Oivalluksiani lyhytjänteisyydestä

Kaksi edellistä postausta kommentteineen ovat pistäneet minut miettimään sitä, miten suuri merkitys lukuhetkellä on siihen, millaisena kirjan kokee. Lisäksi sain kammottavan oivalluksen, että kirjan arvostelija tulee helposti paljastaneeksi enemmän itsestään kuin lukemastaan kirjasta tai sen kirjoittajasta.

Tänä syksynä olen ärsyyntynyt Myrskyluodon Maijan naiiviudesta, ahminut erilaisia urheiluaiheisia kirjoja jalat ja pää kilometreistä sumuisina ja ihmetellyt japanilaiskirjailijan vaatimatonta tyyliä. Miksi en ole osannut nauttia ainutlaatuisesta ajankuvasta omassa sielunmaisemassani tai ultrajuoksijan mielenrauhasta hänen pohtiessaan kirjoittamisen ja juoksemisen yhtäläisyyttä? Miksi amerikkalainen yltiöpäinen vauhti tai vastaavasti brittiläinen sinkkuangsti ovat osuneet paremmin?

Tässä teoriani: uudessa elämäntilanteessa on mukava saada vertaistukea, lukea muiden vastaavankaltaisista kokemuksista ja eläytyä siihen, mitä omassa elämässä on tekeillä (vertaa äitiys, muutto uuteen paikkaan, uusi harrastus). Mutta kun jotakin asiaa tekee tarpeeksi pitkään, tai kyseinen elämäntilanne vakiintuu, alkaa liika samankaltaisuus ärsyttää ja kaipaa uusia tuulia sekä rohkeita uudenlaisia ajatuksia. Jotakin, mikä omasta elämästä puuttuu.

Kun pitkä äitiysloma/hoitovapaa on päättymässä, en todellakaan jaksa eläytyä jonkun pyykinpesuun tai nysväämiseen polttopuiden äärellä, ja kun olen juossut juoksemasta päästyäni, en malta hiljentyä kuuntelemaan omaa itseäni (edes siinä määrin että ymmärtäisin välttää ylitreenaamasta), saati sitten hidasta pohdiskelijaa: haluan painaa eteenpäin, pää höyryten ja tulevia kuvioita makustellen. Pää on kuitenkin pakko välillä tyhjentää, ja tähän on omiaan jonkun villiä nuoruutta ja vakiintumisen vaikeutta seuraava, lämminhenkisen ironinen teos.

David Nichollsin "One Day" on sellainen. Tuskin paljastan liikaa jos kerron, että kirjassa mies ja nainen tapaavat ensin opiskeluaikoina ja sittemmin heidän elämänsä kietoutuvat yhteen, välillä loitoten, välillä lähentyen toisiaan. Kirjailija kertoo aina mitä kummankin elämään kuuluu yhtenä päivänä (heinäkuun viidestoista) joka vuosi, ja tällä tavoin saamme seurata heidän elämänsä kulkua, yhdessä ja erikseen, epäonnistumisesta toiseen, heidän etsiessään itseään ja toisiaan. Rakenne on ihastuttava ja sopii loistavasti lyhytjänteiseen mielentilaani, henkilöt ovat todenmakuisia heikkouksineen ja raivostuttavine piirteineen, ja tarina juuri sopivan suloisenkarhea, tutunoloiseen brittileffatyyliin (kirjailijahan on kirjoittanut "Rimakauhua ja rakkautta" -tv-sarjaa ja "One Day" on jo ilmestynyt leffanakin). Tähän hetkeen oikein miellyttävää hyväntuulen lukemista, joka ei ollenkaan ärsytä.

Yllä olen ehdottomasti paljastanut itsestäni enemmän kuin lukemastani kirjasta, mutta se lienee välillä hyödyllistäkin, sillä selvästikään lukukokemus ei koskaan ole riippumaton elämäntilanteesta. Seuraavaksi toivon olevani valmis vastaanottamaan ennakkoluulottomasti ja ärsyyntymättä jotakin hieman raskaampaa. Ehkä.


Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: One Day
Kirjailija: David Nicholls
Kustantaja: Hodder & Stoughton (2009)

Asteriinan arvio: ***

Mr. Bean yliopiston penkillä

Kuvittele nuori Mr. Bean menossa yliopistoon. Finninaamainen, itserakas, töykeä luuseri, joka yrittää olla fiksumpi kuin onkaan. Hänen haaveensa ja kuvitelmansa itsestään ovat surkuhupaisia, yhteentörmäykset väistämättömiä, kolahdukset ja kommellukset hauskoja.

At some point, I'd like to have an original idea. And I'd like to be fancied, or maybe loved, even, but I'll wait and see. And as for a job, I'm not sure exactly what I want yet, but something that I don't despise, and that doesn't make me ill, and that means I don't have to worry about money all the time. And all of these are the things that a university education's going to give me.

Tätä on brittiläisen David Nichollsin esikoisromaani "Starter for Ten". Tartuin kirjaan, koska sitä kehuttiin Nick Hornbyn kaltaiseksi, ja tapahtuma-aika on vuosi 1985 (kahdeksankymmentäluku on Hornbyn suosikki, samoin omani). Ja toki tuolloin olivat teiniopiskelijan elämässä prioriteetit kohdallaan:

And, anyway, compared to other qualities, like physical courage, or popularity, or good looks, or clear skin, or an active sex life, just knowing a load of stuff isn't actually that important.

19-vuotias Brian Jackson elää työväenluokan elämää äitinsä kanssa, ja on pitänyt esikuvanaan yliopisto-opiskelijoiden tv-visailua. Kun hänelle aukeaa mahdollisuus päästä eliittiseen visailujoukkueeseen, hän on valmis tekemään kaikkensa, etenkin kun joukkueeseen on tulossa myös kuvankaunis Alice.

Of course I have nothing but contempt for cool, self-satisfied, privileged cliques like that, but unfortunately not quite enough contempt to not want to be part of it.

Realismi iskee naamaan kuitenkin melko nopeasti. Opinnot eivät oikein suju, kavereiden kanssa on kahnauksia, tytöt eivät välitä. Äidinkään luo ei ole palaamista.

I lie there for a while, trying to work out the best way to deal with this. The best way to deal with it would be to kill myself, but the second best way is going to involve a great deal of groveling and pleading and self-mockery, so I start to get dressed, to get it over with.

Mutta kyllähän sitä Mr. Beanillekin toivoo parasta, ja Brianillekin väistämättä. Kasvattavaa ensimmäistä yliopistovuotta on hauska seurata, vaikkakin välillä myötähäpeä on melkoisen suurta. Ei tämä nyt Hornbyn veroinen ole, mutta viihdyttävä ehdottomasti, ja nostalginenkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Nicholls on käsikirjoittanut suosittua "Rimakauhua ja rakkautta" -tv-sarjaa (Cold Feet) ja häneltä on vastikään suomennettu kirja "Sinä päivänä" (One Day, 2009). Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan "The Understudy" (2005).

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Starter for Ten
Kirjailija: David Nicholls
Kustantaja: Villard (2003)
Kirjan pohjalta tehty elokuva: Starter for 10 (2006)

Asteriinan arvio: **½