S.J. Watsonin romaanissa "Before I Go to Sleep" Christine herää joka aamu muistamatta elämänsä viimeisistä vuosikymmenistä mitään. Hän ei tiedä missä on, kuka on mies hänen vuoteessaan, ja aina hän kauhistuu hähdessään keski-ikäiset kasvonsa peilistä. Hänen muistinsa nollautuu unessa, joten vaikka hän muistaisikin jotakin päivän aikana, seuraavana aamuna hän aloittaa taas tyhjästä.Hän alkaa lääkärin kannustamana kirjoittaa muistiin tapahtumia ja asioita, joita hän saa elämästään selville. Aamulla hän saa muistutuksen siitä, mistä muistikirja löytyy, ja hän aloittaa päivänsä selvittämällä kuka hän oikein on. Ja etusivulla lukee isoin kirjaimin: Älä luota Beniin (aviomieheesi). Missä ovat Christinen ystävät? Miksi hän uskoo olevansa äiti? Mitä hänelle oikein on tapahtunut?
Kirjan tarina kerrotaan Christinen silmin, ja lukija voi kokea tämän epäluotettavan minäkertojan hämmennyksen, epäilyt ja pelon. Tämä on kirjan vahvuus: lukija eläytyy Christinen tilanteeseen ja tietää tämän elämästä saman kuin mitä Christine saa kunkin päivän aikana selvitettyä. Jos hän ei ole kirjoittanut päivän tapahtumia muistiin, niitä ei voi tietää.
Kirja on kuin elokuvakäsikirjoitus, ja tämä on kirjan heikkous: vastaavia tusinajännärileffoja on tehty vaikka kuinka (erinomaisen Mementon lisäksi), joten lukija osaa odottaa yllätyskäännettä. Joka ei sitten enää olekaan yllätys.
Kyseessä on brittiläisen S.J. Watsonin esikoisteos, jota hän on kirjoittanut sairaalassa työvuorojensa lomassa ja kirjoituskurssilaisten kannustamana. Mietin onkohan kirjailija itse valinnut jännärigenren, vai onko hän saanut kustannussopimuksen vain sen kautta. Kirjassa kuvataan Christinen sisäistä maailmaa todella ansiokkaasti ja koskettavasti, joten on sääli että hyvä teksti menee hukkaan heppoisen juoniviritelmän vuoksi. Toki kirja on bestseller, käännetty 30 kielelle ja sen leffaoikeudet on myyty Ridley Scottille, joten ei tämä mikään floppi ole... Mutta kirjasta olisi silti voinut olla paljon enempään.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kustantaja: Doubleday (2011)
Asteriinan arvio: **
[P.S. Etsiessäni kustantajatietoa, minulle selvisi että kirjailija onkin mies. Hämmentävää. Oletin ilman muuta että kirjailijan on oltava nainen, jos kerran kirjoittaa naisen sisäisestä maailmasta niin tarkkanäköisesti. Toisaalta sitten stereotyyppisesti ymmärrän genrevalinnan paremmin. Ei auta muu kuin jäädä odottamaan kirjailijan seuraavaa teosta.]
Harmi, jos kirjassa oli aineksia parempaan, mutta juonenkuljetus jäi kehnoksi. Juoni on trillereissä kuitenkin aika olennainen osa.
VastaaPoistaTrilleri on oikeastaan aika hankala lajityyppi. Jännitystä pitää pitää yllä tehokkaiden juonenkäänteiden avulla ja sitten lopulta ollaan sen viimeisen yllärin edessä. Harvoin tulee eteen sellaista trilleriä, jonka loppuratkaisu oikeasti yllättäisi ja olisi sekä uskomattoman kekseliäs että totaalisen uskottava. Useimmiten ainakin minulle tulee sellainen "blääh, tässäkö tämä nyt sitten oli?"-olo tai "äh, just joo.."-olo. Toisaalta trillereiden ei kaiketi kuulukaan olla totaalisen uskottavia tai uskomattoman kekseliäitä.
Totta, ei ole helppoa kirjoittaa innovatiivista ja aidosti yllättävää juonta. Bestseller-trilleri vaatii sitä (tai no, tietyssä määrin), mutta jos osaa kerran kirjoittaa, miksi tyytyä kaavamaiseen, ennalta-arvattavaan ja tylsään muottiin, kun voisi ihan vain kertoa tarinan?
VastaaPoistaTässä kirjassa Christine on niin vahva henkilöhahmo, että hänen elämänsä tarinassa olisi ollut juonta riittämiin. Ilman päälleliimattua trillerigenren "yllättävää" käännettä ja "pelottavaa" loppuratkaisua kirja olisi ollut paljon, paljon parempi.
Ehkä tässä on minkä tahansa genrekirjallisuuden kääntöpuoli. Aiemmin olemme pohtineet tieteiskirjallisuutta ja siihen liittyviä ennakkoluuloja(ni). Aito yllätyksellisyys tulee kuitenkin siitä, ettei toista moneen kertaan tehtyä, perinteistä, odotukset täyttävää, vaan uskaltaa rikkoa genren rajoja.
Kirjallisuuden dekkarisoitumisesta ovat toki muutkin huolissaan.
VastaaPoistahttp://www.ess.fi/?article=259529
Itse olisin taipuvainen syyttämään Hollywoodia ja bestseller-tuottojen houkuttavuutta. Ja kieltämättä, jos itse saisin romaanin aikaiseksi, tuo lienee helpoin tapa päästä alkuun: en usko että kykyni riittäisivät "vakavaan" teokseen, mutta luulen lukeneeni ja nähneeni niin paljon jännäreitä, että tiedän mikä koukuttaa ja mikä ei. Hmmm, pitäisiköhän ryhtyä tuumasta toimeen?
http://www.ess.fi/?article=259529
Vähän samat fiilikset kuin Asteriinalla.. Kirja alkoi mielestäni oikein lupaavasti kuvailemalla päähenkilön epätoivoista ja poikkeuksellista tilannetta, mutta juoni lässähti loppua kohden. Opus olisi varmasti toiminut paremmin ilman trillerimäistä otetta. Ainekset olivat hyvät, mutta toteutus ontui erityisesti lopussa. Mutta kyllä tästä varmaan kelpo leffan saa.
VastaaPoistaMinäkin olin lukiessani ihan varma, että kirjailija on nainen. Hassu juttu.