Crichtonin kirjassa esitellään monimutkaisten järjestelmien toimintaa – kuten yrityksiä markkinoilla, ihmisaivojen neuroneja tai lintuparvien käyttäytymistä - erilaisten teorioiden kautta. Katsotaan, miten nämä teoriat soveltuvat maakuvan muodostumiseen. Tämä on vain ajatusharjoitus, sillä enhän edes tiedä, ovatko Crichtonin teoriat oikeita. Sen sijaan maakuvaa käsittelevät teoriat perustuvat oikeaan väitöskirjaan.
Monimutkaisilla järjestelmillä näyttää olevan tiettyjä yhteisiä piirteitä. Niitä ei voi selittää järjestelmän osia analysoimalla. Luonnontieteiden perinteinen lähestymistapa on reduktionismi eli koneiston purkaminen osiin sen toiminnan selvittämiseksi, mutta se ei päde monimutkaisiin järjestelmiin, koska niiden ominaisuudet näyttivät olevan eri osien spontaanin vuorovaikutuksen tulosta.
Maakuva on monimutkainen järjestelmä. Siinä sekoittuu politiikka, talous ja kulttuuri. Maakuva ei synny tyhjiössä vaan kommunikaatioverkostossa, jossa eri tahot pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa. Tämän koneiston purkaminen osiin auttaa ymmärtämään kommunikaatioverkoston rakennetta, mutta se ei selitä maakuvan muodostumista. Kyse on vuorovaikutuksesta ja vaikka maakuvaan yritetään vaikuttaa, sen kohdalla on hyväksyttävä tietty hallitsemattomuus.
Crichtonin kirjassa puhutaan Punaisen Kuningattaren teoriasta. Liisa Ihmemaassa –kirjassa Punainen Kuningatar kertoo Liisalle, että hänen on juostava voimiensa takaa vain pysyäkseen paikoillaan. Evoluutiokierre näyttää samanlaiselta: eliöt kehittyvät raivokkaasti jotta niiden keskinäinen tasapaino säilyisi, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Toisaalta esimerkiksi hait eivät ole pahemmin muuttuneet sataan viiteenkymmeneen miljoonaan vuoteen.
Maakuva on suhteellisen stabiili kokonaisuus, sillä se on muodostunut vuosikymmenten aikana. Tärkeä huomio onkin maakuvan moniaikaisuus, se sisältää eri-ikäisiä aineksia ja moni asia maakuvassa tulee ymmärrettäväksi juuri historian kautta. Tämä selittää myös sen, miksi maakuva muuttuu niin hitaasti. Punainen Kuningatar ei sovellu maakuvaan, mutta kuvaa muuten nykypäivän julkisuutta. Julkisuuteen päässeet tyhjänpäiväiset henkilöt kilpailevat raivokkaasti palstatilasta ja keksivät toinen toistaan hullumpia tempauksia, jotta nimi pysyisi lehdessä.
Crichtonin kirjan muita teorioita ovat Ampumakenttä, Elämän kilparata, Musta kohina ja Pelurin perikato. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että vaikka lantin heittämisessä kruunan ja klaavan mahdollisuudet ovat yhtä suuret, niin tarpeeksi kauan pelattuaan peluri häviää aina. Pitkän ajanjakson pelionni osoittaa, että välillä menee hyvin, välillä huonosti. Kannattaa siis lopettaa ajoissa, ennen kuin lukijat ovat kurkkua myöten täynnä maabrändiä.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: The Lost World
Kirjailija: Michael Crichton
Suomenkielinen nimi: Kadonnut maailma
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava (1996)
Mian arvio: ****
Mielenkiintoista pohdintaa, Mia! En ihan heti olisi osannut vetää siltaa maakuvan ja Crichtonin kirjan välillä. Crichtonin kaaosteoria vaikuttaisi ainakin näin maallikon silmissä soveltuvan inhimillisen toiminnan kuvaajaksi. Jos siis siitä mitään ymmärrän. Toisaalta inhimillisiä muuttujia on varmaan mahdotonta kahlita mihinkään yhteen teoriaan, koska vuorovaikutusta eri muuttujien välillä ei kaiketi voi ennakoida millään.
VastaaPoistaKaikki muuttuu, mutta muutoksen nopeus on perspektiivistä kiinni. Toisaalta tietyt asiat eivät tunnu muuttuvan mihinkään, vaikka toivoisikin. Mutta se on toinen juttu se.
Ainakin puutarhanhoitoon nuo molemmat teoriat sopivat erinomaisesti.
VastaaPoistaNimim. Heikko hanami tänä keväänä
Tämä kirja on salainen paheeni ja aseeni. Sen avulla olen kirjoittanut gradun ja vähän muutakin. Nyt luen sitä neljättä kertaa, ja vaikka dinosaurukset ovat so last season, tämä kirja saa minut pohtimaan asioita aina jostain uudesta näkökulmasta, niin että oma aivotoimintani taas käynnistyy.
