Kolhiintunut kahvipannu pöydällä, lattialla reikäinen räsymatto. Ikkunoissa roikkuvat repalaiset verhot. Keinutuolissa kulunut pehmuste ja seinällä vanha takki. Vettyneet pinkopahvit ja tuulen piiskaamat ikkunat. Romahtaneella leivinuunilla lepäävä kolmijalkapannu. Yön varjoissa voi kuulla kuiskeen ja nähdä varjoja. Ehkä vilauksen hännästä tai pienestä kuonosta. Tämä talo on ihmisasukkaidensa hylkäämä, mutta se ei ole autio. Siellä on edelleen elämää.
Toisinaan löytyy kirja jota voi ahmia silmillään. On mieleenpainuvia kuvia, silmiä hivelevä taitto ja ajatuksia herättävää tekstiä ja runoja. Valokuvaaja Kaj Fagerströmin, runoilija Risto Rasan ja valokuvaaja-kirjailija Heikki Willamon Viimeiset vieraat – elämää autiotaloissa on juuri sellainen kirja. Se tarjoaa sokeria silmille ja polttoainetta ajatuksille. Teos kertoo sanoin ja kuvin ihmisten hylkäämistä taloista, joihin on asettunut uusia asukkaita. Mäyräklaania tai metsähiiriä ei haittaa vaikka kunnassa ei ole enää palveluita tai töitä. Niille riittää, että talossa on katto ja seinät. Lattiakaan ei ole tarpeen. Eikä tarvita edes lämmitystä.
Teos herättää ajatuksia paitsi yksinäisyydestä, myös ihmisen ja ympäröivän luonnon suhteesta. Me jätämme jälkeemme paljon tavaraa, rakennelmia ja epäharmoniaa. Rakennamme ja raivaamme, mutta mitään kovin pysyvää jälkeä meistä ei lopulta jää. Luonto valtaa hiljalleen takaisin sen tilan, jonka olemme siltä vieneet.
Elämä jatkuu, vaikka ihminen lähteekin. Luonto tulee toimeen ilman meitä, mutta tulemmeko me toimeen ilman luontoa?
Hylätty pihapiiri.
Puutyön äänet tikan pajasta
lohduttavat.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Viimeiset vieraat -elämää autiotaloissa
Teksti: Heikki Willamo
Runot: Risto Rasa
Valokuvat: Kaj Fagerström, Heikki Willamo
Kustantaja: Maahenki Oy (2011)
Lempeästi hullu arvio: *****
Ihana! Näin kirjasta otteita lehdessä ja kuvat olivat tosi komeita. Ja Risto Rasa on loistava runoilija.
VastaaPoistaTässä vuoden 1971 runossa on samaa kaikua:
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa
korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen
ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa.
------------------
Autiotalon tunnelma iskee muuten todella nopeasti. Kun Tapani-myrsky katkoi sähköt ja vedet ja jouduimme evakkoon, visiitti kotiin hakemaan vaatteita kuristi kurkkua: kuinka vieraalta kaikki näyttikään kun katselin hämärän ja hiljaisuuden vallitessa kiireessä lähteneiden jälkiä. Kuin elämä olisi paennut ja jäljellä olisi pelkät kuoret. Kotiin palattuamme oli tärkeää sytyttää kaikki valot ja ottaa koti taas nopeasti haltuun täyttämällä huoneet äänillä, lämmöllä ja valolla.
Tämä on mietteliäs kirja. Ja Risto Rasan runot sopivat kirjan tunnelmaan todella hyvin. Myös Willamon tekstiä lukee mielellään. Ja kuvat ovat tunnelmallisia, kerrassaan upeita.
VastaaPoista--------
Millaista tässä talossa
olisi asua,
kirjoittaa ikkunan ääressä,
antaa ajatusten juosta?
Pölyisellä pöydällä
metsähiiren jäljet,
pieni kertomus.
-------