sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Riittääkö Suomen voima, kysyi Ilta-Sanomat pari viikkoa sitten, tätä on vastassa itärajan takana. Artikkelissa listattiin Venäjän aseistusta, kuten ydinkäyttöisiä sukellusveneitä sekä tiedustelusatelliitteja, ja verrattiin sitä Suomen aseistukseen. Asetelma oli selvä. Onneksi Juha Nummisen uusimmassa kirjassa tästä asetelmasta saadaan monitasoisempi, kun venäläinen tiedustelu-upseeri komennetaan Suomeen huonontamaan maiden välejä sotatilaan saakka.

Nummisen kirja onnistuu aiheen käsittelyssä monessakin mielessä. Numminen saa esitettyä tämän nukkavierun, kylmän sodan aikaisen asetelman kiinnostavasti ja niin selvästi nykypäivään sitoen, että lukijaa melkein pelottaa. Ja kirja on jännittävä muutenkin. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että kirjassa viitattiin kahteen aikaisempaan kirjaan, kahteen itsenäiseen tarinaan 25 ja 17 vuoden takaa, jotka nyt yhdistyivät. Tämä kirja oli taattua Nummis-tyyliä ja hieno osoitus lankojen punomisesta yhteen.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Räjähdyspiste
Kirjailija: Juha Numminen
Kustantaja: Crime Time (2011)

Mian arvio: ****

perjantai 28. syyskuuta 2012

Korttitalo

Oho, nuorisoa on ollut ennenkin. Ja se musiikki, all that jazz. Ensimmäisen maailmansodan kokeneen, kadotetun sukupolven ääni F. Scott Fitzgerald kuvaa kirjassaan ”The Great Gatsby” nuorten aikuisten menoa New Yorkin kupeessa Long Islandilla. Jazz-aika päättyi 1930-luvun suureen lamaan, mutta Fitzgeraldin kirjassa lamasta ei ole tietoakaan. Kirjan kertoja seuraa vierestä glitteratin juhlimista ja korttitalojen romahtamista niin yksilöiden, pariskuntien kuin suurten juhlaseurueidenkin kohdalla.

Kiinnostavasta aiheesta huolimatta en pitänyt kirjasta kovinkaan paljon. Yksi syy saattaa olla se, että luin kirjan englanniksi, ja minulta meni osa kuvailusta ohi. Katsoin sanakirjasta mitä tarkoittaa jaunty, sillä sitä käytettiin kirjassa usein, mutta kaikkea en viitsinyt tarkistaa. Toki ymmärsin suurimman osan ja toisaalta nautin vanhentuneesta kielestä, jossa gay ja snob tarkoittavat sitä mitä ne alun perin tarkoittivat. Samalla mietin sitä, miten sanojen käyttötarkoitus muuttuu, asia jota olemme sivunneet tässä blogissa aikaisemminkin.

Woody Allenin elokuvassa ”Midnight in Paris” seikkailee Ernest Hemingwayn lisäksi mm. F. Scott Fitzgerald ja Zelda-vaimo. Kirjahyllyssäni odottaa heidän suhdettaan käsittelevä kirja ”Yö on hellä”, ja ehkä palaan aiheeseen myöhemmin. Nyt jään odottamaan Great Gatsbyn uutta elokuvasovitusta. Trailerin perusteella elokuva näyttää oikein hyvältä. Kun katsoin trailerin uudestaan kirjan luettuani, ymmärsin kohtauksista paljon enemmän.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: The Great Gatsby (1925)
Kirjailija: F. Scott Fitzgerald
Kustantaja: Wordsworth Classics (1993)

Mian arvio: ** 1/2

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Panamassa kaikki on paremmin


Kirjahullun iltasatuviikot jatkuvat. Kun iltasatuja luetaan joka ilta, tulee lastenkirjallisuutta luettua huomaamatta vino pino. Onneksi maailmassa on aika monta hyvää lastenkirjaa, vaikka luokattoman huonoja löytyy toki vielä enemmän. Muutama viikko sitten yöpöydälle nostettiin puolalais-saksalaisen Janoschin eli Horst Eckertin iki-ihana kokoelmateos Suuri Panamakirja. Kirja kaivettiin kirjahyllystä kuuntelijan pyynnöstä jo monennetta kertaa, koska se on kuuntelijaa lainatakseni ”ihan vaan kauhean hyvä”. TopTen-osastoon, sanovat ääneen lukevat vanhemmat.

