Unkarilainen taulu kertoo Porissa sattuvista kuolemantapauksista ja katoamisista, jotka juontavat vuosisatojen taakse. Asiaa selvittelee Väinämöisen vyöstä tuttu poliisikolmikko, joka joutui jo aikaisemmassa kirjassa tekemisiin yliluonnollisen kanssa. Perinteisellä suomalaisella poliisintyöllä lähdetään kuitenkin liikkeelle ja siinä myös yritetään pitäytyä. Näin ollen Karpin kirjat sopivat myös tavallisille dekkarinlukijoille. Toisaalta tässä oli niin paljon viitteitä aikaisempaan kirjaan, että suosittelen niiden lukemista järjestyksessä.
Unkarilainen taulu on kunnianhimoinen kirja. Taustalla oleva tarina perustuu historialliseen henkilöön, ja jos tätä henkilöä ei tunnista, kirjasta jää paljon ymmärtämättä. Karppi ei tee tunnistamista lukijalle helpoksi, sillä vaikka kirja on täynnä historiallisesti paikkansapitäviä vinkkejä, ne jäävät helposti huomaamatta, jos ei vahdi silmä tarkkana ja lueskele välillä englanninkielistä wikipediaa. Loppuratkaisu on salakirjoituksen ja koodinpurkuohjelman takana. Näin ollen dekkarin lukijat ovat samalla viivalla poliisimiesten kanssa. Onko se sitten hauskaa vai turhauttavaa, riippuu lukijasta.
"En ole Marie. Nimi on salaisuus."
Kiinnostaa, kiinnostaa! Karpin kirjoja ei ole tullut luettua vielä yhtään, mutta tänä kesänä korjaan senkin aukon.
VastaaPoistaPeréz-Revertellä on muuten Flaamilainen taulu -niminen kirja, joka oli muistaakseni oikein mukiinmenevä trilleri/mysteeri.
Täällä nukutaan kaikessa rauhassa: mies reissussa, hälytysjärjestelmä pois päältä, laiska koira täydessä unessa. Tänä yönä ei sentään ole avaimet ulko-ovessa kuten eilen... Mutta yhtään ei pelota kun ei lue eikä katsele mitään jännittävää. Ja nukahtaa kirjan ääreen, ennen kuin alkaa miettiä nuorempana näkemiään juttuja.
VastaaPoista