
Siirtolaisia on tullut Amerikkaan monessa aallossa, ja tämä kirja, Erich Maria Remarquen Varjoja paratiisissa kertoo niistä, jotka tulivat Euroopasta toisen maailmansodan aikana. Tämä tausta antaa kirjalle ankean taustavireen, sillä monet kirjan henkilöistä kantavat mukanaan kauheita kokemuksia. Sopeutuminen uuteen maahaan ja elämään onnistuu toisilta paremmin, toisilta huonommin. Parhaiten onnistuvat ne, jotka alkavat rakentaa tulevaisuutta.
Päähenkilö elää sodanaikaisten emigranttien väliaikaisessa maailmassa. Osa heistä piti kiinni kotimaansa tavoista, toiset olivat valmiita luopumaan nimestään ja äidinkielestään uuden elämän vuoksi. Ihmisten tarkkailu suurkaupungissa on sinänsä kiinnostavaa. Kerronta on sujuvaa ja täynnä päähenkilön silmin tehtyjä, osuvia huomioita amerikkalaisesta sykkeestä. Kirjassa tulee vastaan meille nykynaisille Sinkkuelämästä tuttuja New Yorkin elementtejä, kuten pilvenpiirtäjät, muotikuvaukset, suhdekiemurat, kenkäfriikit, ravintolat ja yökerhot.
Kirjan päähenkilö toimii New Yorkissa ja Hollywoodissa taidekauppiaiden apulaisena myyden ihania ranskalaisia impressionisteja moukkamaisille amerikkalaisille miljonääreille. Tässä kirjassa taiteesta ymmärtää ainoastaan päähenkilö, joka piilotteli kaksi vuotta henkensä kaupalla eurooppalaisessa museossa hivellen pimeydessä kiinalaisia pronssiesineitä sormenpäillään. Sellaisen näppituntuman kanssa on vaikea kenenkään kilpailla.
Saksalaissyntyinen Erich Maria Remarque nousi maailmanmaineeseen kirjallaan Länsirintamalta ei mitään uutta (1929). Se kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja sotimisen mielettömyydestä yleensä. Varjoja paratiisissa ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, sillä sen kuvaama mielettömyys tulee esille vain unissa ja sivulauseissa. Remarque oli emigranttina Yhdysvalloissa ja tutustui mm. saksalais-yhdysvaltalaiseen filmitähteen Marlene Dietrichiin. Kaikki loppuu aikanaan, myös toinen maailmansota. Emigranttien, niin kirjassa kuin oikeassa elämässäkin, oli päätettävä, palatako Eurooppaan.
Kirja pähkinänkuoressaKirjailija: Erich Maria Remarque
Nimi: Schatten im Paradies (1971)
Suomenkielinen nimi: Varjoja paratiisissa
Suomentaja: Leena Brummer
Kustantaja: Gummerrus (1973)
Mian arvio: **