Ei kai pitäisi kirjoittaa keskeneräisestä kirjasta, mutta kun on ihan pakko. Kyseessä on amerikkalaisen E.B. Whiten lastenkirja Stuart Little. Tämä lastenkirjallisuuden klassikko on sen verran miellyttävä tuttavuus, että yhteisiä lukuhetkiä Stuartin ja hänen perheensä kanssa tulee jo etukäteen ikävä.
Kirja kertoo Stuart-hiirestä, joka syntyy tavallisen newyorkilaisen ihmisperheen toiseksi pojaksi. Viisisenttinen Stuart on kuitenkin perheensä suuresti rakastama veijari, joka pukeutuu herrasmiesmäisesti pukuun ja nukkuu pikkiriikkisessä vuoteessa. Tämän sivistyneen herrashiiren pienuudesta on sekä hyötyä että haittaa. Stuart mahtuu harvinaisen moneen paikkaan ja voi piiloutua vaikka housunlahkeeseen. Toisaalta hankaliin tilanteisiin joutuu näemmä väistämättä, vaikka olisi kuinka pienikokoinen.
E.B. Whiten kirjassa on sellaista vanhan ajan viehätystä, mutta Stuart Little on myös moderni kirja. Teot puhuvat puolestaan, eikä koolla, rodulla tai erilaisuudella ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Jokainen meistä voi yltää itseään suurempiin tekoihin. Pieni hiirikin.
Lastenkirjat ovat kirjallisuudessa valitettavan usein lapsipuolen asemassa. Muistan ikuisesti, kun nyrpeä kirjallisuuskriitikko ilmoitti kirjallisuusvisassa hyvin ylpeänä, ettei todellakaan ole lukenut Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieltä, koska lukee pelkästään vakavaa kaunokirjallisuutta. Omapahan on asiansa, mutta väitän, että kyseinen kirjallisuuskriitikko menetti ennakkoluuloisen asenteensa vuoksi yhden viime vuosisadan parhaimmista kuolemaa käsittelevistä kirjoista. Tämä on toki puhtaasti oma maallikkomainen näkemykseni.
Silti kummastuttaa, miksei lastenkirjallisuuteen suhtauduta vakavasti? Mikä tekee lastenkirjallisuudesta aikuisten silmissä jotenkin heikompaa tai vähempiarvoisempaa? Johtuuko se kenties kohderyhmästä? Lapsethan ovat lapsellisia, joten lastenkirjatkin ovat kenties väistämättä lapsellisia. Ontuva ja tylsämielinen päätelmä, mutta sellaisiahan me aikuiset pahimmillaan olemme. Kysykää vaikka lapsiltanne.
Ennen kuin päätän pohdintani tältä erää on ihan pakko kysyä, vaikket vastaisikaan. Mikä lastenkirja on viime aikoina kolahtanut? Ja miksi?
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjailija: E.B. White
Nimi: Stuart Little
Kustantaja: Harper & Row (1945)
Kuvitus: Garth Williams
Suomenkielinen nimi: Stuart Little
Suomentaja: Päivi Heininen
Kustantaja: Art House (2000)
Lempeästi hullu arvio: kesken
Niin hyvä kysymys, että vastasin postauksella.
VastaaPoistaViime aikoina meillä on luettu enimmäkseen kuvakirjoja ja Nalle Puh -juttuja. Hurja Kroko on kestosuosikki, ja meiltä löytyy jo koko sarja. Harmittaa kuitenkin kovasti, että sarjan kahdessa kirjassa on hahmojen nimet suomennettu eri tavoin (Täplä onkin Lulu)!
VastaaPoistaOdotan innolla että päästään vähän pidempiin tarinoihin. On ihanaa päästä tapaamaan omia lapsuudenystäviä, uusin silmin - Peppi Pitkätossu, Onneli ja Anneli, Pikku naiset, Kiljusen herrasväki, Tiina, jne.
On ollut aivan ihanaa lueskella uudestaan oman lapsuuden klassikoita. Niitä lukee ihan uusin silmin ja löytää uusia ulottuvuuksia. Lastenkirjallisuus on parhaimmillaan moniulotteista ja syvää.
VastaaPoista