Näytetään tekstit, joissa on tunniste Don DeLillo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Don DeLillo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Miksi kirjoittaa?


Kirjailijoilla on omat syynsä kirjoittaa.


Joku kirjoittaa säilyttääkseen mielenrauhansa.

If I don’t write to empty my mind, I go mad. (Lord Byron)



W. Somerset Maugham kirjoitti saadakseen lohtua.

Writing is the supreme solace. 


Joillakin kirjailijoilla on älyllinen peruste.

 I write to find out how much I know. The act of writing for me is a concentrated form of thought. (Don de Lillo)


Stephen King haluaa tuottaa lukijoilleen iloa.

All writing is about enriching the lives of those who will read your work, and enriching your own life, as well. 


Jotkut kirjailijat rakastavat sanoja.

I loved words. I love to sing them and speak them and even now, I must admit, I have fallen into the joy of writing them. (Anne Rice)

To me, the greatest pleasure of writing is not what it’s about, but the inner music that words make. (Truman Capote)


Hemingway taas pyrki yksinkertaisuuteen.

My aim is to put down on paper what I see and what I feel in the best and simplest way.


Joku haluaa pitää hauskaa.

Writing is the most fun you can have by yourself. (Terry Pratchett)


Mickey Spillane taas uskoi, että kirjailija on parhaimmillaan vanhempana.

If you’re a singer you lose your voice. A baseball player loses his arm. A writer gets more knowledge, and if he’s good, the older he gets, the better he writes.


Jollain on sanansa sanottavana.

You don’t write because you want to say something; you write because you’ve got something to say. (F. Scott Fitzgerald)


Judy Blumella on sisäinen pakko.

Those of us who write do it because there are stories inside us burning to get out. Writing is essential to our well-being.


Joku ei osaa muutakaan.

Writing is a dog’s life, but the only life worth living. (Gustave Flaubert)


Lukijalle sanat, lauseet ja tarinat ovat syitä tärkeämpiä. Mitä tekisimmekään ilman niitä? 

Lainausten lähteenä Flavorwire.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Telkkarin ääressä


Kun näin lähes reaaliajassa ensimmäisen lentokoneen iskeytyvän kaksoistorniin, vaihdoin kanavaa. Luulin että kyseessä on taas yksi niistä vihaamistani tv-ohjelmista, joissa näytetään miten jokin katastrofielokuva on tehty pienoismallien ja tietokonegrafiikan avulla. Oli tiistai iltapäivä ja pidin kotona kahvitaukoa hyppelemällä tv-kanavalta toiselle. Kun minulle selvisi CNN:ltä, että kyse oli oikeasta lentokoneesta, vietin telkkarin ääressä seuraavat kymmenen tuntia. Kuten me kaikki nyt jälkeenpäin tiedämme, tapahtumat eivät jääneet yhteen törmäykseen, mutta silloin sekin tuntui epätodelliselta.

Tämä tuli mieleeni kun näin kuvan USA:n nykyisestä presidentistä katsomassa, miten USA:n erikoisjoukot hyökkäävät terroristijohtaja Osama bin Ladenin kimppuun. Nyt oli sopiva hetki tarttua Don DeLillon kirjaan Putoava mies. Kirja menee suoraan asiaan: pölyinen ja verinen mies kävelee pois romahtaneen tornin luota. Kuvaus on taitavaa ja suomenkielinen käännös tekee sille oikeutta. Kun mies pääsee jonkun kyytiin, toinen torni romahtaa. Mies ei mene kotiinsa, hän menee ex-vaimonsa ja poikansa luokse.

Alkaa asioiden tarkastelu monesta näkökulmasta. Mutta kirjan perusasetelma on mies ja nainen, olisiko heidän koskaan pitänyt olla yhdessä, entä pitäisikö nyt. Onko katastrofista selviäminen uusi mahdollisuus ja tilaisuus arvostaa arkipäivän leivänmuruja. Entä voiko toista ymmärtää vain toinen saman asian kokenut. Sekä miehellä että naisella on oma harrastusryhmänsä, miehellä pokerikaverit, naisella vapaaehtoistyö Alzheimeriin sairastuneiden parissa. Uhkapeli ja unohtaminen voivat liittyä syvemminkin tähän teemaan, mutta minulle ne eivät aukea.

Heikki Luostarisen väitöskirja Mielen kersantit (1994) tarkastelee informaation käyttöä sodankäynnin välineenä ja sen luettuani olen tullut entistä kriittisemmäksi tiedonvälityksen suhteen. Mielen kersanttien jälkeen tiedotuskenttä on muuttunut huomattavasti, CNN ei ole enää ainoa tiedonlähde. Vaikka tapahtumat piirtyivät silloin telkkarin ruudulta mieleeni, en ole miettinyt kaksoistornien vaikutusta tavallisten amerikkalaisten elämään. Putoava mies kuvaa näitä tunnelmia. DeLillon subjektiivinen tapa kertoa tapahtumasta ei ole huono vaihtoehto, mutta hyppiminen näkökulmasta toiseen yhden kirjan puitteissa ei toimi.

Nykypäivänä tiedotuskentällä on kilpailevia kanavia sekä ruohonjuuritason twiittajia ja kännykkäkamerakuvaajia. Näiden lisäksi kenttää sekoittavat disinformaation paljastajat ja levittäjät, kuten netissä nopeasti leviävät huhut ja manipuloidut kuvat. Myös Barack Obamasta esikuntineen telkkarin ääressä on levinnyt monta tosissaan tai leikillään manipuloitua kuvaa. Kaikilla on prinsessa Beatricen hatut päässä. Kaikilla on supersankarin vaatteet. Kättä suunsa edessä pitävä Hillary Clinton on retusoitu pois erään sanomalehden uutiskuvasta. Kirjan luettuani, elokuvat nähtyäni ja manipuloituja kuvia katsottuani täytyy todeta, että todellisuus oli tarua ihmeellisempää.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Falling Man
Kirjailija: Don DeLillo
Suomenkielinen nimi: Putoava mies
Suomentaja: Helene Bützow
Kustantaja: Tammi (2008)

Mian arvio: ***