Suureen Panamakirjaan on koottu kaikki kuusi pikku tiikerin ja pikku karhun seikkailua. Ystävykset asustavat kodikkaassa majassa joen varrella, joutuvat monenlaisiin seikkailuihin ja tapaavat uusia ystäviä. Tarinat ovat viisaita ja lämminhenkisiä. Parhaimmillaan kertomukset herättelevät lukijansa kyynisestä horroksesta, johon aikuisuus ihmisen valitettavan usein ajaa. Lukuhetken jälkeen sitä huomaa hymyilevänsä, kun elämä on oikeasti aika yksinkertaista, kun sitä tarkemmin ajattelee. Ja mikä parasta, kuuntelija tykkää ja vaipuu levollisena unten maille.

-Panamassa, se sanoi, kaikki on paljon ihanampaa, tiedätkö sen. Koko Panama tuoksuu banaaneilta. Panama on unelmiemme maa, Tiikeri. Heti huomenna meidän on lähdettävä Panamaan, vai mitä sinä arvelet?
-Heti huomenna, Pikku Tiikeri sanoi,
-Eikä meidän tarvitse pelätä mitään. Mutta kuule, Karhu, tiikeriankan minä otan mukaan.

Seuraavana aamuna ne heräsivät vieläkin aikaisemmin kuin tavallisesti.

-Kun emme tunne tietä, pikku Karhu sanoi, tarvitsemme tienviitan. 
Niinpä se otti laatikosta laudan ja teki siitä tienviitan.

Onnellinen elämä on pienistä asioista kiinni, eikä siihen tarvita kuin hieman sieniä ja tammukoita. Ja se hyvä ystävä.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Suuri Panamakirja
Kirjailija: Janosch
Suomentaja: Riitta Mäyrälä
Kustantaja: WSOY (2004)

Lempeästi hullu arvio: *****

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Itämerta vastapäivään. Hankala hansamatka.

 
Kääk! Olen juuttunut Itämeren kiertomatkallani Baltian maihin melkein vuodeksi. Silmiini osui Aku Ankan Turku-numero (26B/2011) ja sen innostamana päätin lukea koko kolmen Aku Ankan pituisen jatko-kertomuksen "Roope-setä & Hankala hansamatka". Jos hyvin käy, niin tällä panostuksella loppuosa Itämeren kiertomatkasta on läpikäyty vartissa.
 
Hansaliitto hallitsi kauppaa Itämeren alueella 1200-1400 –luvuilla. Ajatus kaupankäynnin esteiden poistamisesta levisi saksalaisten mukana pitkin Itämeren etelärannikkoa ja oli niin tuottoisaa, että monet kaupungit liittyivät mukaan. Toisaalta tälläkin yhteenliittymällä oli oma elinkaarensa. Painopisteen siirtyminen Atlantille ja muut valtakuviot siirsivät hansan historian kirjoihin, josta sitä on kaivettu esille erilaisissa yhteyksissä.
 
"Huima hansa-seikkailu alkaa" Bergenistä ja Lyypekistä. Aku ja veljenpojat – sekä muutama kepuli - etsivät Roope-sedän kanssa esi-isän aarretta. Seuraavassa numerossa on vuorossa "Täpäriä tilanteita Tallinnassa", jossa seikkailaan kuin Amazing Racen Tallinna-jaksossa.

Seikkailu huipentuu "Tiukkaan toimintaan Turussa", jossa suhataan Turun linnan ja Tuomiokirkon välillä. Kieltämättä turkulaista hivelee katsoa kotikaupunkiaan muutamassa sarjakuvaruudussa, mutta se ei valitettavasti kanna kovin pitkälle. Kääk-poks-kerronta ei enää kauheasti innosta ja Sudenpentujen käsikirjasta luetut faktat ovat kiusallisella tavalla päälleliimattuja. Ja sitä paitsi, tämä panostus meni hukkaan sekä minulta että Roope-sedältä.
Identiteetin rakennusaineet: Keskiaika.

