Battle Royale with Cheese eli kun lapset tappavat toisiaan

Kirjahullulla ja puolisolla oli taannoin vapaailta. Askel vei elokuviin ja elokuvaksi valikoitui sopivan näytösajankohdan ja kohtuullisen trailerin ansiosta The Hunger Games. Eipä tiennyt kirjahullu etukäteen, että kyseessä on Twilight-saagaan ja Harry Pottereihin verrattavissa oleva megailmiö. The Hunger Games oli kuitenkin myönteinen yllätys, vaikka ajatus toisiaan tappavista lapsista on suorastaan brutaali ja äärimmäisen häiritsevä, vaikkei uusi olekaan.

Myönteisen elokuvakokemuksen innoittamana kirjahullu päätti lukea Suzanne Collinsin The Hunger Games –trilogian kaksi ensimmäistä osaa: Nälkäpeli  ja Vihan liekit. Sarjassamme ei-niin-hyvät-valinnat, osa 437. Kokeneen lukijan tulisi tietää, että kirjat luetaan mielellään ennen elokuvaa, eikä heti sen jälkeen. Elokuva vie kirjasta mehut, eikä lukukokemus ole parhaimmillaan, jos elokuvan kuvasto on tuoreessa muistissa.

Suzanne Collinsin trilogia sijoittuu kuvitteelliseen tulevaisuuteen, jossa luonnonkatastrofit ovat tuhonneet Pohjois-Amerikan. On käyty verinen ja tulokseton kapina valtaapitäviä vastaan ja tämän kapinan seurauksena on luotu uusi diktatuuri, Panem. Maa on jaettu kolmeentoista vyöhykkeeseen, jotka tuottavat hyödykkeitä Capitolissa asuvan eliitin tarpeisiin. Muistutukseksi kapinoinnin seurauksista vallanpitäjät ovat kehittäneet raa’an Nälkäpelin, jossa jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan vuosittain kaksi 12-18-vuotiasta nuorta taistelemaan toisiaan vastaan luonnonoloja jäljittelevällä jättimäisellä areenalla. Nälkäpeli on suosittu Capitolin eliitin keskuudessa ja jokaista peliä seurataan ruudulta Big Brotherin tavoin vuorokauden ympäri. Eliitti janoaa verta ja veriviihdettä se saakin. Nälkäpelissä on vain yksi voittaja, muut lapset kuolevat viihteen ja vallankäytön nimissä.

Suzanne Collinsin trilogia alkaa, kun kirjojen sankaritar 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi Nälkäpeliim pikkusisarensa sijaan. Salametsästäjänä ansioitunut Katniss tietää, että edessä on jotakuinkin varma kuolema, mutta uhraa silti itsensä pelastaakseen siskonsa. Ensimmäinen kirja seuraa Katnissin ja vyöhykkeen toisen kilpailijan Peeta Mellarkin matkaa kohti tappokisaa. Kakkososa Vihan liekit jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja loppuu.

Kirjassa ja elokuvissa käsitellään kiinnostavia teemoja: aikuisuutta, lapsuutta, väkivallan ja vallankäytön oikeutusta sekä viihteen rajoja. Ultramodernin Capitolin asukkaat ovat kuin kiukuttelevia lapsia karkkikaupassa, joskin karkin sijaan vaaditaan verta ja sirkushuveja. Kukaan Capitolissa ei tunnu kyseenalaistavan Nälkäpelin oikeutusta. Lasten usuttaminen toistensa kimppuun on hyvää viihdettä ja välttämätöntä kapina-ajatusten hillitsemiseksi. Olosuhteiden pakosta köyhyydessä ja Nälkäpelin varjossa varttuneet vyöhykkeiden lapset taas ovat vastuunkantajia, joille tarjoillaan leikin sijaan työtä, piiskaa ja kunniallista kuolemaa tosi-tv:n uhrina. Kirjan perusasetelma on harvinaisen epämiellyttävä, mutta on hyvä muistaa, että vastaavantyyppistä väkivaltaa kohdistuu lapsiin päivittäin joka puolella maailmaa. Siitä puhuminen on vain jonkinlainen tabu.

Collinsin trilogian kaksi ensimmäistä osaa toimivat kirjoina kohtuullisesti, joskin tiivistämistä olisi kaivattu molempiin. Eikä voi mitään, lukukokemus kärsii elokuvan katsomisesta. Ensimmäinen elokuva seuraa nimittäin melko uskollisesti ensimmäisen kirjan juonta.

Kirjat pähkinänkuoressa

Kirjailija: Suzanne Collins

Nimet: Nälkäpeli; Vihan liekit. Nälkäpeli 2

Suomennos: Helene Bützow

Kustantaja: WSOY (2008, 2010)

Lempeästi hullu arvio: The Hunger Games –elokuva ****, Nälkäpeli (I osa) ***, Vihan liekit (II osa) ***-