tiistai 15. toukokuuta 2012

Battle Royale with Cheese eli kun lapset tappavat toisiaan


Kirjahullulla ja puolisolla oli taannoin vapaailta. Askel vei elokuviin ja elokuvaksi valikoitui sopivan näytösajankohdan ja kohtuullisen trailerin ansiosta The Hunger Games. Eipä tiennyt kirjahullu etukäteen, että kyseessä on Twilight-saagaan ja Harry Pottereihin verrattavissa oleva megailmiö. The Hunger Games oli kuitenkin myönteinen yllätys, vaikka ajatus toisiaan tappavista lapsista on suorastaan brutaali ja äärimmäisen häiritsevä, vaikkei uusi olekaan.

Myönteisen elokuvakokemuksen innoittamana kirjahullu päätti lukea Suzanne Collinsin The Hunger Games –trilogian kaksi ensimmäistä osaa: Nälkäpeli  ja Vihan liekit. Sarjassamme ei-niin-hyvät-valinnat, osa 437. Kokeneen lukijan tulisi tietää, että kirjat luetaan mielellään ennen elokuvaa, eikä heti sen jälkeen. Elokuva vie kirjasta mehut, eikä lukukokemus ole parhaimmillaan, jos elokuvan kuvasto on tuoreessa muistissa.

Suzanne Collinsin trilogia sijoittuu kuvitteelliseen tulevaisuuteen, jossa luonnonkatastrofit ovat tuhonneet Pohjois-Amerikan. On käyty verinen ja tulokseton kapina valtaapitäviä vastaan ja tämän kapinan seurauksena on luotu uusi diktatuuri, Panem. Maa on jaettu kolmeentoista vyöhykkeeseen, jotka tuottavat hyödykkeitä Capitolissa asuvan eliitin tarpeisiin. Muistutukseksi kapinoinnin seurauksista vallanpitäjät ovat kehittäneet raa’an Nälkäpelin, jossa jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan vuosittain kaksi 12-18-vuotiasta nuorta taistelemaan toisiaan vastaan luonnonoloja jäljittelevällä jättimäisellä areenalla. Nälkäpeli on suosittu Capitolin eliitin keskuudessa ja jokaista peliä seurataan ruudulta Big Brotherin tavoin vuorokauden ympäri. Eliitti janoaa verta ja veriviihdettä se saakin. Nälkäpelissä on vain yksi voittaja, muut lapset kuolevat viihteen ja vallankäytön nimissä.

Suzanne Collinsin trilogia alkaa, kun kirjojen sankaritar 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi Nälkäpeliim pikkusisarensa sijaan. Salametsästäjänä ansioitunut Katniss tietää, että edessä on jotakuinkin varma kuolema, mutta uhraa silti itsensä pelastaakseen siskonsa. Ensimmäinen kirja seuraa Katnissin ja vyöhykkeen toisen kilpailijan Peeta Mellarkin matkaa kohti tappokisaa. Kakkososa Vihan liekit jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja loppuu.

Kirjassa ja elokuvissa käsitellään kiinnostavia teemoja: aikuisuutta, lapsuutta, väkivallan ja vallankäytön oikeutusta sekä viihteen rajoja. Ultramodernin Capitolin asukkaat ovat kuin kiukuttelevia lapsia karkkikaupassa, joskin karkin sijaan vaaditaan verta ja sirkushuveja. Kukaan Capitolissa ei tunnu kyseenalaistavan Nälkäpelin oikeutusta. Lasten usuttaminen toistensa kimppuun on hyvää viihdettä ja välttämätöntä kapina-ajatusten hillitsemiseksi. Olosuhteiden pakosta köyhyydessä ja Nälkäpelin varjossa varttuneet vyöhykkeiden lapset taas ovat vastuunkantajia, joille tarjoillaan leikin sijaan työtä, piiskaa ja kunniallista kuolemaa tosi-tv:n uhrina. Kirjan perusasetelma on harvinaisen epämiellyttävä, mutta on hyvä muistaa, että vastaavantyyppistä väkivaltaa kohdistuu lapsiin päivittäin joka puolella maailmaa. Siitä puhuminen on vain jonkinlainen tabu.