Itämerellisyyden ainekset: Rannikkokaupungit.
 
Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Roope-setä & Hankala hansamatka, Aku Ankka 24-26/2011
Käsikirjoittaja: Knut Nærum ja Tormod LØkling
Kuvittaja: Arild Midthun
Kustantaja: Sanoma Magazines (2011)

Mian arvio: * +

torstai 13. syyskuuta 2012

Räppää ja rummuta


Risto Räppääjä on rummuttanut itsensä kirjahullun kotiin. Kaikki kolme elokuvaa on nähty, mutta Nopolan sisarusten kynäilemä Risto Räppääjä -saaga ovat vasta alkutekijöissään. Syntymäpäivälahjaksi saadut kaksi ensimmäistä Risto Räppääjää (Hetki lyö, Risto Räppääjä; Risto Räppääjä ja kauhea makkara) aloittavat (ainakin) yhdentoista kirjan sarjan, jossa seurataan Riston ja kumppaneiden seikkailuja vähän siellä ja täällä.

Ensimmäiset Räppääjä -kirjat osoittautuivat pomminvarmoiksi valinnoiksi iltasatuikäisen iltasatulukemiseksi. Rummuttava Risto on nimittäin aika siisti tyyppi, jos vanhemmalta pojalta kysytään. Ristolle tapahtuu kaikenlaista hassua, mutta neuvokkaan luonteensa ansiosta siitä kaikenlaisesta selvitään kunnialla joko ennemmin tai sitten hiukan myöhemmin. Risto asuu tätinsä Rauha Räppääjän kanssa. Riston äiti Ursula on maailmalla tutkimassa jotain tuiki tärkeää ja käänteentekevää. Rauha-täti on mitä mukavin ja turvallisin kasvattaja, joskin stressialtis ja hössöttämiseen taipuvainen. Riston ja Rauhan naapurissa asuva Lennart Lindberg taitaa olla vähän ihastunut Rauha-tätiin, vai oliko se toisinpäin. Lennartin ja Rauhan orastava romanssi on sivujuonne, josta riittää hupia myös aikuiselle.

Risto Räppääjiä lukee ääneen oikein mielellään. Sinikka ja Tiina Nopolan railakkaan riemukas teksti kutsuu eläytymään eri hahmoihin, joten teatraalisuuteen taipumaton ääni on koetuksella. Mutta lapsi tykkää ja hihkuu. Ja pyytää, ettei lopeteta ihan vielä.






Kirjat pähkinänkuoressa

Teosten nimet: Hetki lyö, Risto Räppääjä; Risto Räppääjä ja kauhea makkara
Kirjailijat: Sinikka ja Tiina Nopola
Kuvittajat: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Tammi (1997, 1998)

Lempeästi hullu arvio: Poika hihkuu, äidin ääni kärsii. Mutta molemmat tykkäävät.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vaarilla on saari

Sitä huomaa istuvansa keittiön pöydän ääressä, mutta ajatukset ovat Bora Boralla. Onneksi kirjahyllystä löytyy ensiapua, ehkä myös parannus. 1950- ja 1960 -luvuilla uusiseelantilainen Tom Neale vietti ”läheisellä” Suvarovin atollilla yhteensä kuusi vuotta. Luin hänen kertomuksensa, sillä ajattelin, että muutama vuosi nälkäisenä ja luteiden syömänä helpottaisi minun oloani. Olin väärässä. Nealen kirja herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä kuinka moni meistä voi sanoa heräävänsä joka aamu onnellisena uuteen päivään, tekevänsä merkityksellistä työtä koko päivän ja istuvansa joka ilta palmun alla teetä juomassa ennen kun menee sänkyyn lukemaan kirjaa ja nukkumaan kuin tukki.

Eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löytyy paljon matka- ja seikkailukirjallisuutta ja muita kiinnostavia aiheita Paul Gauguinista alkaen. Peter Benchley on kirjoittanut alueesta laajan artikkelin National Geographiciin (6/1997). Siinä tuodaan esille alueen kieli ja kulttuuri, poliittiset jännitteet ja elinkeinot kalastuksesta turismiin. Yhteisön kannalta kysymykset ovat aivan erilaisia kuin robinsoncrusoeiden kannalta, joten en käsittele niitä tässä.
Suvarovin atolli liittyy moneen kirjaan tai kirjailijaan: Robert Luis Stevensonin Aarresaareen (1909), W. Somerset Maughamin Etelämeren haaksirikkoisiin (1926), James Rockefellerin kirjaan Man on his island (1956) sekä Noel Barberiin. Neale itse viittaa Robert Frisbeen kirjaan The Island of Desire (1944) ja Daniel Defoen kirjaan Robinson Crusoe (1719). Edellinen on oikea kertomus ihmisestä, joka perheineen vietti Suvarovilla vuoden, jälkimmäinen taas kuuluisa seikkailukirja haaksirikkoisesta.
 
Itse asiassa luin kesällä mökillä (autiolla saarella!) lapsille iltasaduksi Robinson Crusoen. Kirja oli aivan liian jännittävä 4- ja 5-vuotiaille, vaikka olikin ”lapsille lyhennetty”. Lyhensin sitä lukiessani paljon lisää, tyyliin ”hmm, hmm [luen itsekseni pätkän tekstiä] joo, sitten tuli alkuasukkaita ja oli jotain kähinää [ihmissyöjät uhrasivat heimon jäseniä] ja hmm, hmm, joo on siinä kuvassa jotain luita, mennään kuitenkin eteenpäin, hmm, hmm.” Lyhennyksistä huolimatta tarina teki lapsiin suuren vaikutuksen, ja he saavat lukea Robinson Crusoen itse – koska? – no, hmm, hmm, katsotaan sitten [paljon myöhemmin].

Sekä Defoen että Nealen kirjat tarkastelevat saari-elämää yksilön kannalta. Neale itse vertaa itseään monessa kohtaa Robinson Crusoeen, vaikka hänen elämäntapansa oli itse valittu. Itse asiassa Neale halusi Suvarovin atollille enemmän kuin mitään muuta. Vasta siellä hän tunsi elävänsä, mutta jotta elämän edellytykset täyttyvät, tietyt fyysiset ja psyykkiset perustarpeet on täytettävä. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Tuntisitko itsesi yksinäiseksi? Neale puhuu suorasukaisesti omista kokemuksistaan ja antaa paljon ajattelemisen aihetta meille muille. Eniten minua askarrutti kirjan filosofinen puoli ja välillä minusta tuntui, että onnellisuuden resepti on käden ulottuvilla.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Yksinäisen miehen saari
Alkuperäinen nimi: An Island to Oneself (1966)
Kirjailija: Tom Neale
Suomentanut: Heidi Järvenpää
Kustantaja: Otava (1967)
Mian arvio: ***
 

Nimi: Robinson Crusoe (Lapsille lyhennetty)
Kirjailija: Daniel Defoe
Kustantaja: WSOY (1947)

Mian arvio: niille jotka osaavat itse lukea

lauantai 8. syyskuuta 2012

Tikusta asiaa (2)

Tunnustan! Patricia Cornwell –lakkoni kesti niin kauan kunnes uusin pokkari ilmestyi Akateemisen Kirjakaupan hyllylle. Viime kerralla olin vähän tympiintynyt asioiden loputtomaan vatvomiseen, nyt samat asiat saivat minut ihastumaan. Cornwellin tyyli ei ole muuttunut yhtään ja itse asiassa kirjakin jatkui siitä mihin edellinen jäi, ja minä lukijana en voi kuin ihailla sitä, kuinka kerran käytetystä tikusta riivitään vielä toiset 500 sivua asiaa.

Kirjasta löytyvät tutut elementit ruuan laitosta Lucyn helikopteriin, mutta niitä suurempi ongelma on tarinoiden aina samanlainen rakenne. Mutta ehkä Cornwell ajattelee, että miksi menestysreseptiä pitäisi muuttaa ja ehkä minä lukijana olen samaa mieltä. Tämä on hyvää viihdettä, mutta kirjan lopussa olevat Cornwellin twitter- ja facebook-linkit eivät enää kiinnosta. Kirja riittää.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Red Mist
Kirjailija: Patricia Cornwell
Kustantaja: Sphere (2012)

Mian arvio: ***