Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väinö Lehtonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väinö Lehtonen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Korkeasaari by night

Kun Korkeasaareen on kymmenen minuutin matka, siellä tulee käytyä useammin kuin se lapsuudessa kerran kesässä tapahtunut Helsingin reissu. Käymme Korkeasaaressa ympäri vuoden ja olemme nähneet paljon sellaista, jota kesäturistit eivät näe. Silti meidän kokemuksiamme ei voi verrata siihen, mitä Korkeasaaren henkilökunta näkee ja kokee. Onneksi aiheesta on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, joista vanhimpia ovat Korkeasaaren rehumestarin, Väinö Lehtosen kirjoittamat kirjat 1900-luvun alkupuoliskolta. Niiden kooste, Korkeasaaren kirja (1951), antaa kuvan aikakauden eläintenpidosta ja siitä, miten eläimiin suhtauduttiin.

Nykypäivänä eläintarhat perustelevat olemassaoloaan luonnonsuojelulla, johon kuuluu osallistuminen uhanalaisten lajien suojeluhankkeisiin sekä kansalaisten luontotietoisuuden lisääminen. Eläintarhoilta löytyy visiota, missiota, strategiaa ja arvoja. Eläinten luonnonmukaisen perimän ja käyttäytymisen säilyttäminen on tärkeää. Näin ei ole aina ollut. Lehtosen kirjassa on useita esimerkkejä, jotka sotivat näitä periaatteita vastaan, enkä ala niitä tässä luetella. Aika oli silloin erilainen.

Luonnosta vieraantunutta nykyihmistä syytetään usein eläinten inhimillistämisestä. Myös Lehtosen suhde Korkeasaaren eläimiin oli ystävällinen ja ymmärtäväinen. Toisaalta ymmärtämisessä hän meni niin pitkälle, että tulkitsi kirjassa eläinten ajatusmaailmaa absurdiuteen saakka. Esimerkiksi malaijilaiskarhu Naljus:

Lemmenseikkailuista Naljuksen elämä on köyhä, mutta kiistämätön totuus on, että silläkin on tunne-elämänsä. Nyt se on jo ikäneito ja kunniallinen ikäneito, sellainen, joka on säilyttänyt purppuransa puhtaana. Sen jalkojen juuressa ei urospuolinen olio ole kertaakaan polvistunut uskollisuuttaan vannoen, enemmästä puhumattakaan. Siitä huolimatta Naljuskin on yksinäisinä hetkinään monet haaveet haaveillut. Se on varmaan unelmoinut palmumetsien ritarista, joka sulkee sen syleilyynsä ja käsivarsillaan kantaa sen yhteiseen pesäänsä.

Suosittelen Korkeasaaren kirjaa kaikille Korkeasaaren vuosikortin haltijoille tai muuten eläintarhoista kiinnostuneille. Kirja avaa julman ja naiivin maailman eläintarhaan, ja saa ajattelemaan sitä, miten eläintenpito on muuttunut. Ja miten sen monissa paikoissa pitäisi muuttua.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Korkeasaaren kirja
Kirjailija: Väinö Lehtonen
Kustantaja: Otava (1951)

Mian arvio: ****