perjantai 30. syyskuuta 2011

Lolitan kirjoittaja

Kirjahyllystäni löytyy paljon venäläistä kirjallisuutta (ei itse hankittua) ja päätin tutustua Vladimir Nabokoviin. Tusinasta Nabokovista valitsin Silmän, sillä sen takakansi lupasi tiivistä pienoisromaania, jonka lukemalla saa hyvän kuvan 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvasta kirjailijasta. Olisin valinnut Lolitan, mikäli se olisi ollut hyllyssäni, mutta ei ollut ja huuto.netissä olevat versiot oli koristeltu sellaisilla kansilla, että en kehdannut ostaa.

Nabokov syntyi 1899 Pietarissa ja kuoli 1977 Sveitsissä, siinä välissä hän asui Yhdysvalloissa. Tämä selittää hänen kirjojensa aiheita, joista monet käsittelevät venäläisiä emigrantteja, tässä kirjassa tapahtumapaikkana on Berliini. Mieleeni tuli Erich Maria Remarquen Varjoja paratiisissa. Samanlainen vaikea sopeutuminen vieraaseen yhteiskuntaan, omat pienet piirit ja epävarmuus tulevasta. Aihe lienee ollut tärkeä 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaisessa kirjallisuudessa, mutta minusta melko tylsä.

Silmän päähenkilö, nuori mies, ryhtyy kerrostalokyttääjäksi. Mutta sen sijaan että hän olisi kiinnostunut muista ihmisistä, häntä kiinnostaa ainoastaan se mitä muut hänestä ajattelevat. Periaatteessa itsensä näkeminen muiden silmin on kiinnostava aihe ja selän takana annettujen raadollisten arvioiden esiin kaivaminen tuo kirjaan jotenkin pahaenteisen vireen. Tämä ei kuitenkaan kannattele juonta, joka latistuu loputtomaksi jauhamiseksi siitä, mitä ne mahtavat minusta ajatella.

Ehkä vika oli olosuhteissa, mutta minuun kirja ei tehnyt vaikutusta. Mikäli blogin lukijoista löytyy Nabokovin ihailijoita, olisin vastaväitteistä mielissäni, sillä tuntuu että minulta jäi jotain huomaamatta. Varmaankin luen vielä jonkin toisen Nabokovin joku toinen kerta. Mutta tällä erää suurimman Nabokov-vaikutuksen minun tekee joskus katukuvassa näkyvä nuorten naisten Lolita-pukeutumistyyli, joka on saanut nimensä siitä kuuluisammasta kirjasta.


Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Vladimir Nabokov
Nimi: Silmä (1930)
Suomentaja: Juhani Jaskari
Kustantaja: Gummerrus (1968)

Mian arvio: *

2 kommenttia:

  1. Olen likenut Nabokovilta vain Lolitan. Luin sen nuorena ja sitten uudestaan aikuisena, jolloin ymmärsin niin paljon enemmän. Surullinen ja kauhea tarina, mutta valtavan kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista