Olen Margaret Atwoodin suhteen ihan neitsyt, sillä Oryx ja Crake on ensimmäinen Atwoodini. Tiedän toki, että Atwood kuuluu vakavasti otettaviin kirjailijoihin, mutta ehkä juuri sen takia olen vältellyt kyseistä kirjailijaa. Kriitikkoystävällisten kirjailijoiden kirjat ovat välillä kokemattomille, ei-kriitikon silmille liikaa. Tiedättehän sellaiset kirjat, joita pitää tahkoa väkisin ja joita ei oikein ymmärrä. Sellaisiakin on.
Olen kuitenkin iloinen, että tämä kirja tarttui kirpputorilta mukaani. Ja vielä iloisempi olen siitä, että tartuin luku-urakkaan lähes saman tien ja tulin tutustuneeksi Margaret Atwoodiin. Luin muuten kirjan yhdessä hujauksessa, parissa, kolmessa päivässä. Jos olisin ollut lomalla, olisin varmaan lukenut opuksen yhdeltä istumalta. Hievahtamatta.
Aiheeltaan kirja ei ole niitä iloisimpia. On ilmastonmuutosta, geeniteknologiaa, brutaalia tosi-TV:tä, ahneutta ja megalomaniaa. Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa kirjassa on kaksi aikatasoa. Varhaisemmassa aikatasossa maailma on jakautunut huipputeknologisiin Piireihin ja rappeutuneesiin rahvaanmaihin. Rahvaanmaissa asuvat ne, joita onni ei ole suosinut. Rahvaanmaa on kuin Gomorra: väkivaltainen, rietas ja likainen. Aidatut ja tarkkaan vartioidut Piirit taas ovat kuin omia irrallisia kupliaan, joissa elämä on kaunista ja suljettua eli parhaimmillaan ihanaa. Vaikka vastaääniäkin toki kuuluu. Piireissä aivoista parhaimmat on valjastettu uusien geeniteknologisten keksintöjen kehittämiseen. Jättimäisten aivoriihien ansiosta kuolemattomuus odottaa ainakin niitä Piireissä eläviä, jotka kykenevät maksamaan. Rahvaanmaiden asukkaat ovat tieteellisten kokeilujen koekaniineja, jotka maksavat muiden suorittamista kokeiluista hengellään.
Myöhemmässä aikatasossa kaikki on mennyt penkin alle ja geeniteknologia on karannut käsistä. Kohtalokkaat taudit jylläävät. Geeniteknologiset kokeilut ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi. Ei ole ihmiskunnan selviytymisen kannalta hyvä juttu, kun esimerkiksi ihmisten elintehtaiksi kehitetyt geenisiat eli gemakot ovatkin huippuälykkäitä saalistajia, joilla on lähes ihmisen aivot. Tai mitä sanoisitte, jos vastaanne tulisi sihisevä kyyrotta, joka on yhdistelmä kyyn myrkkyhampaita ja rottien selviytymiskykyä ja oveluutta? Minä juoksisin pakoon, vaikka sitten supermyrskyyn.
Päähenkilö Lumimies, entiseltä nimeltään Johnny on päätynyt Piiristä erinäisten vaiheiden kautta rahvaanmaille. Johnny on kahden huipputieteilijän poika, jolle ei ole valitettavasti suotu numeerista älyä. Kirjallisesti lahjakas Johnny on toisen luokan kansalainen, koska hän hallitsee sanat, muttei numeroja. Toisin on hänen ystävänsä Craken laita. Crake on matemaattinen nero. Kylmän viileä ja pelottava. Yhdessä ystävykset kasvavat aikuisiksi, kunnes heidän tiensä erkanevat väistämättä, koska toinen on numeerisesti viisas ja toinen taas sanataituri. Crakesta tulee supertiedemies. Johnnysta väliinputoaja.
Oryx ja Crake on ahdistavasta aiheestaan huolimatta vapauttava lukukokemus. Ihmiskunnan tiedeuskovainen kilvoittelu osuu taas omaan nilkkaan. Vaikka luulemme hallitsevamme koko maailman, ei maailmaa voi sittenkään hallita. Elämä on shakkipeliä monimutkaisempaa. Vaihtoehtoja on lukemattomia ja näennäinen yhteensopivuus voi tuottaa odottamattomia vaikutuksia.
Kirja kyseenalaistaa sokean tiedeuskon. Ehkei kaikkia rajoja ole sittenkään tarkoitettu ylitettäväksi. Eikä matematiikan avulla voida ihan kaikkea ratkaista. Kyllä sanojakin tarvitaan.
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjalija: Margaret Atwood
Nimi: Oryx and Crake
Kustantaja: McClelland and Stewart (2003)
Suomenkielinen nimi: Oryx ja Crake
Suomentaja: Kristiina Drews
Kustantaja: Otava (2003)
Lempeästi hullu arvio: ****
Atwood on yksi suosikkikirjailijoitani, enkä uskalla lukea arvosteluasi kovin tarkasti, koska tätä ei hyllystäni vielä löydy. Kanadalainen ystäväni innoitti minut aikanaan lukemaan Atwoodia ja Carol Shieldsiä. Pidän heidän kummankin realistisista henkilöhahmoistaan, joissa on jotakin pohjoisen kansan arkisuutta ja hiljaista syvällisyyttä.
VastaaPoistaEn ole scifi-fani, ollenkaan, mutta Atwood osaa kertoa niin hienoja tarinoita, joissa scifistely ei ole pääroolissa, että maallikkokin tykkää.
Tosin myönnettävä on, että lempi-Atwoodini on "Alias Grace", joka on historiallinen romaani. Hurjan vaikuttavia Atwoodin romaanit ovat, ne jäävät painamaan mieltä pitkäksi aikaa. Kuten esimerkiksi "Surfacing", joka käsittelee kuolemaa.
Kirjahyllyssä odottaa hulluilta päiviltä mukaan tarttunut The Handmaid's Tale. En halunnut lukea sitä heti putkeen, vaikka mieli olisi tehnyt. Oryx ja Crakea pitää sulatella hieman ennen seuraavaa Atwoodia.
VastaaPoistaAtwood on todella hyvä kertoja ja vaikka kirja on aiheeltaan synkeä, ei tule synkeä olo. Atwood on hyvä esimerkki siitä, muten laaja tieteiskirjallisuuden kenttä on. Ei kaikki tieteiskirjallisuus ole ufoja ja avaruusaluksia taynnä.
Carol Shieldsiin en ole myöskään tutustunut. PItää hoitaa tämäkin aukko sivistyksessä jossain vaiheessa kuntoon. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoittajia..
Jee, mahtavaa, oli kiva lukea sun ajatuksia! Tykkään Atwoodista nimittäin tosi paljon! :)
VastaaPoistaNyt sun kannattaa lukea Atwoodin uusin, Herran tarhurit, koska se kertoo toisen puolen tästä samasta tarinasta.
Tuo The Handmaid's Tale on mielestäni ehkä Atwoodin paras. Olen lukenut sen suomeksi (Orjattaresi). Myös Asteriinan mainitsevat Nimeltään Grace ja Yli veden ovat ehdottomia suosikkejani.
Kiitos vinkeistäsi Marjis! Odotan kovasti tuota Handmaiden's talea. Pitää harjoittaa itsehillintää, etten ihan heti ryntää lukemaan sitä. Onneksi tällä hetkellä yöpöydällä oleva Eugenides on sen verran hyvä, ettei sen lukeminen töki millään tasolla.
VastaaPoistaOlen kyllä ollut auttamaton höpsö, kun olen vältellyt Atwoodia.. Onneksi kirjailijan teoksia on hyvin saatavilla ja pääsen korjaamaan tilanteen.
Höpsöpä hyvinkin ;) Myönnän että mulla on päinvastainen asenne: jos kriitikot eivät pidä kirjasta, se ei voi olla lukemisen arvoinen. Tosin en myöskään väheksy miljoonan lukijan kehuja, ja esim. Oprahin suositus saattaa saada tarttumaan kirjaan (tässä menin kovaa mönkään Eat. Pray. Loven. osalta, mutta tulipahan syötyä välillä hattaraa).
