Blue ei ole mikään lähiövalas, vaan maailmalla paljon liikkuva kaunis nuori olento. Kaikesta huolimatta hän tuntee itsensä välillä yksinäiseksi, kuten kuka tahansa meistä. Parisuhde komean ja kokeneen Bull:in kanssa alkaa, mutta suhteessa tulee eteen myös hankaluuksia, kuten kenelle tahansa meistä. Menneisyys painaa kumpaakin. Tulevaisuuden odotukset voivat olla erilaiset. Blue ja Bull kuitenkin eroavat meistä siinä, että ne ovat sinivalaita.
Lloyd Abbeyn kirja The Last Whales on komea tarina valaiden elämästä. Mitä muuta se voisi ollakaan, kun pelikenttänä on koko Atlantti Weddellinmereltä Grönlantiin. Kirjan alussa on kartta tästä alueesta, ja se tulee tarpeeseen, sillä tuskin monikaan tuntee Atlantin keskiselännettä ja muita merenpohjan vaikuttavia muodostelmia. Vettä on sellaiset neljä, viisi kilometriä. Nautin erityisesti kuvauksista, joissa valas nousee keskellä valtamerta pintaan hengittämään. Ihmisten puuttuminen näistä kuvauksista osoittaa hienosti, että maailmassa on muutakin elämää.
Abbey on tehnyt paljon taustatyötä ja höystää tarinaa merten suojelulla. Valaanpyynti ja merten saastuminen ovat ihmiskunnan häpeätahroja edelleen. Kirja jää minulta kuitenkin kesken, sillä kielitaitoni ei riitä kaikkien merenelävien selvittämiseen. Se tekee lukemisesta tylsää. Kun kirjan pointti on elämän monimuotoisuuden kuvaaminen, lukijan pitää ymmärtää myös yksityiskohdat.
Kirjailija: Lloyd Abbey
Teoksen nimi: The Last Whales
Kustantaja: Bantam (1991)
Mian arvio: Avara Luonto ilman kuvia ja tekstitystä
