Tikusta asiaa

Ihailen tiettyjen dekkarikirjailijoiden kykyä pureutua sivukaupalla mitättömiin yksityiskohtiin, jotka osoittautuvat ratkaisevan tärkeiksi tarinan edetessä. Patricia Cornwellin dekkarit käsittelevät kolme-neljäsataa sivua tällaisia yksityiskohtia, jotka lopussa loksahtavat paikoilleen. Olen aina yllättynyt ja hieman pettynyt takakannen tullessa vastaan, sillä varsinaiseen tarinaan ei ole perehdytty mielestäni tarpeeksi. Silti jokaisessa kirjassa on ollut oma tarinansa, mutta ne eivät jää mieleen, vaikka ne ovat toinen toistaan kauheampia.

Puhuimme aikaisemmin tässä blogissa lempihenkilöistä ja mainitsin Kay Scarpettan ja Lucy Farinellin. En pidä heistä enää. Molemmat ovat hankkineet tusinan kirjan myötä niin paljon erikoisominaisuuksia, että he ovat nousseet liian korkealle levelille ollakseen kiinnostavia. Cornwell näyttää itsekin huomanneen tämän, sillä hän on alkanut liittää näihin superihmisiin erilaisia vaikeuksia ja vikoja, jotka eivät kuitenkaan paljon paina, kun vaakakupissa ovat Lucyn ylimaallisen vihreät silmät ja oma helikopteri.

Kay Scarpetta näyttää aivan Cornwellilta itseltään (kuten Annika Bengtzon näyttää Liza Marklundilta). Luin ensimmäistä kertaa Cornwellin nettisivuja ja huomasin, että hän ja Scarpetta ovat näiden parinkymmenen vuoden aikana asuneetkin samoissa paikoissa. Cornwellin tuotannosta on muodostunut varsinainen bisnesimperiumi, jossa on julkaistu myös pari Scarpettan keittokirjaa. Tässä kohtaa tulee mieleen suomalaisen dekkarikirjailijan Outi Pakkasen ruokaa rakastava ja tekevä päähenkilö Anna Laine. Pakkasen kirjassa Macbeth on kuollut (1999) julkaistiin jopa reseptejä kirjan lopussa.

Nyt on viimeinen hetki lukea Cornwellin kirjoja pelkästään omaan mielikuvitukseensa luottaen, sillä aiheesta on tekeillä elokuvia, joiden pääosassa on Angelina Jolie. Ymmärrän kyllä bisneksen laajentamisen valkokankaalle, sillä dekkarikirjallisuudessa Cornwellilla ei ole paljon enempää saavutettavaa. Hänen nettisivunsa linkit antavat kuitenkin vinkkejä kirjailijan inhimillisemmästä puolesta, sillä sieltä löytyy mm. Long Island Bulldog Rescue. Nyt ymmärrän, miksi yhdessä kirjassa Lucy antoi hyvän kodin kaltoinkohdellulle bulldogille.

En pitänyt ensimmäisestä Cornwellistani monta vuotta sitten, mutta annoin uuden mahdollisuuden ja jäin koukkuun. Tämä viimeisin kirja, Port Mortuary, on taattua Cornwellia: kamalia kuolemia ja tikusta asiaa. Päähenkilöt ovat vanhoja tuttuja, mutta tällä kertaa käsitellään myös asioita, jotka ovat tapahtuneet ennen ensimmäistä Scarpetta-kirjaa Postmortem (1990). Scarpettan toimistorakennus on tässä kirjassa ympyrän muotoinen, mikä symboloi päähenkilön kehitystä ja alun ja lopun problematiikkaa. Myös minusta tuntuu, että olen kiertänyt ympyrän tämän aiheen parissa ja tullut päätepisteeseen.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Port Mortuary
Kirjailija: Patricia Cornwell
Kustantaja: Berkley (2011)

Mian arvio: **