VastaaPoistaPitäydyn mielelläni suosikkikirjailijoissani, ja käyn vähän väliä tarkistamassa onko heiltä tullut jo uutta. Rajoittunutta? Varmasti.
Ennakko-odotukset voivat pilata lukukokemuksen, jos siihen saakka edes pääsee. Siksi on kiva päästä kunnon pokkarihyllyn ääreen: kiinnostavat kirjat voi valita pelkän kansikuvan perusteella :) Ja taas hehkutan Kindleä - mulla odottaa 20 alkukappaletta kirjoista, enkä enää millään muista miksi olen ne valinnut. Aloitan uuden pelkän nimen perusteella...
(Handmaid's Tale oli mulle liian scifiä. Lukemisen arvoinen se oli silti.)
Välillä kritiikki saattaa olla myös vaihtelevaa ja arvioissa on paljonkin hajontaa. Mutta tottahan se on: jos kaikki kritiikki on negatiivista, ei kirjaa kannata lukea. Mutta ei kirja silti välttämättä kolahda, vaikka sitä kehuttaisiinkin. Itselleni kävi esimerkiksi Sara Gruenin Vettä elefanteille -kirjan kanssa juuri näin. Luin hehkuttavia arvioita, mutta lukukokemuksen jälkeen olin hiukan pettynyt.
VastaaPoistaMinäkin olen uskollinen tietyille kirjailijoille ja tsekkaan koko ajan, jokohan sitä uutta pukkaisi. Toisaalta uuden kirjailijan tutkiminen on kuin aarteenetsintää. Välillä aarrearkusta löytyy timantti ja välillä taas pelkkää kissankultaa. Atwoodissa on timanttiainesta.
Melkein olen jo kateellinen tuolle Kindlellesi. Mutta ei tällainen teknovastainen ihan vielä verkkokauppaan ryntää.
Heh, nyt vasta tajusin että elokuvateatterissa mainostettu leffa, pääosissa Reese Witherspoon ja Robert Pattison, ei olekaan Jose Saramagon Elefantin matkan filmatisointi! Vähän se ihmetyttikin, mutta kun pääsin ensimmäistä kertaa elokuviin lähes vuoteen (kuopuksen syntymän jälkeen), olin aivan ihmeissäni jo mainoksistakin (nauroin ääneen Saunalahden laama-mainosta, joka ilmeisesti pyörii televisiossakin).
VastaaPoistaMinulla on mainitsemasi kaltainen pelonsekainen kunnioitus Tammen Keltasen Kirjaston kirjoja kohtaan. Toisaalta kyseessä on takuu kirjallisista ansioista, toisaalta pelko raskaasta luku-urakasta, joka vie kuukausia, eikä palkitse kuin epäonnistumisen tunteella ja häpeällä siitä etten vaan tajua.
Tällainen kokemus minulla on kahteen kertaan aloittamastani, samaisen Saramagon, Jeesuksen Kristuksen Evankeliumista. En ole päässyt alkua pidemmälle kummallakaan kerralla.
Toisaalta kaikki rakastamani Toni Morrisonin suomennokset on julkaistu tässä sarjassa, eivätkä ne ole ollenkaan ankeita tai vaikeita!
Suomalaisessa Kirjakaupassa oli viime viikolla Keltaisen Kirjaston kirjat alessa (melko harvinaista), joten nappasin mukaani monta. Koska luen ainoastaan englanninkieliset romaanit alkukielellä (ihanalla Kindlelläni!), ostin ei-anglosaksisten eurooppalaisten kirjailijoiden teoksia, mm. Atxagaa, Grassia ja Mülleriä. Näihin voin sitten tarttua kun kuvittelen kykeneväni. (Joskus selätän tuon Saramagonkin!)
Margaret Atwoodin Ryövärimorsian ei oikein kolahtanut, Sokea surmaaja vielä vähemmän ja Rouva oraakkeli vähiten. Olen miettinyt, onko vika kirjoissa vai lukijassa?
VastaaPoistaEhkä Atwood ei vain kolahda. Ei vika ole silloin kummassakaan.
VastaaPoista