Collinsin trilogian kaksi ensimmäistä osaa toimivat kirjoina kohtuullisesti, joskin tiivistämistä olisi kaivattu molempiin. Eikä voi mitään, lukukokemus kärsii elokuvan katsomisesta. Ensimmäinen elokuva seuraa nimittäin melko uskollisesti ensimmäisen kirjan juonta.

Kirjat pähkinänkuoressa

Kirjailija: Suzanne Collins
Nimet: Nälkäpeli; Vihan liekit. Nälkäpeli 2
Suomennos: Helene Bützow
Kustantaja: WSOY (2008, 2010)

Lempeästi hullu arvio: The Hunger Games –elokuva ****, Nälkäpeli (I osa) ***, Vihan liekit (II osa) ***-

4 kommenttia:

  1. Kiitos kun luit nämä! Olen miettinyt pitäisikö, mutta nyt aion vain hyvillä mielin katsoa elokuvan.

    VastaaPoista
  2. Elokuva kannattaa kyllä katsoa! Ja jos aikoo lukea kirjat, niin ensin kirjat ja sitten vasta elokuva.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista miten "elokuva vai kirja ensin vaiko lainkaan" -dilemma toimi taas omalla kohdallani miltei päinvastoin - eksyin katsomaan leffan ja tykkäsin kovasti, sitten luin kaikki kolme kirjaa muutamassa viikossa. Ja pidin niistäkin. Tai no mitä sitä kiertelemään - koukutuin ihan toden teolla ja taisi muutamat tärkeämmät lukemiset jäädä vaivihkaa sivuun kunnes Nälkäpelit oli luettu. Toki kirjat ovat vakavasta aiheestaan huolimatta kielellisesti nuortenkirjatasoa (en tarkoita tätä välttämättä negatiivisesti), kielenkäyttö on varsin naiivia paikoin (kuin enkuksi) ja juonenkulun dynamiikassa oli välillä selviä notkahduksia. Jokin kirjoissa kuitenkin vaan vetosi. Liekö ollut se, että päähenkilö ei ollut perinteinen "sankaritar" vaan tavallinen, epätäydellinen ihminen, joka halusi vaan selvitä ja pitää huolta lähimmistään. Tai se, että kirjat ihan oikeasti käsittelevät valtaa ja sen väärinkäyttöä niin kuin sitä maailmassa esiintyy, tänäkin päivänä. Capitolin asukkaiden janoamat veri ja sirkushuvit ovat vallankäyttöä ja propagandaa pahimmillaan nekin, itse "Nälkäpelin" lisäksi. Ulkoisella uhalla - oli se sitten ilmastonmuutos, väärät poliittiset mielipiteet tai se väärä uskonto - on oikeutettu ja varmasti tullaan oikeuttamaan tulevaisuudessakin vallankäyttöä, eikä aina niin demokraattiseen suuntaan. Vanhaan dystopia-faniin kirjoihin maalattu ilmastonmuutoksen jälkeinen, "vahva syö heikomman"-maailma ainakin vetosi (jos noin nyt voi sanoa). Eivät nämä niin kaukana olleet Atwoodeista ja Orwelleista, kohderyhmä vaan hieman eri.

    Lempeästi hullua suosittelen kyllä lukemaan myös trilogian viimeisen osan - loppuhuipennus on todella yllättävä. Ja ketä tahansa tarttumaan kirjoihin jos suht sujuvasti kirjoitettu tarina jostain ei-sittenkään-niin-kovin-vieraasta maailmasta kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommmentistasi, Anni! Elokuvasta tykkäsin kovasti ja kirjoistakin, mutta omalla kohdallani olisin toivonut lukeneeni kirjat ennen elokuvaa. Aion ehdottomasti lukea kolmannen osan. Odottelen vain suomenkielisen pokkarin ilmestymistä. Ostin suomenkieliset versiot jälkikasvua ajatellen, sillä Collinsit tuputan kyllä lukemiseksi, kunhan pojat hiukan kasvavat.

    VastaaPoista