Jeffrey Eugenideksen tragikoominen Middlesex kertoo hermafrodiitista. Ja se kertoo myös kreikkalaisuudesta. Pakko myöntää, etten tiennyt näistäkään aiheista oikeastaan mitään. Enkä vieläkään tiedä erityisen paljon, mutta ainakin piirun verran enemmän kuin aiemmin. Kaiken kaikkiaan 773 sivua enemmän.
Hermafrodiittius tarkoittaa siis lyhyesti selitettynä sitä, että lapsella on syntyessään molemmat sukupuolielimet. Fyysinen tila voidaan periaatteessa korjata jo varhaisvaiheessa, mutta ongelmana on se, ettei sukupuolisuus ole pelkkä fysiikkaa. Se on myös päänsisäinen tila, jossa henkilö tuntee itsensä joko pojaksi tai tytöksi. Eikä tätä tunnetta voi unohtaa, vaikka haluaisikin. Hermafrodiittius on myös geneettisesti määräytyvä tila, jossa lapsi on joko tyttö tai poika. Ei tarvitse olla psykologi päätelläkseen, että tiedossa on suuria pulmia, jos lapsi kasvatetaan erheellisesti tai epähuomiossa tytöksi, vaikka onkin itse asiassa poika tai toisinpäin. Monimutkaista siis? Todellakin. Perustavanlaatuisten virheiden mahdollisuus on hermafrodiitin elämässä todella suuri. Ja näiden virheiden korjaaminen on tuskallinen prosessi, jossa sattuu ja kovaa.
Eugenideksen kirjan päähenkilö on hermafrodiitti nimeltä Calliope/Cal Stephanides. Kaksisukupuolinen Calliope on ulkoisesti tyttö ja kasvaa tytöksi, mutta kohtaa itsessään koko ajan uusia piirteitä matkallaan kohti murrosikää. Kukaan ei oikein ymmärrä tilannetta, koska kaikki pitävät ulkoisesti tytönnäköistä tyttöä tietysti tyttönä. Perheen lääkärikin on vanhan polven kreikkalainen herra, joka hoitaa lääkärintyötään lähinnä kaukotuntumalta ja silmät kiinni, eikä voi millään arvata, mitä arvoituksia toisen alapäässä piilee. Ja huvittavia ja kiusallisia tilanteitahan tästä kaikesta seuraa.
Calliope on paitsi hermefrodiitti, myös kolmannen polven kreikkalaisamerikkalainen. Perheen perikreikkalaiset isovanhemmat ovat lähteneet 1920-luvulla pakoon sotaa Turkin ja Kreikan välillä. Isovanhempien ja vanhempien tarina on olennainen osa koko suvun kasvutarinaa jo senkin takia, että kreikkalaiset perheet pitävät tiukasti yhtä ja huolta toisistaan. Lisäksi kaikki ovat kirjaimellisesti sukua toisilleen. Kreikkalaisuus on myös vahva mielentila: tunteet leiskuvat ja kaikessa olemisessa on koko ajan aineksia paitsi tragediaan, myös komediaan.
Middlesex on myös kirja siirtolaisuudesta. Vaikka kaikki amerikkalaiset ovat alun perin siirtolaisia, on siirtolaisuudessa erilaisia asteita. On kuvaava, miten Stephanideksen perhe rikastuttuaan hakeutuu Detroitin esikaupunkialueelle, eikä tahdo edes saada ostettua taloa, koska omaavat vääränlaisen siirtolaistaustan.
Oudohkosta aiheestaan huolimatta kirja on varsin viihdyttävä, hauska ja hyvin kirjoitettu. Ehkä tämäntyyppistä aihetta on syytäkin lähestyä huumorin avulla. Näennäisesti vakavampi lähestymistapa saattaisi jopa karkottaa lukijoita, sillä sen verran arasta aiheesta on kuitenkin kyse. Eikä Middlesex kerro tietenkään pelkästään sukupuolisuuden osatekijöistä: se on myös kirja perheestä, siirtolaisuudesta ja rakkaudesta.
Pulitzer-palkittu Middlesex on toinen Eugenidekseltä lukemani kirja. Nuorten sisarusten itsemurhaa käsittelevä Virgin Suicides teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Eikä tämäkään opus mitenkään huonoksi jää.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Middlesex
Kirjailija: Jeffrey Eugenides
Kustantaja: Farras, Straus and Giroux (2002)
Suomenkielinen nimi: Middlesex
Suomentaja: Juhani Lindholm
Kustantaja: Otava (2003)
Lempeästi hullu arvio: ***1/2
Taas liikutaan aiheissa melko laajalla alalla. Sammakonkudusta viimeksi kirjoittaneena huomaan, että teidän Booker/Pulitzer –kirjanne käsittelevät molemmat identiteettiä sekä alkuperää. Mahtaako tämä olla amerikkalaisille tyypillinen pohdinnan aihe?
VastaaPoistaKiinnostavaa! Erityisesti kiinnostuin kreikkalaisamerikkalaisuudesta, jenkeissä asuessani näet olin aktiivisesti mukana paikallisessa ortodoksiseurakunnassa jossa n. 80 prosenttia jäsenistä oli kreikkalaistaustaisia.
VastaaPoistaHermafrodiittius on kirjallisuudessa tullut minulle äskettäin vastaan Harjukaupungin salakäytävissä. Sekin on mielenkiintoinen ja vähänpuhuttu aihe.
Luulenpa, Mia, että identiteetti ja alkuperä ovat amerikkalaisille hyvinkin tyypillinen pohdinnan aihe. Siirtolaisuuteen rakentunut kansakunta tuntuu pähkäilevän näitä aiheita koko ajan. Johtuukohan siitä, että kyseinen kansakunta on niin moninaisista aineksista koostettu ja hakee omaa ydintään jatkuvasti? On myös todella mielenkiintoista, miten siirtolaisuudessakin niin monia asteita. Mayflowerin kyydissä tulleet puritaanit ovat jotenkin puhtaammin amerikkalaisia kuin esimerkiksi Ellis Islandille aikoinaan rantautuneet kreikkalaiset, irlantilaiset tai vaikkapa suomalaiset. Intiaaneja lukuunottamatta kaikki amerikkalaiset ovat kuitenkin muualta tulleita siirtolaisia.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Elma Ilona! Voin lämpimästi suositella kirjaa varsinkin, kun kreikkalaisamerikkalaisuus on sinulle jo ennestään tuttua. Tuo mainitsemasi Harjukaupungin salakäytävät on minulle ihan uusi tuttavuus. PItänee tutustua.
Alkuperä pohdinnan aiheena lienee globaaleissa länsimaissa melko merkittävää, kun jonkinsortin siirtolaisia alkaa olla kaikkialla. Howard Jacobson on britti (ja kirja tapahtuu Lontoossa, olisi pitänyt mainita - siitä siis osittain sama tunnelma kuin Ian McEwanin "Saturdayssa"), mutta onhan brittiyhteiskuntakin nykyään hyvin värikäs.
VastaaPoistaSuomi on tässä mielessä vielä kovin homogeeninen, ellei eri heimotaustoja oteta huomioon (ja näitä toki on pohdittu pitkään).