Vaarilla on saari

Sitä huomaa istuvansa keittiön pöydän ääressä, mutta ajatukset ovat Bora Boralla. Onneksi kirjahyllystä löytyy ensiapua, ehkä myös parannus. 1950- ja 1960 -luvuilla uusiseelantilainen Tom Neale vietti ”läheisellä” Suvarovin atollilla yhteensä kuusi vuotta. Luin hänen kertomuksensa, sillä ajattelin, että muutama vuosi nälkäisenä ja luteiden syömänä helpottaisi minun oloani. Olin väärässä. Nealen kirja herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä kuinka moni meistä voi sanoa heräävänsä joka aamu onnellisena uuteen päivään, tekevänsä merkityksellistä työtä koko päivän ja istuvansa joka ilta palmun alla teetä juomassa ennen kun menee sänkyyn lukemaan kirjaa ja nukkumaan kuin tukki.

Eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löytyy paljon matka- ja seikkailukirjallisuutta ja muita kiinnostavia aiheita Paul Gauguinista alkaen. Peter Benchley on kirjoittanut alueesta laajan artikkelin National Geographiciin (6/1997). Siinä tuodaan esille alueen kieli ja kulttuuri, poliittiset jännitteet ja elinkeinot kalastuksesta turismiin. Yhteisön kannalta kysymykset ovat aivan erilaisia kuin robinsoncrusoeiden kannalta, joten en käsittele niitä tässä.

Suvarovin atolli liittyy moneen kirjaan tai kirjailijaan: Robert Luis Stevensonin Aarresaareen (1909), W. Somerset Maughamin Etelämeren haaksirikkoisiin (1926), James Rockefellerin kirjaan Man on his island (1956) sekä Noel Barberiin. Neale itse viittaa Robert Frisbeen kirjaan The Island of Desire (1944) ja Daniel Defoen kirjaan Robinson Crusoe (1719). Edellinen on oikea kertomus ihmisestä, joka perheineen vietti Suvarovilla vuoden, jälkimmäinen taas kuuluisa seikkailukirja haaksirikkoisesta.

 

Itse asiassa luin kesällä mökillä (autiolla saarella!) lapsille iltasaduksi Robinson Crusoen. Kirja oli aivan liian jännittävä 4- ja 5-vuotiaille, vaikka olikin ”lapsille lyhennetty”. Lyhensin sitä lukiessani paljon lisää, tyyliin ”hmm, hmm [luen itsekseni pätkän tekstiä] joo, sitten tuli alkuasukkaita ja oli jotain kähinää [ihmissyöjät uhrasivat heimon jäseniä] ja hmm, hmm, joo on siinä kuvassa jotain luita, mennään kuitenkin eteenpäin, hmm, hmm.” Lyhennyksistä huolimatta tarina teki lapsiin suuren vaikutuksen, ja he saavat lukea Robinson Crusoen itse – koska? – no, hmm, hmm, katsotaan sitten [paljon myöhemmin].

Sekä Defoen että Nealen kirjat tarkastelevat saari-elämää yksilön kannalta. Neale itse vertaa itseään monessa kohtaa Robinson Crusoeen, vaikka hänen elämäntapansa oli itse valittu. Itse asiassa Neale halusi Suvarovin atollille enemmän kuin mitään muuta. Vasta siellä hän tunsi elävänsä, mutta jotta elämän edellytykset täyttyvät, tietyt fyysiset ja psyykkiset perustarpeet on täytettävä. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Tuntisitko itsesi yksinäiseksi? Neale puhuu suorasukaisesti omista kokemuksistaan ja antaa paljon ajattelemisen aihetta meille muille. Eniten minua askarrutti kirjan filosofinen puoli ja välillä minusta tuntui, että onnellisuuden resepti on käden ulottuvilla.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Yksinäisen miehen saari

Alkuperäinen nimi: An Island to Oneself (1966)

Kirjailija: Tom Neale

Suomentanut: Heidi Järvenpää

Kustantaja: Otava (1967)

Mian arvio: ***

 

Nimi: Robinson Crusoe (Lapsille lyhennetty)

Kirjailija: Daniel Defoe

Kustantaja: WSOY (1947)

Mian arvio: niille jotka osaavat itse lukea