Laura makasi tuijottaen pimeyteen. Minulla on aina kirja valmiina siltä varalta, että jossain vaiheessa yötä en saa unta, ja aloitin tämän kirjan lukemisen kuten kirjan ensimmäisessä lauseessa kuvattiin. Luin kuinka Laura-tyttö makasi tuijottaen pimeyteen ja murehtien asioita kuten sokeritautia (sokeripalojen syömisestä) ja kuolemantautia (lumessa istumisesta) sekä pimeyttä yleensä. Kirjassa on hyvin kuvattu Lauran iloja ja suruja, jotka tuntuvat sillä hetkellä maailman suurimmilta, mutta menevät nopeasti ohi. Lapsen maailmassa yhdistyvät ehdottomuus ja hetkellisyys, joita aikuisten maailmasta ei samalla tavalla löydä.
Kirja kertoo myös Lauran äidistä Annasta ja tämän sisaresta Saarasta. Aikuisten naisten murheet ovat erilaisia kuin tytöllä, ja olen nyt siinä iässä että ymmärrän molempia sukupolvia, vaikka kirjan tapahtumat eivät muuten vastaakaan elämääni. Miten ne voisivatkaan, sillä kirja on kirjoitettu 1940-luvulla ja kuvaa omaa aikaansa. Vaikka nykynaisillakin on parisuhdeongelmia, huomaan kirjaa lukiessani, kuinka meillä on paljon enemmän vaihtoehtoja entiseen verrattuna.
Kirjan rakenne on monessa suhteessa kaksitasoinen. Kirjassa on kaksi osaa: eilispäivä ja huomispäivä. Kirjassa on kaksi näkökulmaa: lapsen ja aikuisen. Kirjassa on kaksi tapahtumapaikkaa: karu pohjoinen pikkukaupunki ja kukkia täynnä oleva Etelä-Eurooppa. Näiden välimaastossa on Helsinki, jossa Saara-täti törmäilee entiseen mieheensä ja tämän nuoreen, raskaana olevaan vaimoon. Saara oli omistanut elämänsä taiteilijamiehensä uran tukemiseen oman taiteilijauransa kustannuksella. Enää Saaralla ei ollut miestä eikä paljon muutakaan. (Huom. Taidekeskus Retretin tämän kesän näyttely kertoo samasta aiheesta, taiteilijapariskunnista.)
Minulla on muutama hyllymetri perittyjä lukuromaaneja ja tämä oli taas sellainen. Kirjailija Kaija Lintumaa on oikealta nimeltään Gerda Laelia Lindgren ja ammatiltaan kääntäjä. Tämä näkyy tekstissä päällelliimattuina englannin-, saksan- ja ranskankielisinä lauseina, mutta muuten kieli on mukavaa vaihtelua nykykirjallisuudelle. Nautin välillä siitä, että tekstissä käytetään sellaisia sanoja kuin sylys ja pielus tai siitä, että väkevä ei liity makuaistiin.
***
Aikamoinen sattuma, että me tämän blogin kirjoittajat olemme lukeneet samanaikaisesti kolme täysin erilaista kirjaa, jotka kaikki korostavat lapsen näkökulmaa. Kahden edellisen tekstin jälkeen ajattelin, että tämä blogiteksti menee uusiksi, mutta palaan kahteen edellä käsiteltyyn kirjaan myöhemmin.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Huomispäivä
Kirjailija: Kaija Lintumaa
Kustantaja: WSOY (1946)
Mian arvio: **1/2
Hauska sattuma, tosiaan! Koulujen loppuessa olemme pohtineet lapsia. Ja kuten Anja Snellman totesi, nuorten tyttöjen murheet ovat universaaleja.
VastaaPoistaMutta onneksi aikuisten naisten elämä sentään on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Nykyään ei naimisiinmeno ole ainoa tapa varmistaa elantoa, aviottoman lapsen saaminen ei johda katastrofiin, ja nainenkin voi olla taiteilija, ihan omalla nimellään.
Ja kielestä - hauskoihin sanoihin voi törmätä myös lukemalla vanhoja käännöksiä klassikoista. Kieli ei varmaankaan kuitenkaan köyhdy, uusia sanojahan syntyy jatkuvasti. (Saaran eksän nyksä ei ole salarakas, eikä Saara itse potentiaalinen puuma...)
