Kaikki on suhteellista

Kuolemakaan ei estä Michael Crichtonin kirjoja ilmestymästä. Vuonna 2008 kuolleen menestyskirjailijan keskeneräisen käsikirjoituksen viimeisteli Richard Preston. Prestonin "Cobra Event" oli sekä minun että Bill Clintonin mielestä uskottava ja jännittävä, joten luulisi että Preston sopii Crichtonin teknotrillerin kanssakirjoittajaksi. Lopputulos ei kuitenkaan tee kummallekaan kirjailijalle oikeutta.

Olen otollista lukijakuntaa luonnontieteitä käsitteleville seikkailuille ja minut on helppo vakuuttaa dinosauruksista ja vaikka mistä, mutta "Micron" tekninen puoli ei tyydyttänyt edes minunlaistani humanistia. Kirjassa käytetty teknologia näyttää vaivaavan myös Prestonia, joka yrittää parhaansa mukaan lakaista siihen liittyviä ongelmia maton alle. Ehkä Crichtonilla oli ollut ratkaisut mielessään, sillä on vaikea uskoa, että hän olisi päästänyt näin puolitekoista kirjaa käsistään.

Kirjan idea on kiinnostava, joskaan ei ihan uusi. Kirjassa ympäröivää luontoa tutkitaan lähietäisyydeltä ja se avaa aivan uusia näkökulmia maailmaan. Henkilögalleria on melko kaavamainen, mikä ei sinällään haittaa. Aivan kuin vitsinä mukaan on heitetty postmoderni teoreetikko, jonka mukaan kaikki todellakin on suhteellista. Tarinan kehittely on väkinäistä. Vaikka maaliin asti päästäänkin, niin matkalla on ollut niin paljon selittelyn makua, että kirjan hyvät puolet katoavat kuin hyönteiset viidakkoon.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Micro
Kirjailija: Michael Crichton ja Richard Peston
Kustantaja: Harper (2012)

Mian arvio: ** +

Kaaosteorian viihteellinen oppimäärä

Aina kun minulla on pahemman luokan writer´s block, noin viiden vuoden välein, luen Michael Crichtonin kirjan Kadonnut maailma. Tämä on juuri se Jurassic Parkin toinen osa, ”… mutta jotain jäi henkiin…”, joka pilattiin elokuvissa. En tiedä mikä minua tässä kirjassa niin viehättää, paitsi että välillä haluaisin olla kuin Ian Malcolm (mutta en sentään Jeff Goldblum!).

Crichtonin kirjassa esitellään monimutkaisten järjestelmien toimintaa – kuten yrityksiä markkinoilla, ihmisaivojen neuroneja tai lintuparvien käyttäytymistä - erilaisten teorioiden kautta. Katsotaan, miten nämä teoriat soveltuvat maakuvan muodostumiseen. Tämä on vain ajatusharjoitus, sillä enhän edes tiedä, ovatko Crichtonin teoriat oikeita. Sen sijaan maakuvaa käsittelevät teoriat perustuvat oikeaan väitöskirjaan.

Monimutkaisilla järjestelmillä näyttää olevan tiettyjä yhteisiä piirteitä. Niitä ei voi selittää järjestelmän osia analysoimalla. Luonnontieteiden perinteinen lähestymistapa on reduktionismi eli koneiston purkaminen osiin sen toiminnan selvittämiseksi, mutta se ei päde monimutkaisiin järjestelmiin, koska niiden ominaisuudet näyttivät olevan eri osien spontaanin vuorovaikutuksen tulosta.

Maakuva on monimutkainen järjestelmä. Siinä sekoittuu politiikka, talous ja kulttuuri. Maakuva ei synny tyhjiössä vaan kommunikaatioverkostossa, jossa eri tahot pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa. Tämän koneiston purkaminen osiin auttaa ymmärtämään kommunikaatioverkoston rakennetta, mutta se ei selitä maakuvan muodostumista. Kyse on vuorovaikutuksesta ja vaikka maakuvaan yritetään vaikuttaa, sen kohdalla on hyväksyttävä tietty hallitsemattomuus.

Crichtonin kirjassa puhutaan Punaisen Kuningattaren teoriasta. Liisa Ihmemaassa –kirjassa Punainen Kuningatar kertoo Liisalle, että hänen on juostava voimiensa takaa vain pysyäkseen paikoillaan. Evoluutiokierre näyttää samanlaiselta: eliöt kehittyvät raivokkaasti jotta niiden keskinäinen tasapaino säilyisi, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Toisaalta esimerkiksi hait eivät ole pahemmin muuttuneet sataan viiteenkymmeneen miljoonaan vuoteen.

Maakuva on suhteellisen stabiili kokonaisuus, sillä se on muodostunut vuosikymmenten aikana. Tärkeä huomio onkin maakuvan moniaikaisuus, se sisältää eri-ikäisiä aineksia ja moni asia maakuvassa tulee ymmärrettäväksi juuri historian kautta. Tämä selittää myös sen, miksi maakuva muuttuu niin hitaasti. Punainen Kuningatar ei sovellu maakuvaan, mutta kuvaa muuten nykypäivän julkisuutta. Julkisuuteen päässeet tyhjänpäiväiset henkilöt kilpailevat raivokkaasti palstatilasta ja keksivät toinen toistaan hullumpia tempauksia, jotta nimi pysyisi lehdessä.

Crichtonin kirjan muita teorioita ovat Ampumakenttä, Elämän kilparata, Musta kohina ja Pelurin perikato. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että vaikka lantin heittämisessä kruunan ja klaavan mahdollisuudet ovat yhtä suuret, niin tarpeeksi kauan pelattuaan peluri häviää aina. Pitkän ajanjakson pelionni osoittaa, että välillä menee hyvin, välillä huonosti. Kannattaa siis lopettaa ajoissa, ennen kuin lukijat ovat kurkkua myöten täynnä maabrändiä.


Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: The Lost World
Kirjailija: Michael Crichton
Suomenkielinen nimi: Kadonnut maailma
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava (1996)

Mian arvio: ****