Meillä pelataan Afrikan tähteä. Eihän tämä lukemiseen liity, mutta lapsuuteen kylläkin. Ja minulla lapsuuteen liittyy vahvasti lukeminen. Eli siksi siis Afrikan tähti.
Tämä intomielinen uusi harrastus sai alkunsa pari viikkoa sitten, kun olimme ystävien luona kylässä. Jälkikasvu pelasi ihan ensimmäistä kertaa Afrikan tähteä. Ja siitä se sitten alkoi. Afrikan valloitus. Hankimme pelin sittemmin kotiin ja nyt sitä on pelattu. Ja pelattu. Ja pelattu. Ja aina vaan uudelleen. Smaragdit, topaasit ja rubiinit. Rosvot ja hevosenkengät. Afrikka maitse, meritse ja ilmateitse. Sukupolvesta toiseen.
Ei siinä mitään. Hauska pelihän se on. Ihan klassikko. Ja oppiipa lapsi Timbuktun, Tangierin ja St. Helenan sekä muut myyttiset maantieteelliset kohteet. Minä toivoin aina pääseväni Timbuktuun, vaikka epäilinkin pitkään, että tokkopa sitä on edes olemassa.
Afrikasta tulee mieleeni Sven Lindqvistin mainio teos, Aavikkosukeltajat. Tämä pohdiskeleva matkakertomus kertoo toteutuneesta lapsuudenunelmasta, matkasta halki Saharan. Runollinen ja viipyilevä matka läpi hiekka-aavikon teki minuun aikoinani suuren vaikutuksen. Lukemisesta on viitisentoista vuotta aikaa, mutta silti tämä kirja palautuu tunnelmina mieleeni. Kuivuus, karut maisemat, hiekka ja eloonjääminen. Täällä jokainen vesipisara on aarre. Ehkä meillä on jotain opittavaa Afrikasta ja afrikkalaisilta?
Kirja pähkinänkuoressa
Kirjalija: Sven Lindqvist
Nimi: Ökendykarna (1990)
Kustantaja: Albert Bonniers Förlag AB
Suomenkielinen nimi: Aavikkosukeltajat
Suomentaja: Antero Tiusanen
Kustantaja: Pequod (1997)
Lempeästi hullu arvio: *****
