, jotka on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, kuten tuo Alakosken "Sikalat" ja esimerkiksi Mark Haddonin "The Curious Incident of the Dog in the Night-Time". Ne antavat hauskan lisäironian aikuiselle lukijalle, ja toisaalta suloisen viattomuuden katsella maailmaa aivan toisesta näkökulmasta.
Mutta ajatus lapsen kidnappauksesta, pitämisestä teljettynä huoneeseen, pelosta mitä hänelle tehdään. Ei vaan pysty.
Yleensä vältän tällaisia aiheita. Tällä kertaa kerronta kuitenin tempaisi mukaansa täysin ja luin kirjan kahdessa illassa. Eikä ollut edes vaikeaa. Jackiin samaistuu jotenkin täysin ja vaikka välillä pelottaakin, kirjan herättämän primitiivisen pelon kestää juuri Jackin avulla.
VastaaPoistaAmazon on joskus tuputtanut tuota Haddonin kirjaa, mutta jostain syystä olen jättänyt sen väliin. Kannattaisiko se lukea?
Tiedän tunteen, kun vaan vähän vilkaisee kirjaa, ja lukee pikkuisen matkaa, ja sitten onkin jo koukussa. Viimeksi mulle kävi niin Lance Armstrongista kertovan kirjan kanssa - en seuraa pyöräilyä, enkä lue elämäkertoja. Ja niin vain olen ilta toisensa jälkeen innoissani lukemassa matkasta kohti vuoden 2004 Ranskan ympäriajoja.
VastaaPoistaPidin Haddonista, sen kieli oli hyvin yksinkertaista ja naivia, päähenkilö suloinen, tapahtuvat muistaakseni melko vähäeleisiä. Mieleeni tulee lähinnä tunnelma varjoisalta, vehreältä pihalta, en muista miksi, tai mitä siellä tapahtui. Taisi olla melko nopea luettava myöskin, oikein sopiva laiturille :)
Luin tämän kirjan ja se teki vaikutuksen aiheellaan ja rakenteellaan. Kirja oli täynnä hyviä arkipäiväisiä yksityiskohtia, huomaa kyllä että Donoghue osaa kirjoittaa. Todellisuus on tarua ihmeellisempää, mutta kuten DeLillon Putoavassa miehessä, myös tässäkin aiheessa subjektiivinen näkökulma toimii yllättävän hyvin, ehkä jopa paremmin.
VastaaPoistaSuosituksistanne ja Amazonin jatkuvasta tuputuksesta huolimatta tähän kirjaan en aio tarttua. On asioita joita en halua kuvitella, tapahtumia joissa en halua myötäelää.
VastaaPoistaKatsoin kehuttua leffaa "Oma taivas" (The Lovely Bones), mutta erinomaisista näyttelijöistä ja ohjauksesta (Peter Jackson), ja kiinnostavasta alusta huolimatta jätin katsomatta loppuun. Perustuu Alice Seboldin romaaniin jossa nuori tyttö kaapataan ja murhataan, täytyy muistaa varoa. Ja edelleen varoitan kirjasta (ja uutuusleffasta) "We Need to Talk about Kevin".
Olen samaa mieltä, Mia. Subjektiivinen näkökulma toimii tässä kirjassa erinomaisesti. En usko, että kirja olisi ollut yhtä onnistunut, jos kerronta olisi etäännytetty.
VastaaPoistaYmmärrän Asteriinaa. "Oma taivas" on jäänyt väliin juuri aihealueen vuoksi. Ja "We Need to Talk about Kevin" kuuluu itselläni ehdottomasti vältettäviin tapauksiin. Ei vaan pysty. Ei millään.
En ollut ennen tästä elokuvasta kuullutkaan, mutta koska puhuitte siitä, niin katsoin elokuvan eilen. Kesken elokuvan piti netistä tarkistaa, että kyse on fiktiivisestä henkilöstä, mutta ei se tieto sitten kuitenkaan tehnyt katsomista helpommaksi.
VastaaPoista