Kahlattuaan vihdoinkin läpi noin 4500 sivua juonittelua, miekkaa ja hiukan magiaa, kirjahullu halusi tarttua johonkin vähemmän massiiviseen kirjalliseen haasteeseen. Onneksi kirjahyllystä löytyi juuri sopiva lääke ohimenevään fantastiseen ähkyyn: Joel Haahtelan pienoisromaani Lumipäiväkirja.
Tämän kirjan lukeminen vei kahden kuukauden sijaan noin kaksi tuntia. Sitä lukiessaan ei tarvinnut vilkuilla satapäistä henkilöhahmoluetteloa eikä tarkistaa karttaliitteestä sijainteja. Henkilöhahmot olivat laskettavissa yhden käden sormilla ja maantieteellisesti liikuttiin turvallisen tutulla akselilla Helsinki – Frankfurt – Heidelberg. Ja mikä parhainta olo oli lukemisen jälkeen helpottuneen tyytyväinen. Tarina oli puristettu tiiviisti kahteen sataan sivuun, eikä kirjaan ole odotettavissa minkäänlaista jatkoa. Koskaan.
Haahtelan kirja kertoo oikeustieteen professorista, joka kamppailee oman sairautensa, masentuneen tyttären ja kariutumispisteessä olevan avioliittonsa kanssa. Professori lukee yllättäen nuoruudenrakastettunsa Sigridin vapautuneen vankilasta. 1960-luvun lopun Heidelbergissa Sigridiin tutustunut mies alkaa muistella menneisyyttään. Suhde Sigridiin on aluksi vakavakin, mutta laimenee ja lopulta katkeaa kokonaan. Nuori mies palaa Suomeen, menee naimisiin, saa lapsen ja ajautuu oikeustieteen professoriksi Helsingin yliopistoon. Samanaikaisesti Sigrid radikalisoituu ja liukuu syvemmälle vasemmistolaiseen opiskelijaliikehdintään. Sigrid ei tyydy pelkkiin mielenosoituksiin, vaan liittyy RAFiin eli punaiseen armeijakuntaan ja tekee lopulta hirmutekoja aatteen nimissä. Sigrid tuomitaan teoistaan vankilaan.
Oikeustieteen professori matkaa menneeseen ja etsii muistoistaan Sigridiä. Lopulta mies matkustaa Saksaan tavatakseen entisen tyttöystävänsä. Mies haluaa löytää Sigridin, mutta onko Sigrid enää sama ihminen kuin ennen. Entä voiko mies syyttää itseään Sigridin teoista? Olisiko mies voinut pelastaa Sigridin omalta itseltään, jos olisi jäänyt Saksaan Sigridin luo?
Haahtelan kirja on kirjoitettu kauniisti ja unenomaista tekstiä lukee mielellään. Tarina on äärimmäisen kiinnostava, mutta loppuu jotenkin ikävästi kesken. Tätä tarinaa olisi lukenut mielellään vaikka kaksi sataa sivua lisää.
Lääkärinä toimiva Haahtela on kirjoittanut seitsemän kirjaa. Kirjahullu on lukenut niistä Lumipäiväkirjan lisäksi kaksi: Perhostenkerääjän ja Elenan. Kaikissa kolmessa on samankaltainen surumielisen odottava tunnelma. Haahtela sopii parhaiten pimeneviin syysiltoihin.
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjailija: Joel Haahtela
Nimi: Lumipäiväkirja
Kustantaja: Otava (2008)
Lempeästi hullu arvio: ***+
