Olen seurannut Monacon sataman tapahtumia live-kamerasta viitisen vuotta ja nähnyt jahtien, konserttien sekä urheilukisojen tulevan ja menevän. Olen nähnyt sataman aamuauringossa peilityynessä vedessä, olen nähnyt pensaspaloja takana olevilla vuorilla, joskus harvoin vesisade on ropissut Avenue de la Quarantainen kameraan. Intoni oli siis suuri, kun lomadekkarin kaksi ensimmäistä ruumista löytyivät juuri täältä.
Italialaisen Giorgio Falettin viisisataasivuinen esikoisteos I Kill alkoi lupaavasti, mutta siinä kävi kuin Monacon häissä: aineksia on paljon, mutta jotain tärkeää puuttuu. Lukija tai (häiden kohdalla) telkkarin katsoja tylsistyy ja lopulta on samantekevää, miten tarinassa käy. Kirjan kohdalla se on sääli, sillä eurodekkari on aina virkistävä poikkeus amerikkalaisesta lajityypistä, jos ei muuten niin tapahtumapaikan suhteen.
Olen jo aikaisemmin tässä blogissa arvellut, että olen lukenut liikaa dekkareita. Tylsistyminen voi olla oma vikani, joten kiinnostuneiden kannattaa lukea kirja itse (ja hymähtää tämän blogiteksin otsikon kaksimielisyydelle). Falettin esikoisteos on sentään kansainvälinen bestseller ja se on avannut Falettille uuden uran dekkarikirjailijana. Suomennoksiakin löytyy jo, mikä mielestäni on yksi myyntimenestyksen indikaattori.
Yksittäistä kirjaa kiinnostavampaa on esikoisteoksen status. Asteriina käsitteli aihetta jännärin kohdalla, ja tässäkin ura sai uuden käänteen: viisikymppisestä näyttelijä-lauluntekijästä tuli menestyskirjailija. En kritisoi ihmisten ikää tai ammattia, sillä kirjailijaksi heittäytyminen on minusta aina hienoa, varsinkin jos sillä elää herroiksi tai rouviksi. Kuten nyt Faletti Elban saarella.
Kritisoin dekkarin rakennetta yleensä. Faletti oli tehnyt perusteellista työtä ja kirjasta löytyykin perusdekkarin koko ravintoketju alkaen sarjamurhaajasta, jota jahtaa henkilökohtaisten ongelmien kanssa painiva poliisimies, jota johtaa kenttätyötä ymmärtämätön byrokraatti, jota ohjaa vielä suuremman pöydän takana istuva pomo, jolta lehdistö vaatii tuloksia. Kunpa joku joskus sekoittaisi tätä seisovaa vettä.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: I Kill
Kirjailija: Giorgio Faletti
Alkuperäinen nimi: Io uccido (2002)
Kustantaja: Corsair (2010)
Mian arvio: **
No niin, nyt tiedän mikä minusta tulee isona! Rupean _hyväksi_ dekkarikirjailijaksi. Mielessäni on jo maailmoja syleilevä salaliittoteoriaromaani, jonka elokuvakässäristä voisin pokata Oscarin.
VastaaPoistaEn ole mikään dekkarispesialisti, mutta aika samalla reseptillä niissä lukemissani on menty. Olisi mukavaa lukea jotenkin yllättävä tai poikkeuksellinen dekkari. Ehdotuksia?
VastaaPoistaJa Asteriinalle. Odotan innolla kutsua Oscar-juhliin..