En ole harrastanut EU-asioita kymmeneen vuoteen, mutta nyt ne tuntuvat taas kiinnostavilta. Olin 1990-luvulla innokas EU:n kannattaja, mutta nyt olen muuttunut kriittisemmäksi. Luin uudestaan Lasse Lehtisen vanhan EU-hehkutuksen testatakseni (kyllä, se on sana, tes-ta-tak-se-ni, suomen kieli jaksaa yllättää minut aina vaan, mutta takaisin asiaan) mielipiteitäni. Arvostan taitavia kirjoittajia, ja Lehtinen on sellainen. En ole useinkaan hänen kanssaan samaa mieltä, mutta minua on aina kiinnostanut, mitä hänellä on sanottavaa.
Lehtinen on toimittaja, kirjailija ja poliitikko (oikeistodemari). Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa (3o kirjaa 30 vuodessa) on tasoltaan vaihtelevaa. Lukulistallani on Lehtisen kunnianhimoinen trilogia Suomen jälleen-rakennuksesta, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Poliitikko Lehtinen oli aikoinaan yksi Martti Ahtisaaren löytäjistä ja nyt itse mahdollisesti SDP:n tuleva presidenttiehdokas. Kuten toinen ex-poliitikko Kirsi Piha (HS/Lukupiiri), myös Lehtinen on pitänyt kirjallisuusaiheista blogia (IS/Kirjanpitäjä). Lehtinen on vuonna 1989 perustetun Euroklubin pitkäaikainen puheenjohtaja. Silloin oli radikaalia puhua Euroopan integraation puolesta. Nykyään on radikaalia puhua sitä vastaan.
Lasse Lehtisen kirja ”Euroopan umpisuoli” käsittelee Suomen syrjäistä asemaa. Lehtisellä riittää kerrottavaa, mutta enää kirja ei tee minuun samanlaista vaikutusta kuin vuonna 1992. Kansankielellä EU-asioista puhuminen on aina hyvä, mutta kirjan tyyli huumorin ja paatoksen välillä ei (enää) vakuuta. Myös rakenne on ongelmallinen, sillä aiheet hyppivät suurista kysymyksistä Lehtisen tuttavien henkilökuviin. Lehtisen kirja on aikaansa sidottu sekä hyvässä että pahassa. Pahaa on se, että kirja on vanhentunut. Hyvää on se, että sitä lukiessa mieleen tulee aikakauden puheenaiheita, jotka muistuttavat, kuinka erilaisessa maailmassa silloin elimme.
Euroopan integraatiokehityksessä on kaksi ulottuvuutta: laajeneminen ja syveneminen. Laajeneminen tarkoittaa sitä, että otetaan uusia jäsenmaita. Suomi tuli EU:n jäseneksi ”ruotsalaisen Volvon kyydissä eikä myöhemmin puolalaisella Fiatilla”. EU laajenee edelleen, mutta jäseniä on ainakin toistaiseksi vähemmän kuin Euroviisuissa. Syveneminen tarkoittaa sitä, että yhteiseen päätöksentekoon otetaan lisää (valtiolle kuuluvia) toimintoja. Talous- ja rahaliitto oli tässä merkittävä askel. Seuraavista askeleista en osaa sanoa. Pitäisikö rajata vaihtoehdot kahteen, kysyä yleisöltä vai kilauttaa kaverille?
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Euroopan umpisuoli
Kirjoittaja: Lasse Lehtinen
Kustantaja: WSOY (1992)
Mian arvio: *
EU-asiat tunkevat aamiaispöytään väkisinkin, vaikka haluaisi vain keskittyä kotimaan säätietoihin. Olemmekin tärkeä osa EU:ta, ja omien poliitikkojemme uskottavuus testataan nyt Euroopan kentillä. En näe Suomelle mahdollisuutta pärjätä yksin, ja tykkään siitäkin ettei valuuttaa tarvitse vaihtaa kun matkustaa.
VastaaPoistaKiitos kun muistutit minua siitä, miksi en pidä Lasse Lehtisestä. Hänen innottomuutensa, flegmaattisuutensa ja hitautensa "Haluatko miljonääriksi" -ohjelman juontajana oli sietämätöntä.
Lisätään Lassen syntilistaan vielä ylimielisyys ja itseriittoisuus. Mutta hyvinhän Lasse sanoja käyttää, vaikken samaa mieltä asiatasolla ehkä olekaan.
VastaaPoistaOlin aikoinani EU-vastainen, mutta en näe EU:sta irtautumista uskottavana vaihtoehtona. Kriittinen suhtautuminen EU:hun (kuten kaikkeen muuhunkin) on kuitenkin enemmän kuin paikallaan. Enkä tässä tarkoita persuasennetta, vaan rakentavaa kriittisyyttä. Ei kai meidän ihan kaikkia päätöksiä pidä purematta niellä, vain koska EU:n isot sedät meitä pikkuisia käskevät.
A: Ehkä Lehtisen hitaus Haluatko miljonääriksi –ohjelman juontajana johtui ohjelman luonteesta, siinähän pitkitettiin vartin tapahtumat kolmeen varttiin. Muut mainitsemasi ominaisuudet johtuivat kenties siitä, että ohjelman suomalainen versio oli niin kiusallista katsottavaa. Se vaan ei yhtään toiminut kuten Slummien miljonäärissä.
VastaaPoistaL: Suosikkikohtani Lehtisen kirjoituksista on se, jossa hän väittää suomalaisia ympäristönsuojelijoita ”vihollisen agenteiksi”. Olen jopa siteerannut tätä kohtaa eräässä merkittävässä julkaisussa (tähän kolme pistettä ja välimerkeistä tehty silmää iskevä hymiö).
Molemmille: Yritin kirjoittaa tekstin epäpoliittisesti, niin että en sotke politiikkaa kirjallisuusblogiin. En tiedä, julkaistaanko tällaisia poliittisia kirjoja enää ollenkaan, sillä samoja asioita saa lukea esim. Uuden Suomen blogeista.
Ei niinkään väliä, mitä mieltä olemme politiikasta, mutta sillä on väliä, että olemme suunnilleen tietoisia, mitä maailmassa tapahtuu.