torstai 5. toukokuuta 2011
Mutta sehän lentää
Minulla oli joskus tapana käydä eläinkaupassa katsomassa suurta papukaijaa, joka istuskeli yksin häkkinsä päällä. Hämmästykseni oli suuri, kun telkkarin luonto-ohjelmassa näin, miten papukaijat elivät suurissa ryhmissä ja lentelivät sademetsässä puusta toiseen. Sattumalta olen saanut lemmikkilintuja käsittelevän kirjakokoelman, mukana on pari-kolmekymmentä kirjaa viidellä kielellä, vanhimmat kirjoista ovat 1880-luvulta. Rio-elokuvan jälkeen meille ei tule koskaan häkkilintua, mutta ihailen niitä näiden vanhojen kirjojen kuvissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpa kauniita kansikuvia, ihan kuin vanhoja koulun seinätauluja!
VastaaPoistaMeillä on lintulauta lähes kiinni keittiön ikkunassa, ja viime viikkoina siinä on vieraillut tali- ja sinitiaisia ihan jatkuvasti. Eilen olin nenätysten käpytikan kanssa: hörpin kaikessa rauhassa teetä, ja kun näin suuren tikan metrin päässä, meinasi teet pärskähtää suusta.
Hitchcockin Lintujen jälkeen olen pelännyt lintuja, ja tämän lähemmäs en niitä halua.
Ihania kirjoja!
VastaaPoistaMinäkin pelkään koskea lintuihin, mutta muuten en niitä kammoksu. Lintupelko on yllättävän yleistä, sillä ainakin omassa tuttavapiirissäni on monia, jotka välttävät lähikontaktia siivekkäiden kanssa.
Luonnossa ei ole mitään muuta pelättävää kuin tuhatjalkaiset.
VastaaPoistaKäärmeet aiheuttavat minussa värityksiä. Ei voi mitään, kun järki ei tässä auta.
VastaaPoista