maanantai 11. huhtikuuta 2011

Vanhus ja meri

sekä yksi pieni poika (sillä äiti ja isä ovat aina töissä tai väsyneitä).

Oskarin venekirjassa Oskari-poika tutustuu vaarinsa opastamana veneilyn ihmeelliseen maailmaan. Vaari kertoo seikkailuista maailman merillä ja satamissa. Oskari kuuntelee juttuja innoissaan, vaikka isä on kertonut, että vaari oli töissä ruotsinlaivalla kokkina. Mutta ehkä vaari ei ole kertonut isälle kaikkea... ja juuri tällainen inhimillisyys tekee tästä lastenkirjasta kiinnostavan myös aikuisille. Aleksi Bardyn teksti on mainiota ja Ville Salomaan kuvitus hienoa.

Oskarin venekirja alkaa talvella, kun Oskari ja vaari menevät yhdessä venenäyttelyyn. Oikeassa elämässä veimme lapset tämän kirjan takia Helsingin venenäyttelyyn viime helmikuussa. Nyt olemme käyneet läheisessä venevalkamassa katsomassa talviteloilla olevia veneitä, niin kirjassakin tehdään. Kohta on kevätkunnostuksen aika.

Oskarin venekirja on meillä vielä kesken, sillä olemme juuttuneet opettelemaan purjehduskilpailun lippuviestejä. Pelastusliivit pakolliset! Minuutti lähtöön! Merirosvoja radalla! Meillä on vielä edessä veneilyyn liittyvä kesä ja syksy, mutta voin jo nyt varmuudella antaa Oskarin venekirjalle viisi tähteä (varsinkin kun olen itse lukenut kirjan salaa loppuun).



Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Aleksi Bardy
Nimi: Oskarin venekirja
Kuvitus: Ville Salomaa
Kustantaja: Nemo (2009)

Mian arvio: *****

2 kommenttia:

  1. Tähän pitääkin tutustua. Vaikuttaa mukavalta ja monipuoliselta opukselta. On aina hienoa, jos lastenkirjasta löytyy monia tasoja, jotka aukeavat vähän eri tavalla eri ikäisille lukijoille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Kirja oli jo loppu Akateemisen alessa kun yritin ostaa, täytyy siis metsästää jostakin.

    VastaaPoista