Huono äiti, hyvä äiti

Vanhemmuudesta on vaikea kirjoittaa, sillä pidän sitä minun ja muiden yksityisasiana. Toisaalta aihe on niin tärkeä, että sitä kannattaa hieman pohtia. En kuitenkaan halua käydä vääntöä kasvatusmetodeista, sitä varten on kaikenlaisia keskustelupalstoja. Asiasta tapellaan myös hiekkalaatikon ulkopuolella kun curling-vanhemmat tai tiikeriäidit saavat suuren yleisön raivon partaalle puolesta tai vastaan. Mitä mieltä lapset mahtavat tästä kaikesta olla?

Luin Asteriinan vinkistä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren (ym.) kirjan Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Jo ensimmäisellä sivulla oleva itsetunnon määritelmä oli ylivoimainen, mutta onneksi kirja on kannustava: Vanhemmuus on siitä armollista, että jatkoaikaa annetaan koko ajan, ja aina on mahdollista ryhtyä korjaamaan eilisen erehdyksiä. Toisaalta tulee mieleen, olemmeko me tavalliset vanhemmat oikea kohderyhmä alati tarkkailemaan ja parantamaan omaa vanhemmuuttamme, kun yhteiskunnassa on todellista pahoinvointia lapsiperheissä. Lastenpsykiatri törmää sellaisiin tapauksiin ja käsittelee niitä myös tässä kirjassa. Näin ollen kirjan esimerkit vaihtelevat laidasta laitaan.

Minä olen ollut (millä kriteerillä tahansa mitattuna) huono äiti ja hyvä äiti. Cacciatoren kirjan luettuani huomaan tehneeni paljon oikein vain sillä perusteella, että ajattelin mistä itse olen pitänyt lapsena. Ne eivät ole kovin kummoisia asioita kunnes ne selitetään psykologian kautta. Monet näistä asioista liittyvät kirjassa esitettyihin itsetunnon rakennusaineisiin kuten näkemykseen omasta merkityksestä, kehosta ja ympäristöstä. Toisaalta olen nyt, lasten aloitettua päivähoidossa, törmännyt siihen, että itsetunto rakentuu myös vuorovaikutuksessa muiden kuin omien vanhempien kanssa.

Vanhemmat pääsevät jo pitkälle neuvolasta saatavilla Mannerheimin lastensuojeluliiton esitteillä. Ne ovat täynnä asiaa ja yllättävän hyvin kirjoitettuja. Cacciatoren kirja ei suinkaan ole turhaa luettavaa, mutta samanlaisiin ajatuksiin hyvästä elämästä törmää monessa paikassa. Lopuksi siteeraan suurta ajattelijaa eli Finnmatkojen mainoksen tekijää:

Elämme keskimäärin 29 000 päivää, niistä 10 000 kulutamme nukkuen, 9000 päivää teemme töitä, noin 2000 päivää vietämme tv:n edessä, tietokoneesta puhumattakaan. Jotkut istuvat satoja päiviä autossa, ja miten monet päivät karkaavat meiltä vain tekemättä mitään. Ennen kuin huomaatkaan, päiväsi ovat kuluneet. Käytä ne siis harkiten, koska elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä vaan ikimuistoisia hetkiä.

Toivottavasti suurin osa hetkistä on hyviä.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa
Tekijä: Raisa Cacciatore ym.
Kustantaja: WSOY (2008)

Mian arvio: ***