Aivan, kieleen tulee koko ajan uusia sanoja. Kuka niitä mahtaa keksiä ja kuka levittää?
VastaaPoistaSanoja on muuten keksitty ja levitetty ihan tarkoituksella, joskin huonolla menestyksellä. Esimerkiksi 1990-luvulla Suomea haluttiin tehdä tunnetuksi korkean teknologian maana ja tätä tarkoitusta varten keksittyä finnovaatio-iskusanaa (Finland + innovaatio) haluttiin levittää lehdistöön ja sitä kautta yleiseen käyttöön, mutta vaikka sana tavallaan annetaan ylhäältä, sen leviämistä ei kuitenkaan voi määrätä ylhäältäpäin.
Toisaalta suomettuminen-sana keksittiin sattumalta ja se levisi yleiseen käyttöön. Kun suomettuminen ei enää 1990-luvulla sopinut uuteen maailmanjärjestykseen, sana ei suinkaan heti hävinnyt yleisestä käytöstä vaan sille annettiin uusia merkityksiä.
Uusien ja vanhojen sanojen ystäville:
VastaaPoistahttp://www.rd.fi/sanavarasto
Tällaista tämä bloggaaminen parhaillaan on. Bloggaajat täydentävät toisiaan ihan tietämättään.
VastaaPoistaSanat, niiden synty ja käytöstä häviäminen ovat kiinnostavia ilmiöitä. On hauska keskustella vanhempien ihmisten kanssa, jotka viljelevät tiedostamattaan mielenkiintoisia, mahdollisesti käytöstä poistuneita termejä. Pitääpä ehdottomasti käydä tutustumassa tuohon sanavarasto-linkkiin.
Täällä Helsingissä yritämme opettaa lapsille färssiä ja föriä, mutta päiväkodin vaikutus on vahva ja pikkuiset ovat jo omaksuneet hesalaisen nuotin. Onneksi he osaavat kysyä kaikkia asioita sanalla kui? ja kun he vähän kasvavat, opetamme heille (ja naapurin lapsille) että kun pihakiekossa saa maalin, niin silloin lauletaan hunajata, hunajata.
VastaaPoistaKokeilkaa ihmeessä sanavarasto-linkkiä, mutta älkää jääkö koukkuun!
On kerrassaan hellyttävää, kun pieni ihminen huutaa Turun murteella: "äiti, orota!" (=odota). Niin se murre tarttuu. Ja määt ja säät on käytössä. Toisaalta muotisanat tarttuvat murteesta huolimatta. Vaikka olemme vahvan Turun murteen alueella, kertoo lapsi jonkin olleen tosi mageeta, koska päiväkodissa on nyt magee kausi.
VastaaPoistaTestasin jo sanavarastoa. Lähellä on, ettei jää koukkuun.
Meillä puhutaan yleiskieltä, mitä nyt mieheni käyttää konditionaalia imperfektinä ja sanoo "tykö" kun tarkoittaa "luokse". Tytär alkoi yhtäkkiä sanoa "minen halua/viitsi/osaa", ja lopulta hoitotäti paljastui syylliseksi - tämä on kuulemma pohjanmaan murretta. Niin ja meidän puistossa sanotaan "vautsi".
VastaaPoistaHarrastan kesäisin ristisanojen ratkomista, ja niissä sanavarasto karttuu myös. Esimerkiksi WC on joko eriö tai makki.
(Kui-sanasta on pakko kertoa anekdootti. Kärsin odotusaikana raskausmyrkytyksestä ja virtsan proteiiniarvoja seurattiin tiiviisti, monta kertaa viikossa. Kävin aamulla neuvolassa testeissä, jotka näyttivät samaa kuin jo yli 3 viikon ajan: arvot olivat huipussaan ja minun piti levätä. Muutaman tunnin kuluttua aloin voida huonosti ja lähdimme sairaalaan. Kerroin siellä että proteiiniarvot olivat olleet aamulla "kolmella plussalla", johon kätilö puuskahti kiukkuisena: "Kui te sitten kotiin lähditte?" Katsoimme mieheni kanssa toisiamme hämmentyneinä, ja lopulta hän totesi: "Autolla". Olisihan meidän pitänyt ymmärtää että TYKS:issä kui tarkoittaa "miksi" eikä "millä tavoin"...)