VastaaPoistaPitäisikö liittyä URSA:an niin että se aivotoiminta pysyisi käynnissä koko ajan?
Jos kysyy nuoremmalta polvelta, niin dinosaurukset ovat edelleen kuuminta hottia (antakaa anteeksi ilmaukseni). Olet siis edelleen uuden aallon harjalla.
VastaaPoistaURSAn lehti pitää aivot toiminnassa vain kahdeksan kertaa vuodessa. Muut ajat mennään tyhjäkäynnillä.
Lempeästi hullu kirjoitti: "Toisaalta inhimillisiä muuttujia on varmaan mahdotonta kahlita mihinkään yhteen teoriaan, koska vuorovaikutusta eri muuttujien välillä ei kaiketi voi ennakoida millään."
VastaaPoistaErilaiset oppiaineet ja niiden sisällä erilaiset teoriat tarkastelevat inhimillistä toimintaa omista näkökulmistaan. Minua itseäni kiinnostaa matemaattinen mallintaminen, jota yritetään väkisin soveltaa tilanteisiin, joihin se ei sovi. Sivusin aihetta jo konekääntämisen kohdalla (ks. Sanat ovat meriä), jolloin luonnollista kieltä (ja kielen käyttöä!) haluttiin mallintaa tyhjentävästi. Se ei tule koskaan onnistumaan.
Näin ollen on vielä hullumpaa yrittää soveltaa matemaattista mallintamista inhimilliseen viestintään, jossa on paljon enemmän muuttujia kuin kielessä. En tarkoita erilaisten kaavioiden piirtämistä (itsekin olen haka siinä), vaan esimerkiksi tilastomenetelmien ja yhtälöiden käyttöä aineistoissa, joihin ne eivät sovi. Toki on aina mahdollista tehdä tilastoja mistä vaan, mutta se tekee menetelmästä yhtä luonnontieteellisen kuin satunnainen kivien keräily Jurmon niemen kärjessä. Jurmosta kokonaisuutena se ei kerro yhtään mitään.
Itse törmään väillä töissä tähän pakkoon soveltaa eksaktiutta kaikkeen mahdolliseen. Osalla kollegoista on luonnontieteellinen tai insinööritieteellinen tausta ja kahvipöytäkeskustelut menevät välillä aika mielenkiintoisiksi. Jos ihmistoimintaa on vaikeaa pakottaa teoreettisiin malleihin, ei luonnossakaan kaikki eksaktisti mene ja kaikkien mahdollisten vuorovaikutussuhteiden yms arvioiminen on täysin mahdotonta.
VastaaPoistaEsimerkiksi ilmastonmuutos on tästä hyvä esimerkki. Ilmastonmuutoksen skenaarioita on useita, mutta kukaan ei tiedä, miten voimakkaasta muutoksesta todella on kyse. Ilmastomuuttujia on valtava määrä, eikä niiden keskinäistä vuorovaikutussuhdetta pysty ennalta arvioimaan, vaikka matemaattisia malleja on kehitetty ja kehitetään koko ajan. Kun näihin ilmastomuuttujiin lisää vielä polittisen päätöksenteon, yksittäiset ihmiset ja esimerkiksi sosiokulttuuriset muuttujat ollaan jo matemaattisten mallien tuolla puolen.
Jurassic Parkin ja Teho-osaston keksijältä Michael Crichtonilta ilmestyy vielä yksi teos, vaikka kirjailija kuoli vuonna 2008. Kustantamo HarperCollins kertoo, että kesken jääneen romaanin on kirjoittanut loppuun Richard Preston. Micro-niminen romaani kertoo biotekniikan jatko-opiskelijoista, jotka päätyvät keskelle sademetsää ja joutuvat selviytymään älynsä ja tiedeosaamisensa varassa. Preston on hyödyntänyt kirjoitustyössään paitsi Crichtonin kesken jäänyttä käsikirjoitusta myös tämän muistiinpanoja, taustaselvityksiä ja lähes sataa kirjaa ja DVD:tä, joita tämä oli aikonut käyttää lähteinä. ”Kannustimenani oli halu osoittaa kunnioitusta yhdelle aikamme luovimmista kirjailijoista, hänen elämäntyölleen ja kekseliäisyydelleen”, Preston sanoo. Preston puolestaan tunnetaan tieteisjännäreistä Tappajavirus ja Tapaus kobra. (IL 24.5.2011)
VastaaPoistaMonelta kirjailijalta on jäänyt jotain kesken, näin äkkiseltään tulee mieleen Vladimir Nabokov ja Stieg Larsson, joista jälkimmäisen henkisestä ja aineellisesta perinnöstä riidellään edelleen.
Nabokov on Lolitan kirjoittaja (kyllä, juuri sen Lolitan). Häneltä jäi keskeneräinen romaanikäsikirjoitus The Original of Laura, jonka kirjailija määräsi kuolinvuoteellaan (1977) poltettavaksi, mutta joka julkaistiin postuumisti 2009.