keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tikusta asiaa

Ihailen tiettyjen dekkarikirjailijoiden kykyä pureutua sivukaupalla mitättömiin yksityiskohtiin, jotka osoittautuvat ratkaisevan tärkeiksi tarinan edetessä. Patricia Cornwellin dekkarit käsittelevät kolme-neljäsataa sivua tällaisia yksityiskohtia, jotka lopussa loksahtavat paikoilleen. Olen aina yllättynyt ja hieman pettynyt takakannen tullessa vastaan, sillä varsinaiseen tarinaan ei ole perehdytty mielestäni tarpeeksi. Silti jokaisessa kirjassa on ollut oma tarinansa, mutta ne eivät jää mieleen, vaikka ne ovat toinen toistaan kauheampia.

Puhuimme aikaisemmin tässä blogissa lempihenkilöistä ja mainitsin Kay Scarpettan ja Lucy Farinellin. En pidä heistä enää. Molemmat ovat hankkineet tusinan kirjan myötä niin paljon erikoisominaisuuksia, että he ovat nousseet liian korkealle levelille ollakseen kiinnostavia. Cornwell näyttää itsekin huomanneen tämän, sillä hän on alkanut liittää näihin superihmisiin erilaisia vaikeuksia ja vikoja, jotka eivät kuitenkaan paljon paina, kun vaakakupissa ovat Lucyn ylimaallisen vihreät silmät ja oma helikopteri.

Kay Scarpetta näyttää aivan Cornwellilta itseltään (kuten Annika Bengtzon näyttää Liza Marklundilta). Luin ensimmäistä kertaa Cornwellin nettisivuja ja huomasin, että hän ja Scarpetta ovat näiden parinkymmenen vuoden aikana asuneetkin samoissa paikoissa. Cornwellin tuotannosta on muodostunut varsinainen bisnesimperiumi, jossa on julkaistu myös pari Scarpettan keittokirjaa. Tässä kohtaa tulee mieleen suomalaisen dekkarikirjailijan Outi Pakkasen ruokaa rakastava ja tekevä päähenkilö Anna Laine. Pakkasen kirjassa Macbeth on kuollut (1999) julkaistiin jopa reseptejä kirjan lopussa.

Nyt on viimeinen hetki lukea Cornwellin kirjoja pelkästään omaan mielikuvitukseensa luottaen, sillä aiheesta on tekeillä elokuvia, joiden pääosassa on Angelina Jolie. Ymmärrän kyllä bisneksen laajentamisen valkokankaalle, sillä dekkarikirjallisuudessa Cornwellilla ei ole paljon enempää saavutettavaa. Hänen nettisivunsa linkit antavat kuitenkin vinkkejä kirjailijan inhimillisemmästä puolesta, sillä sieltä löytyy mm. Long Island Bulldog Rescue. Nyt ymmärrän, miksi yhdessä kirjassa Lucy antoi hyvän kodin kaltoinkohdellulle bulldogille.

En pitänyt ensimmäisestä Cornwellistani monta vuotta sitten, mutta annoin uuden mahdollisuuden ja jäin koukkuun. Tämä viimeisin kirja, Port Mortuary, on taattua Cornwellia: kamalia kuolemia ja tikusta asiaa. Päähenkilöt ovat vanhoja tuttuja, mutta tällä kertaa käsitellään myös asioita, jotka ovat tapahtuneet ennen ensimmäistä Scarpetta-kirjaa Postmortem (1990). Scarpettan toimistorakennus on tässä kirjassa ympyrän muotoinen, mikä symboloi päähenkilön kehitystä ja alun ja lopun problematiikkaa. Myös minusta tuntuu, että olen kiertänyt ympyrän tämän aiheen parissa ja tullut päätepisteeseen.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Port Mortuary
Kirjailija: Patricia Cornwell
Kustantaja: Berkley (2011)

Mian arvio: **

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut vain pari Cornwellia. Yksi näistä on Jack the Ripper -tulkinta "Murhamiehen muotokuva - Viiltäjä-Jack - Tapaus selvitetty", joka oli ihan mielenkiintoinen tietokirjanomainen kappale ripperiologiaa. Kirjassa tosin häiritsi tietynlainen ehdottomuus. Cornwell vänkää väkisin, etä hänen tulkintansa on se ainut mahdollinen ratkaisu tähän yli sata vuotta vanhaan mysteeriin. Cornwell vyöryttää faktan toisensa jälkeen, mutta silti en ole ihan täysin vakuuttunut, että Cornwell on löytänyt sen ainoan mahdollisen Ripperin.

    VastaaPoista
  2. Ei ole moni muukaan kovin vakuuttunut, minä en edes viitsinyt lukea kyseistä kirjaa tai muitakaan Cornwellin sivukirjoja. Cornwellin olisi pitänyt pitäytyä Kay Scarpettan tutkimuksissa, mutta menestys on vähän noussut päähän ja tehnyt hänestä kaikkien alojen asiantuntijan.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut yhtäkään Cornwellia, mutta tosiaan Scarpetta on niin tunnettu, että tuntuu kuin olisin itse lukenut kirjoja hänestä. Mutta just tuollaista "tikusta asiaa" -tekstiä en vaan jaksa, enkä uskalla pelottavia juoniakaan enää, joten taitavat olla Cornwellit minun osaltani menetettyjä. Tai ehkä sitten joskus vanhempana...

    VastaaPoista
  4. Juoni saa olla pelottavakin, kunhan lapset tai eläimet jätetään rauhaan. Jätän nykyään lähes kaikki sellaiset elokuvat tai kirjat väliin, joissa on eläimiin tai lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai joissa lapsille tai eläimille tapahtuu epämiellyttäviä asioita.

    VastaaPoista
  5. 1990-luku totutti meidät sarjamurhaajiin, joten nykypäivän dekkarit iskevät lapsiin shokkivaikutuksen aikaansaamiseksi. Ja kyllähän se pahalta tuntuu, myös tässä kirjassa. Eläimet on vielä yleisesti ottaen jätetty rauhaan dekkareissa.

    Aloin miettiä tuota Cornwellin kirjan rakennetta, ja minua vaivaa se, että kun ensin on tehty tikusta asiaa satoja sivuja, loppuhuipennus on kymmenkunta sivua. Tapahtumat voisi sijoittaa tasaisemmin pitkin tarinaa.

    Itse asiassa kävin nyt ottamassa yhden tähden pois arviostani, sillä kun on lukenut tusinan verran Cornwelleja, niin oli helppo arvata mitä tässä kirjassa tapahtuu. Tässä kirjassa ei tapahtunut mitään uutta.

    VastaaPoista